Tievalaistusta uusitaan Kemijärven Vuostimossa, Rovaniemen Vaaralassa ja Vanttauskoskella sekä Posiolla
1.6.2026 10:46:29 EEST | Lapin elinvoimakeskus | Tiedote
Lapin tievalaistusurakassa uusitaan valtatie 5:n tievalaistusta Vuostimon kylän kohdalla Kemijärvellä sekä kantatie 81:n tievalaistusta Rovaniemen Vaaralan ja Vanttauskosken sekä Posion kohdalla. Työt alkavat kesäkuussa 2026 ja valmistuvat syksyn 2026 aikana. Urakka voi aiheuttaa ajoittaista haittaa liikenteelle työvaiheiden aikana.

Urakassa uusitaan nykyisiä valaisinpylväitä sekä muutetaan osin niiden sijainteja. Lisäksi pylväisiin asennetaan energiatehokkaat LED-valaisimet, jotka parantavat valaistuksen laatua ja vähentävät energiankulutusta. Myös nykyinen kaapelointi uusitaan osana hanketta. Tievalaistuksen uusimisella parannetaan liikenneturvallisuutta sekä varmistetaan valaistusjärjestelmän toimintavarmuus tuleville vuosille.
Työt voivat vaikuttaa liikenteeseen
Rakennustöiden aikana liikenteelle voi aiheutua ajoittaista haittaa esimerkiksi työnaikaisten liikennejärjestelyjen vuoksi. Liikennettä haittaavista työvaiheista tiedotetaan etukäteen mahdollisuuksien mukaan.
Urakassa pyritään minimoimaan liikenteelle aiheutuvat häiriöt. Liikennettä merkittävästi haittaavia töitä vältetään tekemästä vilkkaimpina liikenneaikoina.
Hankkeen pääurakoitsijana toimii Aventi Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liikenteen asiakaspalvelu
puh. 0295 020 600,
liikenteen.asiakaspalvelu@elinvoimakeskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Lapin elinvoimakeskus hoitaa mm. elinkeinoihin, osaamiseen ja maahanmuuttoon, liikenteeseen, vesitalouteen, maaseutuun, kalatalouteen, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Elinvoimakeskus palvelee Lapin asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita kehittämällä alueen elinvoimaa. Lapin elinvoimakeskus toimii Lapin maakunnan alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin elinvoimakeskus
Lapissa oli kesäkuun lopussa 9140 työtöntä työnhakijaa - koulutuksiin osallistuminen lisääntyi21.7.2026 08:29:42 EEST | Tiedote
Lapissa oli kesäkuussa työttömiä enemmän kuin kuukautta ja vuotta aiemmin. Työttömyyden kasvun voimistuminen kuitenkin pysähtyi. Kunnittaiset erot työttömyydessä ovat edelleen huomattavia. Palveluihin osallistuvien määrä kasvoi vuodentakaiseen verrattuna.
Vt 21 Tengeliönjoen siltojen kohdalla suljetaan liikenteeltä 15.-16.7.20269.7.2026 08:40:30 EEST | Tiedote
Valtatie 21 Tengeliönjoen siltojen kohdalla suljetaan liikenteeltä 15.-16.7.2026 klo 23.00–04.00 väliseksi ajaksi siltatöiden vuoksi.
Lappi eallinfápmoguovddáš mieđihii Deanu guolástannjuolggadusa čuovvu spiehkastatlobiid árbevirolaš guollebivdui Deanus8.7.2026 12:47:30 EEST | Tiedote
Lappi eallinfápmoguovddáš mieđihii jahkái 2026 gávcci spiehkastatlobi Deanu guolástannjuolggadussii. Spiehkastatlobi lea vejolaš ohcat guollebivdui laktáseaddji báikkálaš árbedieđu sirdimii Deanus.
Lapin elinvoimakeskus myönsi Tenojoen kalastussäännön mukaisia poikkeuslupia perinnekalastukseen Tenojoella8.7.2026 12:47:20 EEST | Tiedote
Lapin elinvoimakeskus myönsi vuodelle 2026 kahdeksan poikkeuslupaa Tenojoen kalastussääntöön. Poikkeuslupaa oli mahdollista hakea kalastukseen liittyvän paikallisen perinnetiedon siirtämiseksi Tenojoella.
Lapin elinvoimakeskus kunnostaa Tengeliönjokea ja sen sivujokia7.7.2026 09:53:57 EEST | Tiedote
Lapin elinvoimakeskuksen TRIWA LIFE -hankkeessa kunnostetaan Tengeliönjoen ja sen kuuden sivujoen virta-alueita lähes 10 kilometrin matkalla. Kunnostukset alkavat maanantaina 13.7.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme