Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Venetsialaisten ilotulitus vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen Päijät-Hämeessä
25.5.2026 11:00:52 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastusviranomainen vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen ilotulitteiden käytöstä venetsialaisissa. Muutoksen syynä on lisääntynyt häiriökäyttäytyminen ja ilotulittaminen kielletyillä alueilla.
Päijät-Hämeen pelastusviranomainen kumosi 19. toukokuuta 2026 aiemman päätöksensä sallia yksityinen ilotulitus ilman ilmoitusta venetsialaisten yhteydessä vesistöjen läheisyydessä taajamien ulkopuolella. Venetsialaisia vietetään elokuun viimeisenä lauantaina.
Jatkossa ilmoitus venetsialaisten ilotulituksesta on tehtävä Päijät-Hämeen pelastusviranomaiselle viimeistään viisi vuorokautta ennen aiottua ilotulitteiden käyttöä.
Vuosien 2024 ja 2025 mökkikauden päätösjuhlan eli venetsialaisten juhlinnan yhteydessä Päijät-Hämeen alueella tapahtunut ilotulitus lisäsi häiriökäyttäytymistä ja viranomaistehtäviä sekä negatiivista palautetta alueen asukkailta.
– Vaikka tiedotimme asiasta, osa ilotulitteiden käyttäjistä ei noudattanut aika- ja paikkarajoituksia. Ilotulitteita räjäytettiin myös kaupunkialueilla, mikä aiheutti riskejä, häiriökäyttäytymistä ja tehtäviä viranomaisille, Päijät-Hämeen pelastusjohtaja Mira Leinonen sanoo.
Ilmoituksen yksityisestä ilotulituksesta voi tehdä sähköisellä lomakkeella pelastustoimi.fi-verkkopalvelussa: Ilmoitus ilotulituksesta
Ilmoitus ilotulitteiden käytöstä tulee tehdä vähintään 5 vuorokautta ennen käyttöä ja ilmoituksen käsittelymaksu on 76 euroa.
Yleisötilaisuudessa tehtävästä ilotulituksesta on ilmoitettava poliisille vähintään 14 vuorokautta etukäteen: Ilmoitus ilotulitusnäytöksestä poliisille
Lisätiedot:
Elina Kallio, palotarkastaja, 0440 773 499, Päijät-Hämeen pelastuslaitos
Avainsanat
Linkit
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Alkoholin laitosvieroitushoito toteutetaan nyt omana toimintana24.7.2026 10:46:31 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue aloitti maaliskuussa alkoholin laitosvieroitushoitojen toteuttamisen selviämishoitoyksikössä. Aiemmin hoito järjestettiin ostopalveluna hyvinvointialueen ulkopuolella, mutta nyt yhdestä viiteen vuorokauden mittaiset vieroitushoitojaksot voidaan toteuttaa omalla alueella.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kotihoidon mobiilisovelluksen häiriö voi viivästyttää asiakkaiden kotiutuksia17.7.2026 16:10:20 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon käytössä olevassa mobiilisovelluksessa on havaittu valtakunnallinen häiriö. Häiriö estää potilastietojärjestelmän käytön mobiilisovelluksen kautta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Rokotekriittisyys näkyy Päijät-Hämeessä – sosiaalinen media vaikuttaa yhä useamman perheen päätöksiin17.7.2026 09:27:26 EEST | Tiedote
Rokotuskattavuus on Päijät-Hämeen hyvinvointialueella edelleen hyvä. Neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa on kuitenkin havaittu merkkejä kasvavasta rokotekriittisyydestä. Erityisesti Lahdessa rokotteiden tarpeellisuus herättää aiempaa enemmän keskustelua asiakkaiden kanssa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Syöpäpotilaat saavat psykososiaalista tukea ammattilaisten ja kolmannen sektorin verkostolta16.7.2026 09:09:01 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on koottu syöpäpotilaille psykososiaalista tukea tarjoavien tahojen tukiverkosto. Verkoston tavoitteena on turvata syöpäpotilaan oikea-aikainen psykososiaalinen tuki, tuen tarpeen arviointi ja oikealle ammattilaiselle ohjautuminen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Suun terveydenhuollon nimissä liikkuu uusia huijausviestejä15.7.2026 11:11:56 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeessä on liikkunut uusia huijaustekstiviestejä, jotka esiintyvät suun terveydenhuollon palveluiden nimissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme