SDP:n Juha Viitala: Sisäisestä turvallisuudesta on huolehdittava laajasti kaikkina aikoina
20.5.2026 18:16:22 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Eduskunta käy tänään 20.5. palautekeskustelun sisäisen turvallisuuden selonteosta. Keskustelussa SDP:n ryhmäpuheen pitävä kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen Juha Viitala pitää valiokunnan mietinnössään esiin nostamia huomioita tärkeinä.

Viitala korostaa erityisesti sitä, että Suomen kokonaisturvallisuudesta on huolehdittava kaikkina aikoina. Luottamus yhteiskuntaan, sen viranomaisiin ja eri väestöryhmien kesken on tae sille, että Suomi on vahva ja pärjää myös mahdollisissa kriisitilanteissa.
– Sisäisestä turvallisuudesta puhuttaessa korostuu tietysti eri viranomaiset ja niiden toimintaedellytysten varmistaminen, mikä on tärkeää. Tulee kuitenkin muistaa, että sisäinen turvallisuus on kokonaisuus, jossa myös erilaiset ennaltaehkäisevät toimet ja eriarvoisuuden torjunta ovat tärkeässä roolissa. Huono-osaisuus on kasvualusta monille yhteiskunnallisille ongelmille ja uhkille ja tätä kehitystä tulee torjua, Viitala toteaa.
Viitala korostaa, että turvallisuuspoliittisen tilanteen muutos viime vuosina on ollut perustavanlaatuinen, mikä edellyttää viranomaisten resurssien ja toimintaedellytysten vahvistamista sekä samanaikaisesti varautumista erilaiseen kyber- ja hybridivaikuttamiseen.
– Viranomaisten toimintaedellytyksistä huolehtiminen, riittävät resurssit ja koulutettu, osaava henkilöstö ovat avainasemassa yhteiskuntamme turvallisuuden varmistajina. Samalla on huolehdittava riittävästä ennakoinnista uusien turvallisuusuhkien edessä ja niiden torjumiseksi, onpa kyse järjestäytyneen rikollisuuden uusista toimintamuodoista, terrorismin uhasta, hybridiuhkiin varautumisesta tai kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta. Esimerkiksi satamien häiriöttömän toiminnan varmistaminen uusien järjestäytyneen rikollisuuden muotojen paineessa on paitsi turvallisuus- myös huoltovarmuuskysymys. Drooneihin varautuminen puolestaan vaatii hälytysjärjestelmän valmistelun kiihdyttämistä, Viitala toteaa.
Hallintovaliokunnassa sisäisen turvallisuuden selonteon käsittelyn yhteydessä sosialidemokraatit nostivat erityisesti esiin pelastustoimen merkityksen, joka itse selonteossa jäi liian vähälle huomiolle.
– Pelastustoimi on keskeinen osa kokonaisturvallisuutta ja arjen turvallisuuden perusta, jonka merkitys korostuu kriiseissä. Sen resurssit ja sopimuspalokuntien toimintaedellytykset on turvattava, samalla huomioiden merkittävät yhteiskunnalliset muutokset kuten ilmastonmuutos ja väestön ikääntyminen, Viitala huomauttaa.
Lisäksi Viitala pitää tärkeänä sisäisen turvallisuuden selonteon huomiota siitä, että sisäisen turvallisuuden politiikan tärkeimpänä päämääränä on varmistaa, että Suomi on luottamuksen yhteiskunta, jossa toteutuvat turvallisuus ja oikeudenmukaisuus kaikissa oloissa.
– Tämä on meille tärkeä ohjenuora tulevillekin vuosille, kun yhteiskuntaamme haastavat niin julkisen talouden heikko tila kuin turvallisuusympäristön muutoksetkin, Viitala päättää.
Yhteyshenkilöt
Juha ViitalaKansanedustaja
Puh:09 432 3072juha.viitala@eduskunta.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Anna-Kristiina Mikkonen tavoittelemaan jatkokautta eduskunnassa20.5.2026 18:04:31 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen SDP:n jäsenäänestyksen tulokset vahvistettiin ylimääräisessä piirikokouksessa keskiviikkona 20.5.2026. Kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen lähtee tavoittelemaan jatkokautta eduskunnassa jäsenistön vahvan kannatuksen turvin.
SDP:n Werning: Pelastustoimen rooli jää liian ohueksi sisäisen turvallisuuden selonteossa20.5.2026 15:27:46 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Werning pitää hallituksen sisäisen turvallisuuden selontekoa tärkeänä ja ajankohtaisena kokonaisuutena, mutta katsoo, että palo- ja pelastustoimen merkitys jää siinä edelleen liian vähälle huomiolle suhteessa sen keskeiseen rooliin Suomen kokonaisturvallisuudessa.
SDP:n ryhmäpuheenvuoro valtioneuvoston selontekoon Suomen osallistumisesta Ukrainaa tukevaan operaatio Legioon20.5.2026 14:28:07 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro valtioneuvoston selontekoon Suomen osallistumisesta Ukrainaa tukevaan operaatio Legioon. Ryhmäpuheenvuoron käyttää kansanedustaja Jani Kokko. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n ryhmäpuhe keskustelussa Suomen osallistumisesta Ukrainaa tukevaan operaatio Legioon20.5.2026 14:27:46 EEST | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 20.5.2026 keskustelussa selonteosta Suomen osallistumisesta Ukrainaa tukevaan operaatio Legioon. Puhujana kansanedustaja Jani Kokko.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Vuokralaisen asumisturvasta huolehdittava20.5.2026 11:09:37 EEST | Tiedote
Asuinhuoneiston vuokrausta koskevaan lakiin tehdään muutoksia, jotka lyhentävät vuokranantajan irtisanomisaikaa uusissa vuokrasopimuksissa. – On kohtuutonta, että vuokralaisen on jatkossa asuttava asunnossa kaksi kertaa nykyisen verran päästäkseen vuokranantajan pidemmän irtisanomisajan piiriin, vaikka samalla tätä pidempää irtisanomisaikaa lyhennetään kolmanneksella, toteaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme