Hyviä uutisia ravintola-alalta: alan ykköset yhdistävät voimansa suomalaisen ravintolakulttuurin puolesta
21.5.2026 08:20:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Suomen kokkimaajoukkue ja S-ryhmän ravintolat aloittavat pitkäjänteisen yhteistyön. Tavoitteena on nostaa suomalaisen ravintolakulttuurin ja keittiöosaamisen arvostusta, kehittää alaa ja luoda uusia, kiinnostavia elämyksiä erityisesti matkailijoille.

Ravintola-ala on kohdannut viime vuosina poikkeuksellisen paljon haasteita, mutta S-ryhmässä ja Kokkimaajoukkueessa uskotaan alan tulevaisuuteen.
– Suomessa on rikas ravintolatarjonta, maailmanluokan osaamista ja kiinnostava ruokakulttuuri, jota haluamme viedä eteenpäin. Yhteistyö tähtää siihen, että kotimaiset raaka-aineet ja huippuosaaminen näkyvät ja kuuluvat aiempaa vahvemmin niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, S-ryhmän vt. matkailu- ja ravitsemiskaupan johtaja Visa Jaatinen kuvaa.
Yhteistyön ensimmäisen vuoden aikana vahvistetaan suomalaisen ruoka- ja ravintola-alan roolia matkailun vetovoimatekijänä sekä kansallisena ylpeydenaiheena. Yksi näkyvimmistä teoista on Suomen Kokkimaajoukkueen suunnittelema menu, jossa alan parhaat osaajat kiteyttävät maut ja tarinat pääkaupungista, Järvisuomesta, rannikkoseudulta ja Lapista yhdeksi ajassa kiinni olevaksi makuelämykseksi.
Menun suunnittelu on juuri käynnistynyt ja tavoitteena on saada se tarjolle kymmeniin S-ryhmän ravintoloihin syksyn aikana.
– On kutkuttavaa päästä luomaan menu, joka tuo lautaselle suomalaisuuden sielun. Kokkimaajoukkueessa ruoka on intohimomme ja sitä samaa paloa on S-ryhmän ravintoloiden ruokakehittäjissä, Suomen Kokkimaajoukkueen johtaja Katja Tuomainen sanoo.
Inspiraatiota koko alalle
Yhteistyön pitkäjänteinen tavoite on inspiroida niin S-ryhmän kuin koko ravintola-alan ammattilaisia. Katja Tuomainen näkeekin yhteistyön merkittävänä askeleena koko alan kannalta:
– Meillä on nyt aito mahdollisuus viedä suomalaista keittiöosaamista entistä laajemmalle yleisölle ja olla mukana kehittämässä alan tulevaisuutta yhdessä suuren ja vaikuttavan toimijan kanssa, Katja toteaa.
S-ryhmän Jaatisen mukaan ravintolakulttuuri on yhä tärkeämpi osa matkailun vetovoimaa, kaupunkikulttuuria ja suomalaista identiteettiä. Yhteistyössä ruoka nähdäänkin laajempana ilmiönä kuin vain annoksina lautasella: siihen kytkeytyvät tarinat, tekijät, osaaminen ja elämyksellisyys.
– Suomalaisessa ravintola-alassa on valtavasti osaamista ja potentiaalia. Nyt haluamme tehdä siitä näkyvämpää ja merkityksellisempää, ja tuoda alalle positiivista tulevaisuususkoa, Jaatinen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Visa Jaatinen, S-ryhmän vt. ravitsemis- ja matkailukaupan johtaja
visa.jaatinen@sok.fi
050 010 2718
Katja Tuomainen, Suomen kokkimaajoukkueen joukkueenjohtaja
katja.tuomainen@kokkimaajoukkue.fi
041 3669108
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Kuvat

Linkit
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020-luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää S-marketin kampanjassa4.5.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää kertomalla suomalaisessa kampanjassa ruoan merkityksestä elämässään yhdessä äitinsä Veran kanssa. S-marketin kampanjan tavoitteena on jalkapallon MM-kisojen alla muistuttaa yhteisten hetkien merkityksestä niin ansioituneille urheilijoille kuin nuorille harrastajille. Samoin kuin jalkapallo, myös ruoka kerää ihmisiä yhteisiin hetkiin, joista syntyy elämänmakuisia muistoja.
Suuri muutos ABC-asemilla tänään: noutopöytä uudistuu4.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tutut klassikot ja monipuolisemmat maut täydentävät nyt toisiaan ABC:n noutopöydässä. Nousevatko uutuudet, kuten Marry me -kana, kylmäsavulohilasagne ja savukylki-kaalipaistos ikonisen noutopöydän seuraaviksi kestohiteiksi? Yhteensä uusia annoksia tulee noin 30 kappaletta.
SOK:n hallintoneuvosto 2026 on valittu, Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen28.4.2026 15:24:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 28.4.2026 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kaksi uutta jäsentä. Hallintoneuvoston 2. varapuheenjohtajana aiemmin toiminut Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen.
Kypsä vaikka kova – Avokadon suurin haaste ratkaistiin24.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S-ryhmä on tuonut valikoimiinsa uudella tavalla kypsytetyn avokadon, jonka kypsyyttä ei kuluttajan tarvitse arvuutella. Toisin kuin perinteisellä menetelmällä kypsytetyt avokadot, uudella tavalla kypsytetty avokado on päältä kova, mutta sisältä syöntikypsä ja säilyy käyttökelpoisena jopa viikon tai kaksi. Uusi kypsytystapa mahdollistaa avokadon pidemmän käyttöajan lisäksi entistä paremman laadun- sekä hävikinhallinnan.
Pokémon-korttien myynti räjähti – syynä milleniaalien nostalgian kaipuu23.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Pokémon-korttien myyntiä kasvattaa milleniaalien kaipuu omiin nuoruusvuosiin. Samalla aktiiviharrastajat ja keräilijät ovat löytäneet kotimaisen verkkokaupan tarjonnan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme