Onnellisuusrahaston ensimmäinen hanke pääsee vauhtiin Onni-lavan käyttöönoton myötä

8.5.2026 09:00:00 EEST | Kuntarahoitus Oyj | Tiedote

Jaa

Onnellisuusrahaston historian ensimmäinen 100 000 euron avustus myönnettiin helmikuussa 2026 Kouvolan onnellisuuslavalle. Onni-lavan toiminta käynnistyy Kouvola-päivänä 9.5.2026 Jaala Areenan alueella. Kouvola kannustaa asukkaita, yhdistyksiä, yhteisöjä ja luovan alan toimijoita hyödyntämään lavan mahdollisuuksia monipuolisten ja eri kohderyhmille suunnattujen tapahtumien järjestämiseksi.

Mari Tyster.
Mari Tyster. Credit: Annukka Pakarinen.

Lanseeraustapahtumassa Kuntarahoituksen johtaja Mari Tyster pitää puheenvuoron yhdessä Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ville Kauniston kanssa.

Onni-lava on Kuntarahoituksen Onnellisuusrahaston ensimmäinen konkreettinen avustuskohde. Siirrettävä ja esteetön esiintymislava tuo kulttuuri- ja yhteisötapahtumat kaikkien ulottuville. Lavan tarjonta vahvistaa kulttuuritarjonnan moniäänisyyttä ja kouvolalaisten yhteisöllisyyttä.

Onni-lava on tarkoitettu kaupunkilaisten hyvinvointia, osallisuutta, kulttuuria ja elinvoimaa edistävien tapahtumien käyttöön. Lavan käytöllä tuetaan saavutettavaa, matalan kynnyksen tapahtumatoimintaa ja alueellista elävyyttä koko kaupungin alueella.

Onnellisuusrahaston seuraavan 100 000 euron haku käynnistyy elokuussa

Kuntarahoitus perusti Onnellisuusrahaston viime vuonna käynnistääkseen yhteisöllistä onnellisuutta lisääviä hankkeita, mutta myös luodakseen ymmärrystä siitä, millaisten tekojen kautta onnellisuutta voidaan kasvattaa ja vaalia kaikilla yhteiskunnan tasoilla.

Onnellisuusrahaston seuraava haku käynnistyy elokuun lopussa. 100 000 euron avustus myönnetään hankkeelle, joka parhaiten parantaa suomalaisten yhteisöllistä onnellisuutta.

– Saimme viime vuonna Onnellisuusrahaston ensimmäiseen hakuun 70 erinomaista hakemusta. Tänä vuonna moni taho on ehtinyt hyvissä ajoin valmistautua hakuun kartoittamalla tarpeita ja osallistamalla asukkaitaan niiden suunnitteluun, kertoo Onnellisuusrahaston voittajan valinnasta vastaavan Onnellisuusraadin puheenjohtaja ja Kuntarahoituksen johtaja Mari Tyster.

Tyster muistuttaa, että voittajahankkeelta odotetaan vaikuttavuutta, laaja-alaisuutta ja luovuutta.

– Onnellisuuslavassa ei ole kyse yksittäisistä tapahtumista. Sinänsä yksinkertaisen toimintamallin avulla Onni-lava ratkoo osaltaan suurelle liitoskunnalle tyypillisiä haasteita luovilla ja ihmisläheisillä tavoilla, jotka ovat omannäköisiä ja rakentuvat kaupungin vahvuuksille. Omaperäisyyttä, kekseliäisyyttä ja kunnianhimoa toivomme myös tulevien vuosien hanke-ehdotuksilta.

Yhteyshenkilöt

Mari Tyster, Kuntarahoitus
puh. 050 368 6860, mari.tyster@kuntarahoitus.fi

Kuvat

Mari Tyster.
Mari Tyster.
Credit: Annukka Pakarinen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kuntarahoitus Oyj on Suomen suurimpia luottolaitoksia. Kuntarahoituksen omistajiin kuuluvat kunnat, Keva ja Suomen valtio. Konsernin tase on yli 55 miljardia euroa.  

Kuntarahoitus tavoittelee parempaa tulevaisuutta vastuullisesti asiakkaidensa kanssa. Yhtiön asiakkaita ovat Suomen kunnat ja kuntayhtymät, hyvinvointialueet, hyvinvointiyhtymät, näiden määräysvallassa olevat yhteisöt sekä valtion tukeman asuntotuotannon toimijat. Asiakkaat rahoittavat Kuntarahoituksen tarjoamilla rahoitusratkaisuilla ympäristön kannalta kestäviä ja yhteiskunnallisesti vastuullisia kohteita, kuten julkisen liikenteen hankkeita, kestävää rakentamista, sairaaloita ja terveyskeskuksia, päiväkoteja ja kouluja sekä erityisryhmien asumista.  

Kuntarahoituksen asiakaskunta on kotimaista, mutta toimintaympäristö on globaali. Yhtiö on aktiivinen suomalainen joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija kansainvälisillä pääomamarkkinoilla sekä ensimmäinen suomalainen vihreiden ja yhteiskunnallisten joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija. Kuntarahoituksen varainhankinnalla on Kuntien takauskeskuksen takaus.  

Lue lisää: www.kuntarahoitus.fi  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kuntarahoitus Oyj

Kansainvälisten sijoittajien kiinnostus ratkaisee Suomen vihreän siirtymän onnistumisen – vihreästä rahoituksesta tuli vuosikymmenessä valtavirtaa11.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomeen on virrannut pääomia, joilla on rahoitettu ympäristön ja ilmaston kannalta hyödyllisiä julkisia hankkeita. Kansainvälisten sijoittajien kiinnostus kestävyyteen jatkuu edelleen, ja tällä on ratkaiseva Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisen ja vihreän siirtymän onnistumisen kannalta.

Lavalla tavataan! Lukuisten kylien ja entisten kuntakeskusten Kouvola on Onnellisuusrahaston ensimmäinen 100 000 euron voittaja2.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Kouvolan kaupunki on Kuntarahoituksen perustaman Onnellisuusrahaston historian ensimmäinen avustuksen saaja. Kaupungille myönnetty 100 000 euron avustus mahdollistaa siirrettävän ja esteettömän Onnellisuuslavan, joka tuo kulttuuri- ja yhteisötapahtumat kaikkien ulottuville. Ilahduttavaa hankkeessa on tapa, jolla siinä huomioidaan kulttuuritarjonnan moniäänisyys, yleisön erilaiset tarpeet sekä yhteisöllisyyden vahvistuminen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye