Lapin työttömyys kääntyi huhtikuussa kasvuun
27.5.2026 08:33:51 EEST | Lapin elinvoimakeskus | Tiedote
Työttömyys kasvoi Lapissa huhtikuussa sekä vuoden että kuukauden takaiseen verrattuna. Pitkäaikaistyöttömyys sen sijaan vähentyi. Työttömien osuus työvoimasta oli huhtikuun lopussa Lapissa 10,8 %.

Lapin kuntien työllisyyspalveluissa oli huhtikuun lopussa noin 8 920 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja yli 940. Työttömiä oli yli 520 enemmän kuin kuukautta aiemmin ja lähes 80 enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Toisaalta pitkäaikaistyöttömiä oli edellisen kuukauden tapaan hieman vähemmän kuin kuukautta aiemmin, ja kasvu vuodentakaiseen verrattuna pieneni. Huhtikuussa Lapin työttömistä lähes 2 480 oli ollut työttömänä yhdenjaksoisesti yli vuoden.
Maaliskuusta huhtikuuhun työttömien määrä tyypillisesti kasvaa Lapissa talvimatkailun sesonkityösuhteiden päättyessä. Työttömien määrä alitti Lapissa vuodentakaisen marraskuusta maaliskuuhun saakka eli viitenä kuukautena peräkkäin. Huhtikuussa työttömyys kuitenkin taittui pieneen kasvuun.
Työttömien työnhakijoiden määrän kasvussa näkyy toimeentulotuen uudistaminen, jossa tuen saajat velvoitetaan hakemaan kokoaikatyötä ja työttömyysetuutta ensisijaisena etuutena. Työttömyyden kasvu johtuu osin myös siitä, että aktivointiasteisiin laskettaviin palveluihin osallistuvien määrä vähentyi 400 henkilöllä viime vuoteen verrattuna.
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi viime viikolla lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteen. Työttömien määrän ennustetaan olevan tänä viime vuotta suurempi kaikissa maakunnissa paitsi Lapissa ja Kainuussa. Näissä maakunnissa työttömien määrän ennustetaan laskevan myös vuosina 2027 ja 2028 kaikkein nopeiten.
"Lapin työttömyyskehitys on ollut jo pitkään selvästi parempi kuin koko maassa. Työttömyyden aleneminen jäänee ennakoitua vähäisemmäksi, johon on viitteitä jo tämän vuoden osalta. Lisäksi epävarmuutta lisäävät epävakaa maailmantilanne ja vaikeasti ennakoitava toimintaympäristö", arvioi osastopäällikkö Marja Perälä.
Uusia avoimia työpaikkoja vähemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinatorille ilmoitettiin huhtikuun aikana Lapissa lähes 1 900 avointa työpaikkaa, mikä on lähes 700 vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Työpaikkojen määrä väheni useimmissa ammattiryhmissä. Aiempina kuukausina ilmoitetut työpaikat mukaan lukien Lapissa oli huhtikuussa avoinna lähes 3 540 työpaikkaa.
Valtaosa avoimeksi ilmoitetuista työpaikoista oli yrityksissä. Työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi eniten palvelutyöntekijöille, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöille, myyjille, rakennustyöntekijöille ja opettajille.
Seuraava työllisyyskatsaus (toukokuu) julkaistaan 24.6.2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osastopäällikkö Marja Perälä, 0295 037 050
Johtava asiantuntija Tiina Keränen, 0295 037 830
sähköpostit etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Linkit
- Lapin uusin työllisyyskatsaus, huhtikuu 2026 (elinvoimakeskus.fi)
- Tuoreimmat koko maan ja elinvoimakeskusten työllisyyskatsaukset (tyollisyyskatsaus.fi)
- Lapin työllisyyskatsaukset pdf-versioina (elinvoimakeskus.fi)
- Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, maakunnittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (KEHA-keskus) (stat.fi)
- Työnvälitystilaston tilastokanta (tyonvalitystilasto.fi)
Tietoja julkaisijasta
Lapin elinvoimakeskus hoitaa mm. elinkeinoihin, osaamiseen ja maahanmuuttoon, liikenteeseen, vesitalouteen, maaseutuun, kalatalouteen, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Elinvoimakeskus palvelee Lapin asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita kehittämällä alueen elinvoimaa. Lapin elinvoimakeskus toimii Lapin maakunnan alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin elinvoimakeskus
Lapissa oli kesäkuun lopussa 9140 työtöntä työnhakijaa - koulutuksiin osallistuminen lisääntyi21.7.2026 08:29:42 EEST | Tiedote
Lapissa oli kesäkuussa työttömiä enemmän kuin kuukautta ja vuotta aiemmin. Työttömyyden kasvun voimistuminen kuitenkin pysähtyi. Kunnittaiset erot työttömyydessä ovat edelleen huomattavia. Palveluihin osallistuvien määrä kasvoi vuodentakaiseen verrattuna.
Vt 21 Tengeliönjoen siltojen kohdalla suljetaan liikenteeltä 15.-16.7.20269.7.2026 08:40:30 EEST | Tiedote
Valtatie 21 Tengeliönjoen siltojen kohdalla suljetaan liikenteeltä 15.-16.7.2026 klo 23.00–04.00 väliseksi ajaksi siltatöiden vuoksi.
Lappi eallinfápmoguovddáš mieđihii Deanu guolástannjuolggadusa čuovvu spiehkastatlobiid árbevirolaš guollebivdui Deanus8.7.2026 12:47:30 EEST | Tiedote
Lappi eallinfápmoguovddáš mieđihii jahkái 2026 gávcci spiehkastatlobi Deanu guolástannjuolggadussii. Spiehkastatlobi lea vejolaš ohcat guollebivdui laktáseaddji báikkálaš árbedieđu sirdimii Deanus.
Lapin elinvoimakeskus myönsi Tenojoen kalastussäännön mukaisia poikkeuslupia perinnekalastukseen Tenojoella8.7.2026 12:47:20 EEST | Tiedote
Lapin elinvoimakeskus myönsi vuodelle 2026 kahdeksan poikkeuslupaa Tenojoen kalastussääntöön. Poikkeuslupaa oli mahdollista hakea kalastukseen liittyvän paikallisen perinnetiedon siirtämiseksi Tenojoella.
Lapin elinvoimakeskus kunnostaa Tengeliönjokea ja sen sivujokia7.7.2026 09:53:57 EEST | Tiedote
Lapin elinvoimakeskuksen TRIWA LIFE -hankkeessa kunnostetaan Tengeliönjoen ja sen kuuden sivujoen virta-alueita lähes 10 kilometrin matkalla. Kunnostukset alkavat maanantaina 13.7.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme