Mitä nuoret ajattelevat Jumalasta ja maailmasta? – Mediariparilla nuoret pääsevät tekemään Kirkko ja kaupunki -mediaa
22.5.2026 08:00:00 EEST | Espoon seurakuntayhtymä | Tiedote
Leppävaaran seurakunta ja Kirkko ja kaupunki järjestävät kesäkuun ensimmäisellä viikolla historiansa ensimmäisen mediariparin Espoon Nuuksiossa. Mediariparilla rippikoululaiset pääsevät ideoimaan ja toteuttamaan sisältöjä Kirkko ja kaupunki -median verkkosivuille, somekanaviin sekä printtilehteen.

– Hain mediariparille, koska se vaikutti mielenkiintoiselta. Olen tehnyt aiemmin videoita koulussa ja lisäksi julkaissut sketsivideoita YouTubessa. Mediariparilla olisi kiva tehdä myös audiosisältöjä, vaikka podcasteja, riparilainen Vilho Husu pohtii.
Tapiolalaiselle Husulle rippikouluun osallistuminen oli melko selvä valinta. Husu pääsi samalle teemariparille kahden kaverinsa kanssa. Solvallan urheiluopistossa 1.–8.6. järjestettävä mediaripari on yksi Espoon seurakuntien paristakymmenestä teemariparista. Mediaripareita on järjestetty aiemmin eri puolilla Suomea.
– Haluamme antaa nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä sisältöä mediaan. Lukijamme pääsevät katsomaan rippileiriä nuorten näkökulmasta tekstien, kuvien ja lyhytvideoiden kautta. Koska video on monelle nuorelle luontevin väline, meillä on leirillä kaksi videoryhmää, Kirkko ja kaupunki -median päätoimittaja Pauli Juusela sanoo.
Mediariparilla tehdään rippijuhlapäivän saarnakin videona
Mediariparilla opiskellaan valtakunnallisen rippikoulusuunnitelman mukaisesti ja median keinoja ja välineitä käytetään tiiviisti osana opetusta. Rippikoululaiset ja isoset on jaettu heidän kiinnostuksensa mukaisesti kirjoitusryhmään, tietovisa ja -testiryhmään, valokuvausryhmään sekä kahteen videoryhmään. Ryhmiä ohjaavat Kirkko ja kaupungin toimittajat sekä leirin ohjaajat.
– Media on hyvä lisä riparin työskentelypakkiin. Kun riparilaiset pääsevät itse kirjoittamaan, kuvaamaan ja tekemään haastatteluja, se auttaa syvällisesti ajattelemaan opiskeltavia teemoja ja omaa suhtautumista niihin, riparin pappi Hanni Raiskio kertoo.
Rippileirillä on suunnitelmissa käsitellä median keinoin esimerkiksi tieteen ja uskon suhdetta sekä nuorten jumalakuvaa. Nuoret ideoivat ja videoivat leirillä myös konfirmaation saarnan.
Nuorten tuottamia sisältöjä julkaistaan Kirkko ja kaupungissa, Jouluradiossa ja Rosoisten rukouskirjassa
Mediariparilaisten tuottamia sisältöjä voi seurata tuoreeltaan keskiviikosta 3.6.2026 alkaen Kirkko ja kaupungin somekanavilla ja verkkosivuilla sekä 11.6.2026 Espoossa ilmestyvässä paperilehdessä. Nuoret saavat kirjoittaa omalla tyylillään ja omasta elämäntilanteestaan nousevia rukouksia myös Kirjapajalle toimitettavaan Rosoisten rukouskirjaan, jota kokoaa Leppävaaran seurakunnan viestinnän asiantuntija Laura Vähäsarja. Lisäksi mediariparilla syntyy Jouluradion somekanaviin sisältöjä, jotka yllättävät keskellä kesää.
Espoon seurakuntien rippikouluihin vuodelle 2026 on ilmoittautunut 2 384 nuorta. Rippikouluja on 95. Viime vuonna rippikoulun Espoossa käyneistä nuorista 123 kastettiin rippikoulun yhteydessä. Myös Solvallan mediariparilla on luvassa ainakin yhden nuoren kaste.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli Juusela
päätoimittaja
Kirkko ja kaupunki
09 2340 4020, pauli.juusela@kirkkojakaupunki.fi
Hanni Raiskio
seurakuntapastori
Leppävaaran seurakunta
040 514 1169, hanni.raiskio@evl.fi
Laura Vähäsarja
viestinnän asiantuntija, pappi
Espoon seurakuntayhtymä ja Leppävaaran seurakunta
040 733 9878, laura.vahasarja@evl.fi
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 154 644 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Esbo kyrkliga samfällighet bygger ett nytt servicecenter på Kyrkans begravningsplats13.5.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Esbo kyrkliga samfällighet och byggföretaget SRV har undertecknat ett avtal om att bygga ett nytt servicecenter på Kyrkans begravningsplats vid Esbo domkyrka. Servicecentret beräknas kosta cirka 5,6 miljoner euro.
Espoon seurakuntayhtymä rakennuttaa uuden huoltokeskuksen Kirkon hautausmaalle13.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä ja SRV ovat allekirjoittaneet sopimuksen Espoon tuomiokirkon ympärillä olevalle Kirkon hautausmaalle rakennettavasta uudesta huoltokeskuksesta. Hanke toteutetaan kokonaishintaurakkana. Hankkeen kustannusarvio on noin 5,6 miljoonaa euroa.
The Evangelical Lutheran Church of the Helsinki Metropolitan area Hosts a Rich Programme at Kamppi Chapel in the World Village Festival 16 to 17 May7.5.2026 10:39:41 EEST | Press release
The Evangelical Lutheran Parishes of Espoo, Helsinki and Vantaa will host a diverse programme including a Multilingual Festival Worship Service at the World Village Festival on 16 to 17 May 2026 under the theme Freedom to believe, to hope and to love. This year’s theme of the World Village festival, which focuses on sustainable development, is freedom.
Pääkaupunkiseudun seurakunnat Maailma kylässä -festivaaleilla 16.–17.5.6.5.2026 09:52:39 EEST | Tiedote
Monikielinen messu ja Kampin kappelin laaja ohjelma kutsuvat dialogiin vapaudesta. Espoon, Helsingin ja Vantaan evankelis-luterilaiset seurakunnat rakentavat Maailma kylässä -festivaaleille 16.–17.5. monipuolisen ohjelman otsikolla Vapaus uskoa, toivoa ja rakastaa. Kestävän kehityksen festarien teemana on tänä vuonna vapaus.
Kaksi soveltuvuustestiin Tapiolan seurakunnan kirkkoherran vaalissa5.5.2026 19:03:21 EEST | Tiedote
Tapiolan seurakuntaneuvosto päätti 5.5. kokouksessaan, että soveltuvuusarvioihin lähetetään kirkkoherran viran hakijoista Elina Hellqvist ja Heidi Zitting.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme