Ansiopäivärahan saajamäärä putosi yli 17 prosenttia viime vuoteen verrattuna
21.5.2026 07:41:16 EEST | Avoin työttömyyskassa, A-kassa | Tiedote
Huhtikuussa Avoimen työttömyyskassan ansiopäivärahan saajamäärä jatkoi selvää laskuaan. Saajia oli yli 17 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, ja myös hakemusmäärät putosivat voimakkaasti. Toukokuun puolivälin tiedot viittaavat siihen, että laskusuunta jatkuu edelleen. Lomautusajan päivärahaa saavien määrä laski niin ikään, mutta lomautettujen osuus kaikista päivärahan saajista on edelleen varsin korkea, 37 prosenttia.

Hakemusmäärässä jyrkkä pudotus
Huhtikuussa ansiopäivärahaa sai 23 915 A-kassan jäsentä, mikä on 17,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Maaliskuuhun verrattuna saajien määrä väheni yli 3000 henkilöllä. Päivärahan saajien osuus jäsenistöstä oli 9,8 prosenttia, mikä on 1,7 prosenttiyksikköä pienempi, kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Yleinen työttömyysaste Suomessa oli maaliskuussa 11,2 prosenttia.
Hakemusmäärä putosi reippaasti maaliskuun lukemista. Huhtikuussa hakemuksia saapui 28 097, mikä on jopa 24,6 prosenttia vähemmän kuin maaliskuussa ja 15,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hakemusmäärän lasku näyttää toukokuun alun tietojen mukaan jatkuvan. Hakemuksia saapui toukokuun puoliväliin mennessä 13 346, kun huhtikuun puolivälissä hakemuksia oli tullut 15 123.
– Huhtikuun luvut viittaavat siihen, että alkuvuoden voimakkain hakemuspiikki olisi tasaantunut. Lomautettujen osuus on kuitenkin edelleen korkea, mikä kertoo työmarkkinoiden epävarmuuden jatkuvan erityisesti teollisuuden aloilla, sanoo A-kassan hallintojohtaja Kaisa Tikka.
Ensihakemukset vähenivät voimakkaasti
Ensihakemusten määrä jäi huhtikuussa 1 318 hakemukseen. Ensihakemuksia oli 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna ja 44,3 prosenttia vähemmän kuin maaliskuussa. Ensihakemusten osuus kaikista hakemuksista oli 4,7 prosenttia, kun se maaliskuussa oli 6,3 prosenttia.
– Ensihakemusten selvä väheneminen voi viitata siihen, että uusia työttömyysjaksoja alkaa nyt vähemmän kuin alkuvuonna, vaikka tilanteessa näkyy edelleen toimialakohtaisia eroja, Tikka arvioi.
Lomautettujen osuus edelleen korkea
Lomautusajan päivärahaa sai huhtikuussa 8 930 jäsentä, mikä on 18 prosenttia vähemmän kuin maaliskuussa ja 17,2 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lomautettujen osuus kaikista päivärahan saajista oli kuitenkin edelleen korkea, 37,3 prosenttia. Maaliskuussa lomautettujen osuus oli 40,5 prosenttia, joten osuus laski 3,2 prosenttiyksikköä kuukaudessa. Viime vuoden huhtikuuhun verrattuna lomautettujen osuus on kuitenkin lähes sama, nousua vain 0,1 prosenttiyksikköä.
Toukokuun alkupuolen tiedot kertovat, että lomautettujen määrä jatkaa hienoista laskua. Toukokuun puolivälissä lomautettuja ansiopäivärahan saajia oli 4 062, mikä on 17,2 prosenttia vähemmän kuin huhtikuun puolivälissä
Ansiopäivärahamenot laskivat
Ansiopäivärahaa maksettiin huhtikuussa yhteensä 29,6 miljoonaa euroa, mikä on 17,3 prosenttia vähemmän kuin maaliskuussa. Vuodentakaiseen verrattuna menot olivat 31,8 prosenttia pienemmät.
Keskimääräinen maksettujen päivien lukumäärä oli huhtikuussa 18,4 päivää, eli 0,8 päivää vähemmän kuin maaliskuussa ja 1,5 päivää vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.
Toukokuussa lasku näyttää jatkuvan
Toukokuun puolivälin tietojen perusteella ansiopäivärahan saajien määrän lasku on jatkunut. Toukokuun puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa oli maksettu 13 156 jäsenelle. Määrä on 12,9 prosenttia vähemmän kuin huhtikuun puolivälissä. Huhtikuun puolivälissä saajia oli 15 108, ja koko huhtikuun aikana ansiopäivärahaa sai lopulta 23 915 jäsentä. Vuotta aiemmin toukokuun puolivälissä saajia oli 16 507, joten määrä on nyt 20 prosenttia pienempi.
Suurin osa A-kassan jäsenistä työskentelee teollisuuden, rakentamisen sekä auto- ja kuljetusalan tehtävissä. Tilastot kuvaavat siten erityisesti näiden alojen kehitystä. Saajamäärien muutoksiin voivat vaikuttaa yleisen työllisyystilanteen lisäksi työttömyysturvaan tehdyt lakimuutokset, kuten ansiopäivärahan ehtojen muutokset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa TikkaHallintojohtaja, Avoin työttömyyskassa A-kassa
Puh:050 411 5769kaisa.tikka@a-kassa.fiKuvat

Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon.
Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. A-kassa tukee jäseniään myös työllisyyspalveluilla, jotka helpottavat työnhakua ja nopeuttavat uudelleentyöllistymistä.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.
Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!
A-kassa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
Joka kolmas A-kassan hakemus liittyy osa-aikatyöhön – työn vastaanottaminen kannattaa edelleen3.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Osa-aikatyö on monelle työttömälle merkittävä osa arkea. Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan kesäkuussa 2026 soviteltua ansiopäivärahaa sai 2 895 jäsentä, mikä vastaa 17,5 prosenttia kaikista ansiopäivärahan saajista. Samalla peräti 33 prosenttia kaikista A-kassaan saapuneista ansiopäivärahahakemuksista oli sovitellun päivärahan hakemuksia.
Osa-aikatyö ei vapauta työnhausta – moni soviteltua ansiopäivärahaa saava voi yllättyä työnhakuvelvollisuudesta25.8.2026 07:32:58 EEST | Tiedote
Osa-aikatyötä tekevä voi saada palkkansa lisäksi soviteltua ansiopäivärahaa, mutta etuuden saaminen edellyttää yleensä myös työnhaun pitämistä voimassa ja työnhakuvelvollisuuden noudattamista. Vuoden 2026 alusta lähtien työnhakuvelvollisuus on pääsääntöisesti sama myös osa-aikatyötä tekeville kuin kokonaan työttömille työnhakijoille.
A-kassa: Lomautettujen määrä putosi 37 prosenttia – uusien työttömyysjaksojen määrä silti kasvaa18.8.2026 07:49:00 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkaa laskuaan elokuussa. Erityisen voimakkaasti ovat vähentyneet lomautukset: elokuun puolivälissä lomautusajan päivärahaa saaneita oli 37 prosenttia vähemmän kuin heinäkuun vastaavassa vaiheessa. Samaan aikaan ensihakemusten määrä on kuitenkin kasvanut, mikä kertoo työmarkkinatilanteen olevan edelleen kaksijakoinen.
Ikä ja työhistoria ratkaisevat ansiopäivärahan enimmäisajan – näin 300, 400 tai 500 päivää määräytyvät11.8.2026 07:43:16 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahan enimmäisaika ei ole kaikille sama. Työttömyyskassa voi maksaa ansiopäivärahaa enintään 300, 400 tai 500 etuuspäivältä. Työhistorian pituus ratkaisee enimmäisajan. Pisin, 500 päivän enimmäisaika, edellyttää työhistorian lisäksi myös ikäehdon täyttymistä.
Uusi työllistymisseteli avaa nuorille väylän työelämään ja ansioturvaan4.8.2026 07:36:12 EEST | Tiedote
Heinäkuussa käyttöön laajennettu uusi työllistymisseteli helpottaa alle 30-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymistä. Avoin työttömyyskassa muistuttaa, että työllistymissetelillä tehty työ kerryttää ansiopäivärahaan vaadittavaa työssäoloehtoa samalla tavalla kuin muukin palkkatyö. Työssäoloehtoa kertyy kuitenkin vain työttömyyskassan jäsenyyden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme