Kivojen kohtaamisten ja unohtumattomien kokemusten kesä – SSO työllistää tänä kesänä jopa 550 nuorta
2.6.2026 14:00:00 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote
Tänä kesänä SSO:n toimipaikoissa työskentelee ennätysmäärä nuoria, joista osa ottaa ihan ensimmäisiä askeleita työelämässä. Jotta kesätyökokemuksesta tulisi mahdollisimman positiivinen, tuetaan nuoria muun muassa Kesäetkoilla ja kattavalla perehdytyksellä. Myös valmentajat sekä työkummit toimipaikan esihenkilön ohella auttavat töiden alkuun. Asiakaskohtaamisten toivotaan ennen kaikkea sisältävän kivoja kesäisiä hetkiä kesätöiden parissa.

– Huolestuimme siitä, että niin moni nuori jäi tänä kesänä vaille kesätyöpaikkaa ja sen takia tarjosimme ennätysmäärän kesätöitä. Halusimme olla myös suunnannäyttäjä ja herätellä oman kotiseutumme muitakin yrityksiä työllistämään nuoria mahdollisuuksien mukaan, kertoo SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo tyytyväisenä.
Nuorten kesätyöpolkua tuetaan monin tavoin
Toukokuussa Salossa, Lohjalla ja Nummelassa järjestettävät kesäetkot tarjoavat hyvän startin kesätöiden alkuun. Etkoilla tutustutaan työsuhdeasioihin, SSO:hon työnantajana, tavataan tulevia työkavereita sekä keskustellaan odotuksista tulevaa kesää kohtaan.
– Nuoret ovat kokeneet Kesäetkot todella hyödyllisiksi. Kun siellä on yhdessä käyty läpi ajatuksia tulevasta kesätyöstä, on ollut paljon helpompi ja vähemmän jännittävää aloittaa varsinaiset työt, SSO:n henkilöstöasiantuntija Eveliina Sahramo sanoo iloisena.
Kesäetkojen lisäksi perehdytys ja riittävä tuki ovat tärkeitä, jotta nuorten kesätöiden aloitus sujuu mutkattomasti. SSO:ssa työskentelee neljä valmentajaa, jotka toimipaikan esihenkilön kanssa perehdyttävät kaikki uudet työntekijät töiden alkuun. Jokaisessa yksikössä on myös työkummi, joka on apuna työarjessa.
Tarjotaanhan nuorille kivojen kohtaamisten kesä
Kesätöissä palvelualalla nuoret kohtaavat erilaisia asiakastilanteita – haastaviakin. Asiakaskohtaamisista toivotaan nuorille ennen kaikkea kivoja kokemuksia.
– Jokainen varmasti tekee parhaansa ja toivoisimme, että muistaisimme asiakkainakin kohdata nuoret kivasti. Tehdään yhdessä nuorille kivojen kohtaamisten kesä, toteaa Sahramo lopuksi.
Lisätietoja: henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo p. 044 770 5175
Avainsanat
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Rakkaat lelut ansaitsevat uusia seikkailuja – Prisma Nummela järjestää lelukierrätyksen23.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Monen kodin lastenhuoneesta löytyy leluja, jotka ovat kokeneet tärkeitä hetkiä ja leikkejä käyttäjiensä kanssa. Nyt näille leluille on mahdollisuus antaa uusi elämä, kun Prisma Nummelassa järjestetään lelujen kierrätystapahtuma loka-marraskuussa.
Sale Marttilan kylmälaiteuudistus alkaa viikolla 4313.10.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Myymälässä tuleva uudistus alkaa näkyä viikolla 43 valmistelutöillä. Sale Marttila palvelee asiakkaitaan viikon 46 loppuun asti, jonka jälkeen myymälä on suljettuna kaksi viikkoa, viikot 47–48.
Riitta Salenius-Mela SSO:n hallitukseen2.10.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
SSO:n hallituksen uudeksi jäseneksi on valittu KTM, Certified Business Coach® Riitta Salenius-Mela Lohjalta. Salenius-Melalla on vahva kokemus kaupallisesta liiketoiminnasta, brändien johtamisesta, strategiatyöstä sekä kansainvälisestä liiketoiminnasta. Hän on työskennellyt johtotehtävissä muun muassa Kekkilä-BVB:llä, Helsingin Myllyllä sekä Fazerilla.
Muutoksia palveluverkostossa – Prismakeskus Nummelan Asiakasomistajapalvelun ja S-Pankki-pisteen palvelut siirtyvät1.10.2026 13:01:00 EEST | Tiedote
Asiakkaiden asiointitapojen muuttuessa yhä useampi hoitaa pankki- ja asiakasomistajuusasiansa digitaalisesti. Jotta voimme vastata asiakkaidemme tarpeisiin entistä paremmin, Prismakeskus Nummelan Asiakasomistajapalvelun ja S-Pankki-pisteen palvelut siirtyvät digipalveluihin sekä SSO:n muihin palvelupisteisiin marraskuusta 2026 alkaen.
Unelmista totta – SSO:n Kannustajat-tukea on jaettu tämän syksyn hakukierroksen myötä yli 250 000 euroa oman seudun onneksi24.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
SSO:n kotiseudun lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja hyvinvointia edistävät seurat ja yhdistykset ovat voineet hakea Kannustajat-tukea vuodesta 2022 lähtien. Tämän syksyn hakukierroksen myötä tukea on jaettu yhteensä jo yli 250 000 euroa. Vuosien varrella tuen merkitys on korostunut, sillä sen avulla paikalliset toimijat ovat voineet kehittää toimintaansa, hankkia välineitä ja luoda uusia mahdollisuuksia lasten ja nuorten harrastamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme