Varsinais-Suomen hyvinvointialue, VarhaVarsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Geenitieto ja tutkimus avaavat uusia mahdollisuuksia syövän hoidossa

21.5.2026 14:45:00 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote

Jaa

Syövän hoito kehittyy nopeasti kohti entistä yksilöllisempää suuntaa. Kansallisen syöpästrategian mukaan syöpää ei tule nähdä yhtenä sairautena, vaan joukkona erilaisia sairauksia, jotka vaativat erilaisia hoitoratkaisuja. Tyksissä hoitoa räätälöidään entistä tarkemmin syövän biologisten ominaisuuksien sekä potilaan yksilöllisen tilanteen mukaan.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa yläkulmassa on Tyksin logo.

Käytännössä yksilöllinen syövän hoito tarkoittaa sitä, että jokaisen potilaan hoito suunnitellaan hänen oman sairautensa ja elämäntilanteensa pohjalta. Hoitopäätöksissä hyödynnetään yhä useammin tarkkaa diagnostiikkaa, kuten kasvaimen geenitason tutkimusta, jonka avulla voidaan valita potilaalle parhaiten sopiva hoito.

– Yksilöllinen hoito näkyy arjessa esimerkiksi siinä, että hoitokokonaisuus rakennetaan vaiheittain potilaan tilanteen mukaan. Rintasyövässä hoito voi alkaa lääkehoidolla, jonka jälkeen tehdään leikkaus ja tarvittaessa annetaan sädehoitoa tai lisälääkehoitoa hoitovasteen perusteella, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Pia Vihinen Tyks Syöpäkeskuksesta kuvaa.

Geenitieto ohjaa hoitoa yhä tarkemmin

Yksi merkittävimmistä muutoksista syövän hoidossa on geenitiedon hyödyntäminen. Geenitutkimusten avulla voidaan tunnistaa, millaiset muutokset syöpäkasvaimessa ohjaavat taudin etenemistä, ja valita hoito, joka kohdistuu juuri näihin muutoksiin. Tämä voi parantaa hoidon tehoa, auttaa ennakoimaan hoitovastetta ja vähentää haittavaikutuksia. Lisäksi geenitieto voi paljastaa syövän taustalla olevia perinnöllisiä tekijöitä ja sujuvoittaa hoitopolkua.

Monissa syövissä tunnetaan jo useita geenimuutoksia, joiden perusteella voidaan tarjota kohdennettuja täsmälääkehoitoja. Näiden tunnistaminen edellyttää kasvaimen geneettistä profilointia, jota suositellaan yhä useammille potilaille.

– Esimerkiksi levinneessä melanoomassa ja ei‑pienisoluisessa keuhkosyövässä hoitotulokset ovat parantuneet merkittävästi, kun hoito voidaan valita kasvaimen molekyyliprofiilin perusteella, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Erika Alanne Tyks Syöpäkeskuksesta kertoo.

Hoito suunnitellaan yhdessä potilaan kanssa

Yksilöllisyys ei tarkoita vain lääketieteellistä tietoa, vaan myös potilaan aktiivista roolia. Kansallinen syöpästrategia korostaa potilaan osallisuutta ja jaettua päätöksentekoa: hoitoa suunnitellaan yhdessä potilaan kanssa huomioiden hänen kuntonsa, toiveensa, elämäntilanteensa ja voimavaransa.

Tavoitteena on lisätä hoidon vaikuttavuutta ja tukea potilaan hyvinvointia koko hoitopolun ajan diagnostiikasta kuntoutukseen ja tarvittaessa palliatiiviseen hoitoon.

– Yksilöllisessä hoidossa keskeistä on miettiä tarkkaan, mikä hoito hyödyttää juuri tätä potilasta. Kaikkia mahdollisia tutkimuksia tai hoitolinjauksia ei ole tarkoituksenmukaista tehdä, jos ne eivät johda hoidon muutokseen. Samalla on tärkeää tunnistaa oikea hetki siirtyä palliatiiviseen hoitoon. Ajoissa tehty siirtyminen voi parantaa potilaan loppuvaiheen elämänlaatua merkittävästi, Pia Vihinen korostaa.

Tutkimus ja data vauhdittavat kehitystä

Kansallisen syöpästrategian mukaan tutkimuksella ja terveysdatan hyödyntämisellä on keskeinen rooli yksilöllisen syövänhoidon kehittymisessä. Biopankit, syöpänäytekeräykset ja laajat rekisteriaineistot tekevät uuden tiedon syntymisen ja hoitojen kehittämisen entistä vaikuttavammiksi ja kohdennetummiksi.

Potilaasta otetuista näytteistä saatavaa tietoa käytetään hänen hoitonsa suunnittelussa. Samalla osa näytteistä päätyy tutkimukseen, jossa selvitetään syövän mekanismeja solutasolla ja etsitään uusia hoitokohteita. Läntisessä syöpäkeskuksessa syöpänäytteitä kerätään aktiivisesti eri tutkimushankkeisiin, joissa on mukana suuri määrä tutkijoita.

– Syöpänäytteiden kerääminen ja tutkimusyhteistyö ovat keskeinen osa yksilöllisen syövänhoidon kehittämistä. Kun yhdistämme potilastyön ja tutkimuksen, voimme sekä parantaa nykyisten potilaiden hoitoa että rakentaa pohjaa tulevaisuuden uusille hoitomuodoille, suunnittelija Mervi Toriseva Tyks Syöpäkeskuksesta kertoo.

Yleisötilaisuudessa avataan syövän hoitoa kansantajuisesti

Yksilöllisen syövän hoidon ajankohtaisia teemoja käsitellään Tyks tutkii ja hoitaa -yleisötilaisuudessa Turun pääkirjaston Studiossa torstaina 28.5.2026 klo 17 alkaen. Tilaisuudessa Tyks Syöpäkeskuksen asiantuntijat kertovat, miten yksilöllinen syövän hoito toteutuu käytännössä ja millaisia mahdollisuuksia se tuo potilaille nyt ja tulevaisuudessa.

Puheenvuorot:

  • Dosentti, erikoislääkäri Pia Vihinen: Mitä kansallinen syöpästrategia linjaa yksilöllisestä syövän hoidosta
  • Erikoislääkäri Erika Alanne: Geeniohjattu yksilöllinen syövän hoito potilastyössä
  • Suunnittelija Mervi Toriseva: Syöpänäytekeräys ja tutkimusmahdollisuudet

Yleisöllä on mahdollisuus esittää asiantuntijoille kysymyksiä etukäteen verkkolomakkeella sekä tilaisuuden aikana paikan päällä. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pia Vihinensyöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäriVarsinais-Suomen hyvinvointialue / Egentliga Finlands välfärdsområde

Puh:0400 787 001pia.vihinen@varha.fi

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Finska mästerskapen för brandkårer avgörs i Åbo den 23 maj 2026 – kom och följ den maritima tävlingen och träffa aktörer inom säkerhetsbranschen20.5.2026 12:02:31 EEST | Pressmeddelande

Finska mästerskapen för brandkårer, Jehumalja-tävlingen, ordnas i Åbo på Varvstorget lördagen den 23 maj 2026. Årets tema för tävlingen är räddningsverksamhet i skärgårds- och havsmiljö. Allmänheten kan följa tävlingen och bekanta sig med myndigheter, organisationer och andra aktörer inom säkerhetsbranschen mellan kl. 9–17.

Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan Turussa 23.5.2026 – tule seuraamaan merellistä kilpailua ja tutustumaan turvallisuustoimijoihin20.5.2026 12:02:31 EEST | Tiedote

Palokuntien suomenmestaruuskilpailut, Jehumalja-kilpailu, järjestetään Turussa Varvintorilla lauantaina 23.5.2026. Kilpailun teemana on tänä vuonna pelastustoiminta saaristo- ja meriolosuhteissa. Yleisö voi seurata kilpailua ja tutustua turvallisuuden parissa toimiviin viranomaisiin, järjestöihin ja muihin toimijoihin klo 9–17.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye