SDP:n Saku Nikkanen: Pääministeri Orpo on vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta – kansalaisia ei pidä syyttää hallituksen omista laiminlyönneistä
22.5.2026 11:56:45 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo on kiitellyt viranomaisten toimintaa drooniuhkatilanteessa ja arvioinut, että kansalaisten varautumisessa on puutteita. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Saku Nikkanen näkee, että tavallisen ihmisen kokemus tilanteen hoidosta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnistunut: epäselvä viestintä, ristiriitaiset ohjeet ja jopa palkan menetys osoittavat, että ongelma ei ole kansalaisissa tai heidän ”resilienssissään”, vaan hallituksen laiminlyönneissä kehittää järjestelmiä ja ohjeistuksia toimia poikkeustilanteissa.

Pääministeri Petteri Orpo on viime päivinä korostanut, että viranomaiset toimivat viime viikon drooniuhkatilanteessa hyvin. Eduskunnan kyselytunnilla hän kuvasi Puolustusvoimien toimintaa esimerkilliseksi ja viranomaisten yhteistyötä onnistuneeksi. Helsingin Sanomien haastattelussa hän puolestaan arvioi viranomaisten tehneen erittäin hyvää työtä muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
– Viranomaisten työtä pitää arvostaa. Mutta kansalaisen kokemus tilanteen viestinnästä näyttää hyvin erilaiselta, Nikkanen toteaa.
Monelle jäi epäselväksi, mitä vaaratiedote käytännössä tarkoittaa. Osa jäi kotiin viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Osa menetti palkkaa. Moni ei edes saanut viestiä ajoissa.
– Jos ihmisten kokemus tilanteesta on epävarmuus, ristiriitaiset tulkinnat ja henkilökohtaiset menetykset, onnistuminen ei ole ensimmäinen sana, joka itselleni tulee mieleen.
Silti pääministerin johtopäätös näyttää olevan, että ongelma oli kansalaisissa – että ihmiset eivät olleet riittävän valmistautuneita tai että heidän resilienssiään pitäisi kasvattaa.
– Näyttää siltä, että pääministeri itse on vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta. Ei siitä kansalaisia pidä syyttää, että hallitus on itse laiminlyönyt järjestelmien kehittämisen. Ihmiset ovat kyllä fiksuja. Suomalaiset toimivat vastuullisesti silloin, kun viranomaiset antavat ohjeita. Mutta miten voi olla mahdollista, että ihminen toimii turvallisuusohjeiden mukaisesti ja menettää sen seurauksena palkkansa?
Nikkasen mukaan juuri tällaiset tilanteet hämmentävät ihmisiä ja heikentävät luottamusta – ja samalla Suomen varautumista.
– Jos hallitus haluaa, että ihmiset myös seuraavassa kriisissä noudattavat viranomaisten ohjeita, sen pitää huolehtia siitä, ettei siitä seuraa kohtuutonta haittaa. Työntekijää ei saa sakottaa siitä, että hän toimii turvallisuusohjeiden mukaisesti. Nyt hallituksen pitää korjata tämä asia, Nikkanen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Pia Viitanen: Perukaa kallis ja tehoton yhteisöveroale22.5.2026 10:17:39 EEST | Tiedote
Viimeistään nyt olisi hallituksen korkea aika perua kallis ja vastuuton yhteisöveron alennus, joka ei tuo työtä, eikä maksa itseään takaisin, mutta valuu jo valmiiksi hyvätuloisille, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen (sd).
SDP:n Eloranta: Tietokirjailijoiden eriarvoinen asema apurahoissa on korjattava22.5.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta vaatii tietokirjailijoille yhdenvertaista kohtelua valtion apurahapolitiikassa. Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tietokirjailijoiden asemasta valtion tukijärjestelmässä.
Hiltunen vaatii parannuksia lähisuhdeväkivallan uhrien suojaan21.5.2026 17:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.) vaatii hallitukselta toimia lähisuhdeväkivallan uhrien suojelun parantamiseksi oikeuskanslerin kertomuksessa esiin nousseiden vakavien havaintojen jälkeen. Puutteita on havaittu muun muassa rikosilmoitusten kirjaamisessa, riskinarvioinneissa ja uhrien suojelussa, ja viranomaisten toimintakäytännöissä on edelleen merkittäviä eroja. Suomi on EU:n turvattomin ja väkivaltaisin maa naisille.
SDP:n Helena Marttila: Miksi yksi ministeriö häivyttää toisen antamia ravitsemussuosituksia – onko hallitus sitoutunut niiden edistämiseen?21.5.2026 14:08:44 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Helena Marttila (sd.) vaatii vastuuministereiltä selkeää vastausta siihen, miksi sosiaali- ja terveysministeriö on Helsingin Sanomien tietojen (21.5.) mukaan kieltänyt maa- ja metsätalousministeriön alaisen asiantuntijaelimen antamien ravitsemussuositusten mainitsemisen omassa ravitsemuskampanjassaan.
Karlsson och Kvarnström oroade över möjligheterna att få rättegång på svenska21.5.2026 08:31:00 EEST | Pressmeddelande
De svenskspråkigas språkliga rättigheter förverkligas inte jämlikt i Finland. Enligt regeringens språkberättelse har användningen av svenska som rättegångsspråk minskat betydligt, och endast 1,4 procent av brottmålen i tingsrätterna behandlades på svenska år 2021, trots att över fem procent av befolkningen är svenskspråkig. Utredningar visar dessutom på brister i tillgången till svenskspråkig service samt att en del människor byter språk till finska i rättsprocesser trots att deras språkkunskaper inte är tillräckliga.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme