Lapin elinvoimakeskusLapin elinvoimakeskusLapin elinvoimakeskus

Kantatien 78 ja Porokadun liittymän liikennejärjestelyjä parannetaan Rovaniemellä

21.5.2026 08:21:04 EEST | Lapin elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Rovaniemellä parannetaan kantatien 78 ja Porokadun liittymäjärjestelyjä tulevana kesänä. Hankkeen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta kantatie 78 ja Porokadun liittymässä.

Risteysalue kuvattuna pyörätieltä, puita ja sininen taivas.
Kantatien 78 ja Porokadun liittymä Poropolun puolelta kuvattuna. Kuva: Lapin elinvoimakeskus.

Kantatie 78–Porokadun liittymä on nykyisellään nelihaarainen liittymä. Urakassa liittymä muutetaan asemakaavan mukaiseksi, jolloin yhteys Poropolulle katkaistaan. Lisäksi kantatielle 78 rakennetaan väistötila etelän eli Ranuan suuntaan ajaville Porokadun liittymän kohdalle ja melukaide tien itäpuolelle. Urakkaan kuuluu myös Rovaniemen kaupungin katujen parannustöitä sekä Napapiirin Vesi Oy:n vesihuoltotöitä.

Urakan rakennustöiden aikana Porokadun liittymä on suljettuna ajoneuvoliikenteeltä 1.6.–31.7.2026. Kevyen liikenteen alikulku on pois käytöstä osan rakennustöiden ajasta, mutta alikulkua ei kuitenkaan suljeta ennen koulujen päättymistä. Kevyen liikenteen reittimuutokset elävät urakan aikana.

Rovaniemen kaupunki on tehnyt joukkoliikenteen kesäaikatauluille uudet reititykset Porokadun osalta. Lisätietoa kesäajan uudelleen reitityksistä (linkkari.fi).

Urakoitsijana toimii Maanrakennus J Päkkilä Oy ja rakennustyöt alkavat 25.5.2026. Hankkeen rakennuttajana toimii Lapin elinvoimakeskus. Hanke toteutetaan yhteistyössä Rovaniemen kaupungin ja Napapiirin Vesi Oy:n kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liikenteen asiakaspalvelu
puh. 0295 020 600,
liikenteen.asiakaspalvelu@elinvoimakeskus.fi

Kuvat

Karttakuva kantatien 78 ja Porokadun liittymän parantamisesta.
Karttakuva kantatien 78 ja Porokadun liittymän parantamisesta (png)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Lapin elinvoimakeskus hoitaa mm. elinkeinoihin, osaamiseen ja maahanmuuttoon, liikenteeseen, vesitalouteen, maaseutuun, kalatalouteen, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Elinvoimakeskus palvelee Lapin asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita kehittämällä alueen elinvoimaa. Lapin elinvoimakeskus toimii Lapin maakunnan alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapin elinvoimakeskus

Torneå bro stängs för trafik den 9 juni 2026 klockan 6.00 och öppnas igen för trafik den 12 juni 2026 klockan 6.0013.5.2026 09:16:23 EEST | Pressmeddelande

Bron över Torne älv på riksväg 29 (E4) i Torneå stängs helt för trafik under gjutningen av däckkonstruktionen 9–12.6.2026. Orsaken till trafikavbrottet är utrymmesbehovet för utrustningen för gjutningen av betong, tryggandet av härdningen av betongen samt trafik- och arbetssäkerheten. Trafiken dirigeras till omvägar under avbrottet. Avbrottet orsakar betydande olägenheter för väganvändarna och i synnerhet för den tunga trafiken.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye