SAK:n Jarkko Eloranta: On sovittava yhteiset säännöt uhkatilanteisiin työntekijöiden turvaksi
21.5.2026 09:30:00 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
SAK:n Jarkko Eloranta muistutti SAK:n edustajistossa pitämässään puheessa, ettei yksittäinen työntekijä voi joutua itse punnitsemaan viranomaisvaroituksen saatuaan, pitääkö hänen noudattaa ohjeita vai lähteä töihin.
– Etätyöntekijät voivat rauhassa jäädä kotiin, suojautua kuten ohjeistetaan ja heille maksetaan palkka. Läsnätyöntekijöillä, pääosin SAK:laisilla duunareilla, ei ole mahdollisuutta tähän luksukseen.
Eloranta kiittää, että työministeri Matias Marttinen on päättänyt kutsua työmarkkinaosapuolet kokoon ratkomaan asiaa.
– SAK esitti jo muutama vuosi sitten, että huoltovarmuusorganisaatiota täydennetään eri sektoreiden työntekijöiden osalta. Silloin vastakaikua ei tullut. Joko nyt aika olisi kypsä ja joko olisimme kokeneet, mitä kaikkea voi tapahtua ja mihin kaikkeen on varauduttava? Selvää on, että ilman työntekijöitä ei ole huoltovarmuutta.
Jarkko Eloranta otti puheessaan kantaa myös ostovoimakeskusteluun. Hän muistutti, ettei Suomi nouse kurittamalla pieni- ja keskituloisia tai murentamalla työehtoja. Suomi nousee investoinneilla, osaamisella, tutkimuksella, teknologialla ja sillä, että ihmisillä on varaa elää, kuluttaa ja luottaa huomiseen.
– Kotimaisen kysynnän ja kotimarkkinoiden merkitys taloudellisen toimeliaisuuden ja kasvun ajurina tuntuu tältä hallitukselta unohtuneen.
Puheenjohtaja Jarkko Eloranta muistutti, että ay-liike on huolehtinut neuvottelemillaan palkankorotuksilla ostovoiman ja kotimaisen kulutuksen paranemisesta.
– On selvää, että tarvitsemme yhteistä SAK:laista työehtokoordinaatiota myös jatkossa. Siten kohennamme palkansaajien turvaa ja vahvistamme ostovoimaa. Se on kasvupolitiikkaa. Se on kasvutoimi, jota Suomi tarvitsee. Se on näivetyksen vastaista taistelua. Suomelle vienti on tärkeää, mutta kotimarkkinoiden merkitys talouskasvun moottorina on kasvanut.
Yhteyshenkilöt
Marjo PihlajaniemiViestintäpäällikkö
Puh:+358 400 969 633marjo.pihlajaniemi@sak.fiLinkit
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja noin 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Tervetuloa SAK:n kevätedustajistoon20.5.2026 11:23:09 EEST | Kutsu
Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan SAK:n edustajiston kokousta. Tervehdyksensä kokoukseen tuo myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman.
SAK:laiset luottamushenkilöt: Työelämän muutokset edellyttävät laadukasta koulutusta työntekijöille19.5.2026 07:53:30 EEST | Tiedote
Yli puolet SAK:laisista luottamushenkilöistä arvioi kyselyssämme, että heidän työpaikallaan on työntekijöitä, jotka tarvitsevat lisäkoulutusta selvitäkseen työtehtävistään. Erityisesti koulutusta kaivataan uuden teknologian käyttöön ottamisessa.
Hallitus heikentää jälleen työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa14.5.2026 08:57:00 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona ensimmäisessä käsittelyssä työsopimuslain muutosesityksen sisällöt. Esitys heikentää työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa. SAK pitää lakimuutosta niin vahingollisena, että se pitäisi joko hylätä eduskunnan toisessa käsittelyssä tai viimeistään perua seuraavan hallituksen toimesta.
SAK:n Jarkko Eloranta vappupuheessaan: Orpon hallitus on epäonnistunut jokaisessa julkituomassaan tavoitteessaan1.5.2026 12:45:00 EEST | Tiedote
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta nostaa vappupuheessaan esille, että Suomi kulkee eri suuntaan kuin muut Pohjoismaat. Hän vaatii suunnan muuttamiseksi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeuden palauttamista ja korottamista.
Näpertelyn sijaan hallituksen olisi pitänyt perua yritysveron alennus22.4.2026 22:04:27 EEST | Tiedote
Hallituksen viimeinen kehysriihi tarjoaa tutuksi tullutta leikkauslinjaa. Pieniä valonpilkahduksia tarjottiin rakennusalalle ja nuorten työllistymiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme