Ollikainen: Turvallisuus ei ole staattinen tila, vaan sitä on aktiivisesti ylläpidettävä ja mukautettava uusiin aikoihin
20.5.2026 18:58:14 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Mikko Ollikainen (RKP) piti tänään ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron vastinekeskustelussa Valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta. Puheessaan Ollikainen korosti, että vaikka Suomi on yhä yksi maailman turvallisimmista maista, turvallisuus ei ole staattinen tila, vaan sitä on aktiivisesti ylläpidettävä ja mukautettava uusiin aikoihin.

Ollikainen toteaa, että keskustelu sisäisestä turvallisuudesta keskittyy usein viranomaisten resursseihin, poliisiin, rajavartiolaitokseen ja rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin. Tästä huolimatta on tärkeää tunnistaa, kuinka merkittävä rooli koko yhteiskunnalla on turvallisuuden kannalta.
– Turvallisuus luodaan paljon ennen poliisin kutsumista paikalle. Se luodaan kouluissa, varhaiskasvatuksessa, nuorisotyössä, kulttuurin avulla ja turvallisessa ja saavutettavassa kaupunkisuunnittelussa, joka vahvistaa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Voimme vahvistaa ihmisten sosiaalista pääomaa ehkäisemällä nuorten syrjäytymistä ja panostamalla yhdenvertaiseen koulutukseen, sanoo Ollikainen.
Samalla kun Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista, suomalaiset kodit ovat tuhansille naisille ja lapsille vaarallisin paikka. Kyse on syvästä, vanhasta rakenteellisesta ongelmasta, jota emme ole onnistuneet ratkaisemaan.
– Suomen on oltava huomattavasti parempi puuttumaan ja estämään naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan. Tällainen väkivalta on Suomessa niin yleistä, että kun luemme uutisia naisesta, jonka nykyinen tai entinen kumppani on murhannut, ensimmäinen ajatus on ”taas yksi”. Tätä ei pidä hyväksyä, sanoo Ollikainen.
Ollikainen nosti puheessaan esiin myös sen, kuinka tärkeää sisäisen turvallisuuden kannalta on, että viranomaiset pystyvät kommunikoimaan ruotsiksi. Se on edellytys yhdenvertaiselle oikeusturvalle ja kansalaisten luottamukselle, että poliisi, pelastustoimi ja hätäkeskuspäivystäjät voivat vastaanottaa puheluja ruotsiksi ja ymmärtää, mitä on tapahtunut.
– Niin RKP kuin myös hallintovaliokunta korostaa, kuinka tärkeää on järjestää ylimääräinen alueellinen koulutus hätäkeskuspäivystäjille syksyllä 2026. Koulutuksella olisi suuri merkitys Hätäkeskuslaitoksen henkilöstön riittävyyden varmistamisessa, ja se vaikuttaisi myönteisesti myös ruotsinkielisten päivystäjien määrään, sanoo Ollikainen.
Ollikainen painotti myös, kuinka tärkeää on turvata vapaaehtoisen palokuntatoiminnan toimintaedellytykset, erityisesti harvaan asutuilla alueilla ja saaristossa.
Ollikainen päätti puheensa toteamalla, aitoa turvallisuutta ei luoda vain niin sanotulla kovalla turvallisuudella. Pysyvää turvallisuutta luodaan ymmärtämällä, ehkäisemällä ja korjaamalla tauskalla olevia syitä, olipa sitten kyse kotiväkivallan lopettamisesta, nuorten tulevaisuudenuskon vahvistamisesta tai osaavan henkilöstön saatavuuden turvaamisesta viranomaisille.
Yhteyshenkilöt
Mikko OllikainenKansanedustaja
Puh:050 561 5861mikko.ollikainen@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Alexander Lång ny kretsordförande för SFP i Helsingfors20.5.2026 19:48:47 EEST | Pressmeddelande
SFP i Helsingfors samlades till ett fullsatt kretsmöte onsdagen den 20 maj. Under mötet valdes en ny styrelse samt ett helt nytt presidium för kretsen. Alexander Lång valdes till ny kretsordförande. Till vice ordförande valdes Eloize Suhtala Uvalic och Anton Pajoslahti.
Alexander Lång RKP:n Helsingin piirin uudeksi puheenjohtajaksi20.5.2026 19:48:47 EEST | Tiedote
RKP Helsinki kokoontui keskiviikkona 20. toukokuuta runsaslukuiseen piirikokoukseen. Kokouksessa valittiin piirille uusi hallitus sekä täysin uusi puheenjohtajisto. Alexander Lång valittiin uudeksi piirin puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajiksi valittiin Eloize Suhtala Uvalic ja Anton Pajoslahti.
Anders Adlercreutz: SFP fyller 120 år – framtidstro och resultatpolitik sedan 190620.5.2026 19:41:13 EEST | Pressmeddelande
Svenska folkpartiet grundades vid två möten, den 20 och 21 maj 1906. I år firar alltså Svenska folkpartiet 120 år. Under jubileumsveckan lyfter SFP fram de reformer, vägval och idéer som partiet varit med och drivit fram under mer än ett sekel.
Anders Adlercreutz: RKP täyttää 120 vuotta – tulevaisuudenuskoa ja tuloksia vuodesta 190620.5.2026 19:41:13 EEST | Tiedote
RKP perustettiin kahdessa kokouksessa 20. ja 21. toukokuuta 1906. Tänä vuonna puolue juhlii siis 120-vuotista taivaltaan. Juhlaviikon aikana RKP tuo esiin uudistuksia, linjavalintoja ja ajatuksia, joita puolue on ollut edistämässä yli vuosisadan ajan.
Bergqvist: Tredje sektorn förtjänar respekt och långsiktigt stöd18.5.2026 16:04:30 EEST | Pressmeddelande
Under våren har debattklimatet hårdnat kring tredje sektorns roll och det arbete som görs inom organisationer till exempel inom social- och hälsovårdssektorn nervärderas. Riksdagsledamot, SFP:s vice ordförande Sandra Bergqvist vill se en förändring.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme