Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kopra: SDP haluaa talouskasvua, mutta vastustaa sen edellytysten luomista

23.5.2026 15:12:36 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman puhui puoluekokouksen avauspuheen, jossa hän korosti talouskasvun merkitystä hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaajana. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra huomauttaa, että SDP on jatkuvasti vastustanut kaikkia hallituksen kasvutoimia, tuomatta mitään omia esityksiä keskusteluun.

“On hienoa, että SDP jakaa hallituksen huolen heikosta talouskasvusta. Tämä ei ole kuitenkaan näkynyt SDP:n toimissa tähän asti. SDP on vastustanut lähes kaikkia hallituksen tekemiä kasvua ja investointeja vauhdittavia toimia,” Kopra sanoo.

Kopran mukaan SDP:n oma vaihtoehto keskittyy lähinnä verotuksen kiristämiseen ja yritysten kurittamiseen. SDP:n vaihtoehdossa ei olla keskitytty talouskasvun edellytysten luomiseen.

“SDP:n vaihtoehto tarkoittaa veronkorotuksia, investointia vauhdittavien yritystukien leikkauksia, yhteisöveron alennuksen perumista ja julkisen sektorin vahvempaa roolia. Näillä toimilla tapettaisiin orastava talouskasvu heti alkuunsa. Eivät demarit varmaan itsekään usko näillä olevan talouskasvua vauhdittavaa vaikutusta,” Kopra toteaa.

Suomen talouskasvu on maailmanpolitiikan vaikeasta tilanteesta huolimatta osoittanut elpymisen merkkejä. Tämä osoittaa, että hallituksen tekemät toimet ovat olleet oikeita.

“Hallitus on keventänyt työn verotusta ja tehnyt kilpailukykyä vahvistavia rakenteellisia uudistuksia työmarkkinoille. Se on myös keventämässä yhteisöveroa. Kaikki tämä näkyy jo nyt investointien lisääntymisenä, vientiteollisuuden virkistymisenä ja kotimaisen kulutuksen heräämisenä,” muistuttaa Kopra.

“Minun silmiini näyttää, että Lindtman toivoo jostain tulevan talouskasvua ratkomaan heidän ongelmansa. Haluan muistuttaa demareita, että toivomisen sijaan kasvun edellytyksiä luodaan päätöksillä. Niitä päätöksiä Orpon hallitus on tehnyt ja niitä päätöksiä Lindtmanin SDP on vastustanut. SDP:n reseptillä talous ei tule kuntoon, vaan Suomi jatkaa näivettymisen tietä,” Kopra päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Valkonen SDP:n velkajarrukiistasta: ”Suomelle todella tuhoisaa, jos suuri puolue irtoaa yhteisestä sovusta”23.5.2026 10:35:23 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Valkonen on huolissaan SDP:n puoluekokouksen alla kärjistyneestä talouspoliittisesta linjariidasta. Valkosen mukaan vastuullisten puolueiden pitäisi nyt vahvistaa luottamusta Suomen talouteen, ei rakentaa perusteita velkaantumisen jatkamiselle. Hän vaatii SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania puhaltamaan pelin poikki.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye