Suomen energiajärjestelmä on uuden kasvun ja vakauden lähde
21.5.2026 11:04:46 EEST | Energiateollisuus ry | Tiedote
Puhdas siirtymä ja energiamurros on Suomelle mahdollisuus, josta voivat hyötyä niin talous, ilmasto kuin asiakkaat. Hyödyt eivät kuitenkaan toteudu itsestään, vaan edellyttävät pitkäjänteistä ja ennakoitavaa energiapolitiikkaa.
Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet pärjätä parhaiten puhtaassa siirtymässä. Monipuolinen, vähäpäästöinen ja kilpailukykyinen energiajärjestelmämme luo hyvät investointiedellytykset teollisuudelle ja palveluille. Lisäksi se tuo turvaa epävakaassa geopoliittisessa tilanteessa.
Energiateollisuuden tavoitteena on tehdä Suomesta paras maa investoinneille. Siihen Suomella on hyvät edellytykset monipuolisen, kilpailukykyisen ja toimitusvarman energiajärjestelmänsä ansiosta. Kasvu edellyttää kuitenkin suuria investointeja niin energian tuotantoon, siirtoon, varastointiin kuin käyttöön.
”Puhdas siirtymä on Suomen taloudelle ja hyvinvointivaltiolle valtava mahdollisuus, mikä pitää osata hyödyntää”, toteaa Energiateollisuus ry:n puheenjohtaja Timo Honkanen.
”Kotiuttaaksemme investoinnit, energiapolitiikan pitkäjänteisyydestä ja ennakoitavuudesta on pidettävä kiinni”, Honkanen jatkaa.
Investoinnit kotimaiseen, puhtaaseen energiaan on myös turvallisuusteko, joka lisää huoltovarmuutta ja vähentää riippuvuutta fossiilienergian maista.
Jotta muuttuva ja kasvava energian tuotanto ja käyttö saadaan kohtaamaan, on myös energiaverkkoihin investoitava.
”Emme saa antaa verkkojen muodostua pullonkaulaksi puhtaalle siirtymälle. Sekä kanta- että jakeluverkkojen investointiedellytyksiä on parannettava nopeasti. Siten turvaamme energiamurroksen myötä koko yhteiskunnalle koituvat hyödyt”, muistuttaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Honkanen ja Leskelä puhuivat Energiateollisuus ry:n kevätseminaarissa Kuopiossa 21.–22. toukokuuta. Seminaarissa julkaistiin myös Energiateollisuus ry:n viestit vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Leskelätoimitusjohtaja
Puh:+358 50 593 7233jukka.leskela@energia.fiTimo Honkanentoimitusjohtaja, Energiateollisuus ry:n puheenjohtajaTurku Energia Oy
Puh:050 557 3133timo.honkanen@turkuenergia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että Suomi saavuttaa energiamurroksen Euroopan mestaruuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Sähköistyminen edellyttää yhä enemmän investointeja jakeluverkkoihin17.9.2026 14:03:49 EEST | Tiedote
Energiateollisuuden selvityksen mukaan investoinnit jakeluverkkoihin kasvavat merkittävästi, mutta Suomen kilpailukyvyn kannalta tarvitaan vielä enemmän.
Energiateollisuus huolissaan poukkoilevasta toimintaympäristöstä1.9.2026 20:38:09 EEST | Tiedote
Suomella on merkittävä mahdollisuus puhtaan siirtymän investoinneissa. Tilaisuutta ei tule menettää tempolevalla veropolitiikalla, mitä datakeskusten ympärillä nähty poukkoileva päättämättömyys on ollut. Energiateollisuus pitää tärkeänä, että maan hallitus päätti budjettiriihessä saattaa voimaan puhtaan teollisuuden investointiverohyvityksen sekä korkovähennysoikeuden palauttamisen suurille energiainvestoinneille.
Budjettiriihessä on turvattava investoinnit ja alkanut talouskasvu31.8.2026 12:01:50 EEST | Tiedote
Suomen taloudessa on selkeitä piristymisen merkkejä. Positiivista suuntaa on tärkeää vahvistaa. Suomen vähäpäästöinen energiajärjestelmä on keskeinen kilpailukykytekijä, jonka toimintaedellytyksiä ei pidä heikentää markkinoita sotkevilla toimilla.
Euroopan on kyettävä irrottautumaan globaaleista fossiilisista energiavirroista28.8.2026 11:08:58 EEST | Tiedote
EU:n energiapolitiikka etsii suuntaa geopoliittisessa epävarmuudessa. Muuttunut turvallisuusympäristö on nostanut energiaomavaraisuuden keskeiseksi yhteiskuntien vakauskysymykseksi. Pitkän aikavälin tie globaaleista epävarmuuksista eroon pääsemiseksi on EU:n omaan puhtaaseen energiaan siirtyminen.
Suomen talous ei kasva ilman riittävää sähköverkkoa26.8.2026 08:58:52 EEST | Tiedote
Sähköverkon kapasiteetista on tullut yksi Suomen kilpailukyvyn keskeisistä kysymyksistä. Riittävä ja ennakoitavasti kehittyvä sähköverkko mahdollistaa uudet teolliset investoinnit, puhtaan energiantuotannon kasvun ja alueiden elinvoiman – ja siten vahvistaa Suomen kansantaloutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme