Valtakunnallisesti tulisi määritellä, mitkä ovat kriittisiä aloja drooniuhan aikana
21.5.2026 12:36:57 EEST | Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT edellyttää, että kriittiset alat määritellään drooniuhkien mahdollisesti yleistyessä. Kriittiset alat tulisi määritellä valtakunnallisesti.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT katsoo, että valtakunnallisesti tulisi määritellä kriittiset alat, joilla henkilöstön voidaan edellyttää tulevan töihin myös drooniuhan aikana. Kriittiset alat voitaisiin määritellä esimerkiksi valtioneuvoston asetuksella.
Kunta- ja hyvinvointialalla on monia tehtäviä, joissa vastataan esimerkiksi ihmisten hengestä ja terveydestä. Kunnilla ja hyvinvointialueilla on velvollisuus järjestää lakisääteiset palvelut myös uhkatilanteessa.
- Koronapandemian aikana valtioneuvosto antoi listauksen kriittisistä aloista. Tällainen listaus tarvitaan jälleen, sanoo KT:n toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kangas.
Pelastusviranomaiset antoivat 15. toukokuuta aamuyöllä Uudellemaalle vaaratiedotteen drooniuhan vuoksi. Vaaratiedotteessa ihmisiä kehotettiin siirtymään sisätiloihin ja pysymään siellä, kunnes vaaratilanteen päättymisestä tiedotetaan. Viranomaisen vaaratiedote oli voimassa noin kolmen tunnin ajan varhain aamulla.
- Viime perjantain tilanne oli ymmärrettävästi monille uusi ja yllättävä. Henkilöstön tulee tietää, mitä heiltä odotetaan, Nybondas-Kangas sanoo.
Palkanmaksukysymyksiä selvitetään
Ministeri Matias Marttinen on käynnistänyt työ- ja elinkeinoministeriössä virkatyönä palkanmaksuun liittyvien kysymysten selvittelyn. Asiassa on ilmennyt erilaisia käsityksiä muun muassa työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kesken.
Tällä hetkellä KT ohjeistaa kunta- ja hyvinvointialan työnantajia voimassa olevan lainsäädännön ja työ- ja virkaehtosopimusten mukaan. Esimerkiksi drooniuhkaan perustuva poissaolo ei velvoita työnantajaa palkanmaksuun poissaolon ajalta. Työvuorolistoja voidaan tietyin ehdoin muuttaa.
- Suosittelemme työnantajia käymään läpi toimintaohjeensa ja päivittämään niitä tarvittaessa. Keskeistä on, että työntekijät ja viranhaltijat noudattavat oman työnantajansa ohjeita, sanoo Nybondas-Kangas.
Hän painottaa, että ohjeet tulee antaa yhtenäisyyden vuoksi työnantajatasolla, eikä esimerkiksi yksittäisen koulun tai terveydenhuollon yksikön tasolla. Valtakunnallista, voimassa olevaa listaa kriittisistä aloista tai ammateista ei KT:n tietojen mukaan ole.
- KT on työnantajakeskusjärjestönä mielellään mukana ministeri Marttisen käynnistämässä työssä. Drooniuhkien mahdollisesti yleistyessä on tärkeää määritellä myös kriittiset alat, jotta yhteiskunnan arjen palvelut toimivat. Uhka turvallisuudelle on erityisesti se, jos potilaat jäävät ilman hoitoa, sanoo Nybondas-Kangas.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrika Nybondas-KangastoimitusjohtajaKT
Puh:050 357 4233henrika.nybondas-kangas@kt.fiMervi ItkonenViestintäjohtaja (haastattelupyynnöt)KT
Puh:0443740025mervi.itkonen@kt.fiTietoa julkaisijasta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on kunta- ja hyvinvointialan työnantajajärjestö ja työmarkkinakeskusjärjestö. Jäseniämme ovat kunnat, kuntayhtymät, hyvinvointialueet ja hyvinvointialueyhtymät sekä niiden omistamat yritykset.
Neuvottelemme alan työ- ja virkaehtosopimukset, kehitämme työelämää ja osallistumme lainvalmisteluun. Työmme on lakisääteistä, ja sitä tehdään virkavastuulla. Kunta- ja hyvinvointiala työllistää Suomessa joka viidennen palkansaajan. Tavoitteenamme on turvata suomalaisille laadukkaat hyvinvointi- ja sivistyspalvelut.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Hyvinvointialueiden palkkaus uudistuu vaiheittain: Uusi tasopalkkajärjestelmä käyttöön sote-alalla 1.10. alkaen30.9.2026 15:24:10 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueilla otetaan käyttöön uusi palkkajärjestelmä. Palkkaus uudistuu ensimmäisenä esimerkiksi sairaanhoitajilla, lähihoitajilla ja sosiaalityöntekijöillä. SOTE-sopimuksen tasopalkat ja tasolisät maksetaan henkilöstölle viimeistään marraskuun 2026 palkanmaksun yhteydessä.
KT: Suomeen on luotava uusi maahanmuuton väylä — Kunta- ja hyvinvointiala tarvitsee lisää osaajia28.9.2026 15:07:22 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT katsoo, että Suomeen tulee luoda uusi pysyvän asukkaan maahanmuuton väylä. Muutoksella helpotettaisiin työ- ja koulutusperusteista maahanmuuttoa. Maahanmuuttoa on helpotettava, jotta pystytään vastaamaan kunta- ja hyvinvointialan kasvavaan työvoimatarpeeseen.
Työvoimapalveluissa tarvitaan uudenlaista osaamista – KEHA-keskuksen leikkaukset huolestuttavat2.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
KT on toteuttanut työvoimapalveluhenkilökunnalle osaamiskyselyn, josta käy ilmi koulutuksen tarve. Tilannetta hankaloittaa KEHA-keskuksen koulutusalustan poistaminen työvoimaviranomaisen käytöstä. Alustalla on työttömyysturvaan liittyvää kansallista ohjeistusta.
Tekojen torille haetaan jälleen kuntien ja hyvinvointialueiden parhaita kehittämistekoja1.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Miten kunnat ja hyvinvointialueet uudistavat työtä ja palveluja säästöpaineiden keskellä? Tekojen torille kootaan esimerkkejä ratkaisuista, joilla julkista työtä, toimintatapoja ja palveluja kehitetään eri puolilla Suomea. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä alan pääsopijajärjestöt kannustavat kunnissa, hyvinvointialueilla ja niiden omistamissa yrityksissä työskenteleviä ilmoittamaan kehittämistekonsa Tekojen torille 30.9.2026 mennessä. Nyt on aika näyttää, miten julkista työtä kehitetään!
Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaosapuolet: jatkuvan oppimisen turvaamiseksi on luotava uusi malli20.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Poistuneen aikuiskoulutustuen tilalle on rakennettava uusi ratkaisu, vaativat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja Sote ry. Ilman riittäviä mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen kuntien ja hyvinvointialueiden on entistä vaikeampi vastata kasvavaan palvelutarpeeseen, teknologian murrokseen ja tuottavuuspaineisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme