Ennakkotiedote: Anu Kolmosen uusin romaani kysyy, kenellä on oikeus elää ja olla olemassa nyky-Suomessa, millä ehdoilla ja miten
4.6.2026 08:00:00 EEST | Aviador Kustannus | Tiedote
Edellisellä romaanillaan Taapelitaivas Botnia- ja Toisinkoinen-palkinnot voittanut Kolmonen tarjoilee tällä kertaa nykyaikaan sijoittuvan dokumentaaris-fiktiivisen teoksen, joka välittää aidosti ja rehellisesti moninkertaiseen marginaaliin jääneiden ihmisten tuntoja.

Anu Kolmosen romaani Paperijumalat on julkaistu Aviadorin kustantamana.
Päähenkilö on keski-ikäinen, monisairas nainen. Hän elää tulottomana yhteiskunnan turvaverkkojen lävitse solahdettuaan. Lapsi itsenäistyy ja muuttaa omilleen, kotipesä tyhjenee, muistisairas äiti ei enää pärjää yksin ja vanhuspalveluiden saaminen on tehty mahdottomaksi.
Teos jatkaa kirjailijan omintakeista kerrontaa, jonka kaikupohjana soi peräpohjalainen kieli ja mieli. Köyhyyttä, syrjäytymistä, sairauksia ja osattomuutta Kolmonen kuvailee sisältä, omasta kokemuksesta käsin. Näin pimeydessä kajastaa heikkoa valoa, toivottomuudessa aavistus huomisesta ja synkkyydessä surrealistisia sävyjä.
”Onhan pakeneminenkin alku. Kelvatkoon. Hymyilette Tyhjyyden kanssa silmästä silmään, yhteiskunnasta erkaantuminen saa odottaa vielä yön yli. Anarkistiksi on helpompi ryhtyä, kun ikkunoita eivät sumenna menneiden vuosien muistot ja jääkaapissa odottaa valmiiksi keitetty puuro.”
Kolmosen kertojapositio näyttäytyy jokseenkin ainutlaatuisena suomalaisessa, vahvasti keskiluokkaisessa nykykirjallisuudessa. ”Ymmärrystä mie meile epäonnisile kirijotan.”
Anu Kolmonen on peräpohjalainen köyhälistökirjailija, äitinsä omaishoitaja ja kuvataiteilija. Kirjailijaksi Kolmonen on päätynyt kesken vuosikausien työkyvyttömyyseläkeprosessin, yksinhuoltajuuden, omaishoitajuuden ja äärimmäisen köyhyyden, vakavasti sairaana.
Kolmonen kirjoittaa kaltaisistaan moninkertaisessa marginaalissa elävistä ihmisistä. ”Ei kenenkään elämä ole pelekkää kurjuutta. Mie pyrin rakentammaan vahavan ristiriijan kauniin kerronnan, värikkäijen henkilöijen ja raskaitten tapahtumien välile. Kerron semmosesta elämästä, minkä tiijän ja tunnen ja minkälaista mie ittekki elän.”
Kolmosen lyyrisprosaistinen kerronta on harkittua ja kaunista. ”Tahallani mie sen teen. Kirijotan meistä surkimuksista niin sievästi kö ikinä ossaan.”
KOLMONEN, ANU : Paperijumalat
298 sivua
ISBN 9789523814929
Ilmestymisaika: Kesäkuu 2026
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jarkko Malille osoitteeseen jarkko@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottajaAviador Kustannus
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI
http://www.aviador.fi
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Elokuussa Kulttuurikulmassa Seitsemän päivää lammella -lastenkirjan kuvitusnäyttely20.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Seitsemän päivää lammella kertoo kosteikon eläinasukkaista, niiden viikosta, lyhyestä kesästä ja yhteiselosta rannan kaislikoissa. Kirja kutsuu nauttimaan luonnon tarkkailusta, ja sen lyyrinen kieli ravitsee kaikenikäisten lukijoiden mielikuvitusta. Tuula Sipilä on helsinkiläinen runoilija ja taiteilija, joka on julkaissut runokokoelmia ja lastenkirjoja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja kirjoittaa asiatekstejä työssään viestinnän parissa. Anna Helminen (s. 1994) on tamperelainen kuvataiteilija, kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä. Hän on valmistunut ammattitaiteilijaksi vuonna 2018 ja opiskelee nykyisin sarjakuvataidetta Tanskassa. Anna on toiminut lastenkirjakuvittajana vuodesta 2019 ja pitänyt myös useita taidenäyttelyitä ympäri Suomea. Kirjan kuvittaja Anna Helminen kertoo kuvitusprosessista: "Seitsemän päivää lammella -kirjan kuvittaminen oli rauhallinen ja maalauksellisesti palkitseva prosessi. Tuulan sanat loivat selkeän maailman, johon sain myös itse työskennellessäni ra
Tomaatinpunaisesta paloautosta uusi painos17.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Keväällä 2025 ensi kerran ilmestynyt Henna Johanssonin esikoislastenkirja pienestä paloautosta saavutti suuren suosion ja on taas saatavilla uuden painoksen myötä.
Kuinka löytää tasapaino ja rauha kuoleman ja jatkuvien sotien keskellä?16.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Susanna Kaislan runoissa puhuu sodan käyneiden perillinen autioituneissa asuinsijoissa ja menneestä muistuttavassa maisemassa.
Ennakkotiedote: Hannu Ignatiuksen tietokirja kokoaa yhteen kansan muistot Topi Sorsakoskesta – julkistustilaisuus Ähtärissä la 15.8.15.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hannu Ignatiuksen tietokirja On muisto vain – kohtaamisia Topi Sorsakosken kanssa on julkaistu Aviadorin kustantamana. Ähtäriläissyntyisen Pekka Tammilehdon eli suomalaisten paremmin tunteman Topi Sorsakosken kuolemasta tulee elokuussa 2026 kuluneeksi 15 vuotta. Supersuositun Agents-yhtyeen solistina 80-luvun puolivälissä parhaiten tunnetuksi tullut Topi jatkoi uraansa 90-luvun alkupuolelta lähtien soolouralle esiintyen eri kokoonpanojen solistina ja nautti suurta suosiota tanssikansan keskuudessa. Uransa pari viimeistä vuosikymmentä, vuodesta 1993 vuoteen 2011 Kulkukoirat-yhtyeen kanssa keikkailleen ja levyttäneen artistin hieman resuinen kulkurityylinen olemus, olavivirtamainen ääni ja ystävällinen kansanmiehen luonne menivät suoraan suomalaisten sydämiin. Tamperelainen Hannu Ignatius (s. 1964) on koonnut suomalaisten muistot On muisto vain – kohtaamisia Topi Sorsakosken kanssa -kirjaksi. Aiemmin häneltä ovat ilmestyneet kohtaamisista Tapio Rautavaaran kanssa kertova Tapsa – koko kan
Tuula Sipilän lastenkirja kutsuu nauttimaan luonnon tarkkailusta sympaattisten lammen olentojen tarinoiden kautta14.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Seitsemän päivää lammella kertoo kosteikon eläinasukkaista, niiden viikosta, lyhyestä kesästä ja yhteiselosta rannan kaislikoissa. Teoksen lyyrinen kieli ravitsee kaikenikäisten lukijoiden mielikuvitusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

