Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kopra: Nyt rytisee! Hallituksen iso uudistus nuorille – opintoseteli ilman opiskelupaikkaa jääville

21.5.2026 15:31:55 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Hallitus tuo käyttöön opintosetelin, jonka avulla ilman korkeakoulupaikkaa jääneet nuoret voivat aloittaa korkeakouluopinnot maksutta avoimessa korkeakoulussa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra sanoo kyseessä olevan merkittävä uudistus nuorten tulevaisuuden kannalta.

Jukka Kopra
Jukka Kopra Tuomas Stöckel

– Liian moni nuori jää toisen asteen opintojen jälkeen Suomessa opintojen osalta tyhjän päälle. Se ei ole inhimillisesti eikä yhteiskunnallisesti kestävää. Opintoseteli antaa nuorille uuden mahdollisuuden päästä kiinni korkeakouluopintoihin heti, vaikka yhteishaussa opiskelupaikka ei vielä auennut, Kopra sanoo.

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen avoimen korkeakouluopetuksen opintosetelikokeilusta. Opintosetelin avulla nuori voisi suorittaa maksutta jopa 30 opintopistettä avoimessa korkeakoulussa.

Vuosittain yli 24 000 nuorta jää ilman hakemaansa opiskelupaikkaa korkeakoulussa.

– Nuoren tulevaisuudensuunnitelmat eivät saa kaatua yhteen pääsykokeeseen tai siihen, ettei oikea ala löytynyt heti ensimmäisellä yrittämällä. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua eri aloihin, kokeilla opintoja ja löytää oman suunnan ilman, että jää kokonaan ulkopuolelle, Kopra sanoo.

Opintoseteli olisi tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille, jotka eivät saa tai ota vastaan opiskelupaikkaa korkeakoulujen yhteishaussa. Kokeilu käynnistyisi syksyllä 2026.

– Opintosetelin myötä nuori pääsee heti kiinni opintoihin täydellä teholla, ilman turhaa välivuotta, jos opiskelupaikkaa ei hakukerralla irronnut. Ja parasta on, että opintoja voidaan lukea hyväksi tutkintoon, kun opintopaikan viimein saa, Kopra sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kaunistola: Suomi ei saa toistaa Ruotsin virheitä20.5.2026 20:35:11 EEST | Tiedote

Kokoomuksen poliisitaustainen kansanedustaja Mari Kaunistola painottaa, että rikollisuuden uusiin ilmiöihin, kuten katujengeihin ja lasten rekrytointiin on reagoitava tehokkaasti. Viranomaisille on turvattava riittävät resurssit ja ajanmukaiset toimivaltuudet. Kokoomuksella on tiukka viesti: huumeet eivät ole harmitonta viihdettä, vaan jokainen huumekauppaan päätyvä euro vahvistaa järjestäytynyttä rikollisuutta ja heikentää suomalaisten turvallisuutta.

Kokoomuksen Partanen: Neuvoloita ei lakkauteta – perheet saavat jatkossa apua yhdestä paikasta ilman pompottelua19.5.2026 11:51:52 EEST | Tiedote

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen oikoo julkisuudessa syntyneen väärän käsityksen siitä, että hallitus olisi lakkauttamassa neuvolat tai perheneuvolat. Näin ei ole. Neuvolat säilyvät ennallaan, ja perheneuvoloiden osaaminen on tarkoitus koota osaksi uutta lapsiperhepalvelua, jotta perheet saisivat apua nopeammin ja sujuvammin yhdestä paikasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye