Adlercreutz: Uusi kesälomamalli voisi antaa perheille enemmän yhteistä aikaa
22.5.2026 17:00:55 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz on tänään lähettänyt lausunnoille muistion, jossa ehdotetaan kesäloman ajankohdan muuttamista. Mallissa esitetään, että kesäloma alkaisi kaksi viikkoa nykyistä myöhemmin ja päättyisi elokuun puolivälin jälkeen. Samalla huhtikuun loppuun otettaisiin käyttöön uusi loma, jotta oppilailla olisi paremmat mahdollisuudet palautumiseen kevätlukukauden aikana.

Ehdotuksen taustalla on ajatus helpottaa perheiden kesälomajärjestelyjä.
– Kyse on pohjimmiltaan arjen sujuvoittamisesta. Siirtämällä kesäloman ajankohtaa voisimme luoda paremmat mahdollisuudet sille, että perheet voisivat olla samaan aikaan lomalla ja viettää enemmän aikaa yhdessä, Adlercreutz sanoo.
– Samalla meidän on varmistettava, ettei muutosta tehdä opetuksen laadun kustannuksella. Tarvitsemme ratkaisun, jossa oppilaiden oppiminen ja jaksaminen vahvistuvat, eivät heikkene, Adlercreutz toteaa.
Ehdotus loisi lukuvuoteen myös tasaisemman rytmin ja toisi Suomen loma-aikataulun lähemmäs monia muita eurooppalaisia maita. Virossa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa – lähimmissä verrokkimaissamme – koulua käydään pidemmälle kesään. Ahvenanmaalla kesäloma alkaa noin viikon myöhemmin.
Mallin perustana oleva selvitys analysoi, miten muutos vaikuttaisi koulutusjärjestelmään, erityisesti perusopetukseen ja toiseen asteeseen. Mallissa ei ehdoteta muutoksia ylioppilastutkinnon aikatauluihin, eikä sillä siten ole vaikutusta korkeakoulujen opiskelijavalintoihin.
– Kyse on kokonaisuudesta, jossa monet asiat liittyvät toisiinsa. Siksi haluamme nyt kuulla tarkasti kentän näkemyksiä ja eri näkökulmia siihen, miten voisimme parantaa perheiden mahdollisuuksia viettää enemmän aikaa yhdessä kesällä, Adlercreutz sanoo.
Lausuntokierroksen tarkoituksena on kerätä mielipiteitä kesäloman ajankohdasta laajasti eri toimijoilta. Ehdotus on opetusministerin oma keskustelunavaus.
Yhteyshenkilöt
Andreas Elfvingspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)
Puh:+358 50 310 0274Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Wickström: Ny studiesedel gör det möjligt för unga utan studieplats att stärka sin kompetens22.5.2026 13:41:12 EEST | Pressmeddelande
Henrik Wickström (SFP) är nöjd att regeringen nu kommer göra ett försök med studiesedlar. Sedeln riktar sig till unga under 29 år som efter andra stadiet inte fått en studieplats. Med studiesedeln kan man avgiftsfritt avlägga 30 studiepoäng inom öppen universitetsundervisning eller öppen yrkeshögskoleundervisning. Det motsvarar ungefär ett halvt års heltidsstudier.
Wickström: Uusi opintoseteli antaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden vahvistaa osaamistaan22.5.2026 13:41:12 EEST | Tiedote
Henrik Wickström (RKP) on tyytyväinen siihen, että hallitus aikoo nyt kokeilla opintoseteleitä. Seteli on suunnattu alle 29‑vuotiaille nuorille, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa toisen asteen jälkeen. Opintosetelin avulla voi suorittaa maksutta 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa tai avoimessa ammattikorkeakoulussa. Tämä vastaa noin puolen vuoden päätoimista opiskelua.
Alexander Lång ny kretsordförande för SFP i Helsingfors20.5.2026 19:48:47 EEST | Pressmeddelande
SFP i Helsingfors samlades till ett fullsatt kretsmöte onsdagen den 20 maj. Under mötet valdes en ny styrelse samt ett helt nytt presidium för kretsen. Alexander Lång valdes till ny kretsordförande. Till vice ordförande valdes Eloize Suhtala Uvalic och Anton Pajoslahti.
Alexander Lång RKP:n Helsingin piirin uudeksi puheenjohtajaksi20.5.2026 19:48:47 EEST | Tiedote
RKP Helsinki kokoontui keskiviikkona 20. toukokuuta runsaslukuiseen piirikokoukseen. Kokouksessa valittiin piirille uusi hallitus sekä täysin uusi puheenjohtajisto. Alexander Lång valittiin uudeksi piirin puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajiksi valittiin Eloize Suhtala Uvalic ja Anton Pajoslahti.
Anders Adlercreutz: SFP fyller 120 år – framtidstro och resultatpolitik sedan 190620.5.2026 19:41:13 EEST | Pressmeddelande
Svenska folkpartiet grundades vid två möten, den 20 och 21 maj 1906. I år firar alltså Svenska folkpartiet 120 år. Under jubileumsveckan lyfter SFP fram de reformer, vägval och idéer som partiet varit med och drivit fram under mer än ett sekel.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme