Kehitysvammaisten asumisyksikölle ja ikääntyneiden päivätoiminnalle Vaajakosken Väkkärätieltä uudet, nykyaikaiset tilat
21.5.2026 09:24:05 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueella otetaan käyttöön ensimmäinen vammaisten ja ikääntyneiden päivätoimintaa varten rakennettu uudisrakennus touko-kesäkuun vaihteessa Vaajakosken Väkkärätiellä. Nykyaikaisissa tiloissa toimintansa käynnistävät kehitysvammaisten asumisyksikkö Väkkärä sekä Vaajakosken päivätoiminta.
– On hienoa saada toiminnallemme uudet tilat. Ilahduttavaa on myös, että henkilöstö on saanut osallistua tilojen suunnitteluun alusta lähtien, palvelupäällikkö Anne-Mari Hakala ja palvelupäällikkö Juho Suortti kertovat tyytyväisenä.
Asumisyksikkö Väkkärän myötä oma palvelutuotanto vahvistuu
Väkkärän tilat ovat nykyisten standardien mukaiset. Väkkärään asiakkaat muuttavat Vaajakosken Harjukodilta, lisäksi Väkkärässä on 5 uutta asukaspaikkaa eli kehitysvammaisten asumisen hyvinvointialueen oma palvelutuotanto vahvistuu. Myös henkilökunnan määrä lisääntyy.
– On hienoa, että asiakkaamme saavat nyt nykyaikaiset ja esteettömät kodit. Jokaisessa asunnossa on kylpyhuone, WC sekä pieni jääkaappi, palvelupäällikkö Juho Suortti vammaispalveluista selventää.
– Olemme valmistautuneet asiakkaiden ja heidän läheisten kanssa muuttoon. Asiakkaat odottavat muuttoa innostuneina. Erityisen tyytyväisiä he ovat siihen, että huoneet ovat suurempia ja se, että huoneissa on oma vessa ja jääkaappikin. Asiakkaat ovat myös voineet esittää toiveita huonenaapurien suhteen, palveluvastaava Sari Niemi sanoo.
Päivätoiminnan palvelut jatkuvat asiakkaille entiseen tapaan uusissa tiloissa
Myös ikääntyneiden päivätoiminta saa modernit ja toimivat tilat Väkkärätieltä. Tiloissa tarjotaan kuntouttavaa päivätoimintaa, omaishoidon päivätoimintaa ja kylvetyspalvelua. Lisäksi tiloissa on kuntosali, joka on tarkoitettu päivätoiminnan asiakkaiden ja Väkkärän asukkaiden käyttöön sekä alueen ikääntyneiden omaehtoiselle kuntosaliharjoittelulle.
Vaajakosken päivätoiminnan palvelut jatkuvat asiakkaille uudessa toimipisteessä entiseen tapaan ja toiminta muuttaa uuteen tilaan Kirkkotieltä. Päivätoiminta palvelee uusissa tiloissa laajan alueen asiakkaita Kuokkalasta Leppälahteen ja Halssilasta Toivakkaan. Päivätoiminnassa käy viikoittain 9 eri ryhmää eli noin 70 asiakasta viikoittain. Myös Väkkärän asukkaat käyttävät päivätoiminnan tiloja.
Päivätoiminnan asiakkaaksi tullaan palvelutarpeen arvioinnin ja palvelupäätöksen myötä. Uudet asiakkaat voivat ottaa yhteyttä Seniorineuvontaan. Omaehtoisesta kuntosaliharjoittelusta kiinnostuneet ikääntyneet voivat ottaa yhteyttä Vaajakosken päivätoiminnan yksikköön, p. 014 266 7383 / 050 355 5389 tai Seniorineuvontaan, p. 014 266 1801. Harjoittelusta peritään lukukausimaksu.
Päivätoiminnan palvelut tukevat ikääntyneen toimintakykyä, arjen sujumista ja itsenäistä kotona asumista.
Hyvinvointialue on Väkkärätien tiloissa vuokralla
Keski-Suomen hyvinvointialue vuokraa Väkkärätien toimintakeskuksen tilat Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:ltä. Hankkeen esivuokrasopimus allekirjoitettiin 2023. Suunnitteluvaiheen jälkeen urakat kilpailutettiin keväällä 2024. Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen investointiavustuksen sekä Valtiovarainministeriön lainanottovaltuuden varmistuttua rakentamistyöt käynnistettiin kesällä 2025. Vuokrattavia tiloja on yhteensä noin 1500 m2, joista pääosa on kehitysvammaisten asumisyksikössä noin 1100 m2.
– Haluamme kiittää Jyväskylän Vuokra-asuntoja hyvin sujuneesta yhteistyötä, kiittelevät Anne-Mari Hakala, Juho Suortti, Sari Niemi ja rakennuttaja Tuija Lepistö.
Yhteyshenkilöt
Palvelupäällikkö Juho Suortti, p. 050 435 2770, juho.suortti(at)hyvaks.fi, Keski-Suomen hyvinvointialue, vammaispalvelut
Palvelupäällikkö Anne-Mari Hakala, p. 040 358 1565, anne-mari.hakala(at)hyvaks.fi, Keski-Suomen hyvinvointialue, Ikääntyneiden asiakasohjaus ja keskitetyt palvelut
Rakennuttaja Tuija Lepistö, p. 040 525 7184, tuija.lepisto(at)hyvaks.fi, Keski-Suomen hyvinvointialue, tilapalvelut
Viestinnän yhteyshenkilö: Tuija Ijäs, p. 050 566 2193, tuija.ijas(at)hyvaks.fi
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote21.5.2026 06:15:17 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 21.5.2026 KOONTI YÖN TAPAHTUMISTA KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN OSALTA 23:03, tulipalo muu, Muurame: Isolahden uimarannalla ilmoitettu poltettavan isoa nuotiota. Ilmeni, että kyseessä on merkitty ja oikea nuotipaikka, josa isot tulet. Ketään ei nähty paikalla, joten pelastuslaitos sammutti nuotion. Tilanteesta ei ollut leviämisen vaaraa. 23:36, eläimen pelastaminen, Jyväkylä. Rantueen uimarannan läheisyydessä ollut nuori hirvi rannassa makuullaan. Pelastuslaitoksen rohkaisemana oli hirvi lähtenyt liikkeelle. 00:55, rakennuspalo keskisuuri Jyväksylä. Väinölänkujalla rivitalon vierustassa syttynyt roskista tulipalo. Pelastuslaitos sai sammutettua palon ennen kuin siitä aiheutui leviämisen vaaraa tai omaisuusvahinkoja. Poliisi tutkii syttymisen syytä. 01:52, liikenneonnettomuus, Pihtipudas. Rekan kuljettaja oli väistänyt Pihtiputaan keskustan jälkeen Nelostiellä eläintä, ja rekka ajautunut tien vieressä olevan SEO tankkauaseman seinaan. Tankkaus- ja hu
Keski-Suomen hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden lautakunnan päätöksiä 20.5.2026 kokouksesta20.5.2026 20:22:54 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta hyväksyi asiat kokouksessaan esityslistan mukaisesti. Pykälässä 35 Keski-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden asumispalvelujen myöntämisen perusteet 1.7.2026 alkaen lautakunta äänesti asian palauttamisesta valmisteluun, mutta suoritetussa äänestyksessä asian käsittely jatkui äänin 5–4, eikä asiaa palautettu valmisteluun. Ikääntyneiden asumispalvelujen myöntämisen perusteet 1.7.2026 alkaen hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Keski-Suomen hyvinvointialueen turvallisuuslautakunnan päätöksiä 20.5.2026 kokouksesta20.5.2026 15:05:03 EEST | Tiedote
Turvallisuuslautakunta piti kokouksensa 20.5.2026.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote20.5.2026 07:10:49 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 20.5.2026 Rakennuspalo, keskisuuri, Kutusalmentie, Viitasaari Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Viitasaaren Kutusalmentielle varttia vaille kuusi keskiviikkoaamuna. Pelastuslaitoksen ensimmäisen yksikön saapuessa kohteeseen kesämökkirakennus oli täyden palon vaiheessa. Kohteessa on viisi pelastuslaitoksen yksikköä. Sammutustyöt tulevat kestämään arvioilta iltapäivään asti. Lisätietoja: klo 7:30 jälkeen päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote20.5.2026 06:10:02 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Jatkotiedote 20.5.2026 Keskisuuri rakennuspalo, Vanhatie, Jyväskylä Jyväskylän Vanhatiellä sammutustyöt tulevat jatkumaan pitkälle aamuun. Kyseessä neljän asunnon rintamamiestalotyyppinen noin 250 neliöinen rakennus. Kaikki neljä asukasta pääsivät itse poistumaan rakennuksesta ja ensihoito tarkasti heidät paikan päällä. Syttymissyytä selvitetään yhdessä poliisin kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme