Space Nordic käynnistyy vahvistamaan pohjoismaista avaruusalan yhteistyötä
1.6.2026 11:50:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Uusi Space Nordic -hanke yhdistää hajanaiset Pohjoismaiden avaruusalan toimijat, jotta alue voi kilpailla tehokkaammin kansainvälisillä markkinoilla.

Tänään käynnistyvän Space Nordic –hankkeen tavoitteena on yhdistää Pohjoismaiden avaruusala ja vahvistaa sen kansainvälistä kilpailukykyä. Nordic Innovationin rahoittamaa hanketta johtaa tanskalainen Space Denmark, ja siinä ovat mukana alan johtavat organisaatiot eri puolilta Pohjoismaita.
Kolmen vuoden aikana Space Nordic pyrkii vahvistamaan Pohjoismaiden asemaa avaruusalan tutkimuksen ja -teknologian globaalina edelläkävijänä lisäämällä alueellista yhteistyötä ja tunnettuutta kansainvälisesti. Hankkeen partnerit ovat Space Denmark ja University of Southern Denmark (Tanska), Tampereen yliopisto (Suomi), Uppsala Innovation Centre ja Innovatum (Ruotsi) sekä Norwegian Space Cluster (Norja).
Tampereen yliopiston vahva avaruusosaaminen mukana hankkeessa
Suomessa hankkeen keskeisenä partnerina toimii Tampereen yliopisto, jossa hanketta vetää langattomien järjestelmien professori Heidi Kuusniemi. Tampereen yliopiston keskeisiä osaamisalueita avaruussektorilla ovat satelliittipaikannus, signaalinkäsittely ja satelliittiviestintä.
– Space Nordic tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tehdä Tampereen yliopiston ja Suomen vahvaa avaruusosaamista tunnetuksi sekä Pohjoismaissa että kansainvälisesti. Samalla voimme rakentaa uusia tutkimus- ja innovaatiokumppanuuksia, lisätä yhteistyötä alan yritysten kanssa sekä vahvistaa Pohjoismaiden yhteistä asemaa nopeasti kasvavassa avaruustaloudessa, Kuusniemi sanoo.
Miksi hanke on tärkeä juuri nyt?
Globaali avaruussektori kasvaa nopeasti, ja samalla Euroopan resilienssin vahvistaminen on noussut keskeiseksi tavoitteeksi. Pohjoismailla on riski jäädä kehityksestä jälkeen, mikäli ne jatkavat toimintaansa erillisinä kansallisina toimijoina.
Yhdessä alueella on huipputason teknillisiä yliopistoja, satelliittiosaamista, tutkimusinfrastruktuureja sekä yhteisiä haasteita esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja arktisen turvallisuuden saralla. Vahvuuksien yhdistäminen luo vahvan perustan Pohjoismaiden asemalle avaruusalan tutkimuksen, ilmaston seurannan, turvallisen viestinnän ja satelliittiteknologian kansainvälisenä edelläkävijänä sekä luoda uusia mahdollisuuksia tutkimukselle, innovaatioille ja liiketoiminnan kasvulle.
– Pohjoismailla on jo nyt hyvät edellytykset nousta Euroopan keskeiseksi avaruusalan keskukseksi. Meillä on yritykset, yliopistot sekä yhteistyöhön ja ketteryyteen perustuva toimintakulttuuri, joita tarvitaan hyödyntämään avaruussektorin nopeaa globaalia kasvua. Se edellyttää kuitenkin tiivistä koordinointia ja yhteistyötä, sanoo Space Denmarkin toimitusjohtaja Søren Gram Riisgaard.
Nordic Innovationin toimitusjohtaja Sindre Bornstein korostaa yhteistyön merkitystä:
– Avaruus ei ole vain läsnäoloa ja vaikutusvaltaa. Kyse on myös kilpailukyvyn ja resilienssin rakentamisesta. Pohjoismaat ovat yksin liian pieniä rakentamaan kilpailukykyisiä avaruusekosysteemejä, mutta yhdistämällä teollisuutemme, resurssimme ja osaamisemme voimme saavuttaa merkittäviä tuloksia.
Mitä Space Nordic tekee?
Hankkeen aikana Space Nordic kokoaa yhteisiä pohjoismaisia delegaatioita merkittäviin kansainvälisiin avaruusalan tapahtumiin ja rakentaa yhtenäistä ”Nordic Pavilion” -kokonaisuutta hajanaisten kansallisten esiintymisten sijaan.
Lisäksi hankkeessa:
-
luodaan ajantasainen katalogi Pohjoismaiden tutkimus-, validointi- ja testausympäristöistä
-
kehitetään yhtenäinen toimintamalli tutkimustulosten levittämiseen, hyödyntämiseen ja kaupallistamiseen
-
edistetään yhteistyötä pohjoismaisten avaruusalan toimijoiden ja suurten kansainvälisten asiakkaiden välillä
Space Nordic kutsuu kaikki Pohjoismaiden avaruusekosysteemin toimijat mukaan
Kaikki Pohjoismaiden avaruusekosysteemin organisaatiot ovat tervetulleita mukaan rakentamaan alueen tulevaisuutta. Lisätietoja ja yhteistyömahdollisuuksia löytyy Space Nordicin verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Kuusniemi, Tampereen yliopisto
+358 50 352 1085, heidi.kuusniemi@tuni.fi
Søren Gram Riisgaard, CEO, Space Denmark
+45 60 54 48 81, sgr@spacedenmark.dk
Joonas Leppänen, Senior Innovation Adviser
+47 476 83 623, joonas.leppanen@nordicinnovation.org
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 23 200 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4 200. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Työkoneen kuljettajasta valvojaksi – MIXER-hanke kehittää ihmisen ja koneen välistä vuorovaikutusta1.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston tutkijat selvittävät yhdessä tutkimus- ja yrityskumppaneiden kanssa, miten liikkuvat työkoneet ja niiden kuljettajat työskentelevät yhdessä lähitulevaisuudessa. Työkoneiden nopea automaatiokehitys edellyttää uudenlaisia ratkaisuja ihmisen ja koneen väliseen vuorovaikutukseen.
Uutuusteos syventää ymmärrystä huono-osaisuudesta ja hyvinvoinnin edellytyksistä Suomessa31.8.2026 13:25:48 EEST | Tiedote
Tuore kokoomateos Huono-osaisin Suomi osoittaa, että vaikka Suomi on edelleen yksi maailman tasa-arvoisimmista maista ja yhteiskunta mahdollisti huono-osaisille koronapandemian aikana suhteellisen hyvän selviytymisen, erot koko väestöön suhteutettuina ovat säilyneet ja osin kasvaneetkin viime vuosina.
Uusi lääkeyhdistelmä tehosti keuhkosyövän hoitoa prekliinisissä tutkimusmalleissa24.8.2026 10:15:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoitti, että HER3-DXd-lääkeaineen yhdistäminen olaparibiin tehostaa merkittävästi keuhkosyövän hoitovastetta. Yhdistelmä aiheuttaa korjaamattomia DNA-vaurioita syöpäsoluissa ja aktivoi samalla elimistön omaa immuunipuolustusta.
Kutsu medialle: Tampereen yliopiston lukuvuoden avajaiset 2. syyskuuta 202624.8.2026 09:00:00 EEST | Kutsu
Tampereen yliopiston lukuvuoden 2026–2027 avajaisia juhlistetaan keskiviikkona 2.9.2026 keskustakampuksen Päätalon juhlasalissa. Tervetuloa seuraamaan avajaisjuhlaa!
Henkilövaaka ja mittanauha riittävät: tutut riskitekijät ennustavat sairastumista paremmin kuin kalliit biologisen iän mittarit18.8.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Helposti ja halvalla mitattavat perinteiset sairauksien riskitekijät, kuten painoindeksi, vyötärönympärys, tupakointi ja alkoholinkäyttö, ennustavat sairastuvuutta paremmin kuin epigenetiikkaan perustuvat biologisen iän mittarit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme