Lohjan hulppea Vakio-voitto selvisi työpaikalla – ”nyt on pakko lähteä käymään tupakalla”
27.5.2026 13:17:33 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote
Lohjalaismies nappasi sunnuntain 17.5. Vakio-kierrokselta yli 190 000 euron voiton (kierros 20/2026). Kierroksen ainoa täysosuma laukaisi takuupotin ja 32 euron hintaiseen järjestelmään osuneet alavoitot nostivat voittosumman yli 190 000 euroon.

Kuluvan vuoden toistaiseksi suurimman Vakio-voiton napannut lohjalaismies on aiemminkin saanut täysosuman ja tuolloin netonnut osumalla pari tuhatta euroa. Tällä kertaa voittosumma oli jotain muuta kuin mies odotti.
- Huomasin voiton maanantaina töissä, kun selasin teksti-tv:tä. Huomasin, että sain riviin 13 oikein. Sitten seuraavalta alasivulta paljastui, että mulla oli kierroksen ainoa täysosuma. Silloin sanoin yhtiökumppanille, että nyt on pakko lähteä käymään tupakalla.
- Teen rivini yleensä työmaalla ja tein tämän pelin helatorstain jälkeisenä perjantaina. Olipa hyvä, että tuli lähdettyä silloin töihin, naurahtaa voittaja.
Mies kertoo, että hän pelaa tavallisesti 32 euron hintaista 128 rivin järjestelmää, jolla hän sai voittonsa. Välillä hän tekee myös 16 euron järjestelmiä ja omien pelien kylkeen hän ottaa myös joskus porukkapelin.
- Alan laittaa perusriviä kohde kerrallaan ja sen jälkeen alan katsoa, mihin kohteisiin laitan varmistuksia. Nyt oli perusrivikin kohdillaan, kun sillä olisi saanut kymmenen oikein.
Pitkään futista seuranneelle lohjalaismiehelle Englannin Valioliigan kausi tarjosi ainakin yhden valonpilkahduksen. Lauantain UCL-finaalissa mies liputtaa Arsenalin puolesta.
- Toivoin, että City ei voittaisi liigaa. Oon enemmän pikkuseurojen puolella.
Kesän suunnitelmiin kuuluu luonnollisesti MM-futiksen seuraaminen kolmen leijonan tiimissä.
- Seuraan tietysti kisoja sen minkä ehdin. Oon laittanut kisoissa viisikymppisen Englannille ja joka kerta hävinnyt, naurahtaa lohjalaismies.
Lisää Lohjan Vakio-voitosta: https://www.veikkaus.fi/fi/voittouutiset/article/voittouutiset/2026-voittouutiset/05_toukokuu/vain-yksi-13-oikein-tulos-11
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotista 120 miljoonan euron jättivoitto Saksaan - Suomeenkin miljoonapotti!13.10.2026 22:27:25 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa löytyi yksi ainoa täysosuma, jolla Saksaan matkasi 120 miljoonan euron megavoitto. Suomeenkin osui lähes kolmen miljoonan euron potti.
Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon10.10.2026 22:47:06 EEST | Tiedote
Tänä iltana ei Lotossa löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon. Illan suurin voitto oli pelattu Salossa.
Eurojackpotissa tiistaina tarjolla 120 miljoonaa – Suomeen yli 11,5 miljoonan euron voitto9.10.2026 22:46:35 EEST | Tiedote
Suomeen osui perjantaina Eurojackpotista historiallisen suuri voitto. Eurojackpotin jättimäiselle päävoitolle ei löytynyt ottajaa, joten ensi tiistaina tavoitellaan uudestaan 120 miljoonan euron päävoittoa. Tiistaina toisen voittoluokan osumille on jaossa jopa 20 miljoonaa euroa.
Suomi pesee muun Euroopan Eurojackpotissa – 120 miljoonan euron jättipotin kohtalo selviää perjantaina9.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Veikkauksen tuore tilasto Eurojackpot-voitoista paljastaa suomalaisittain iloisen uutisen. Kun suurimpien voittojen kappalemäärät suhteutetaan väkilukuun, Suomi nousee ylivoimaiseksi ykköseksi sekä päävoitoissa että toisen voittoluokan voitoissa.
Jokerit-HIFK torstaina: Vedonlyöjät vahvasti HIFK:n puolella7.10.2026 14:44:04 EEST | Tiedote
Torstaina jääkiekkofanien pitkä odotus päättyy. Jokerit ja HIFK kohtaavat kahdentoista vuoden odotuksen jälkeen toisensa Veikkaus Arenalla. Keskiviikkoiltapäivään mennessä vetoa lyöneistä Veikkauksen asiakkaista 54 % uskoo HIFK:n voittoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme