Kolmen Tampereen asuinalueen vertailu paljastaa: tiivis rakentaminen synnyttää samankaltaisia asuinalueita, joissa viherympäristöä on vähän ja läpäisemättömiä pintoja paljon

Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin väitöskirjatutkija Jenni Karhapää ja professori Ranja Hautamäki ovat tarkastelleet artikkelissaan kaupungin kasvun vaikutusta viherrakenteeseen kolmella asuinalueella Tampereella. Tutkitut asuinalueet edustavat tehokkaan ja tiiviin maankäytön tapoja. Mukana oli uusi Ranta-Tampellan kaupunginosa, tiivistettävä vanha ydinkeskustan asuinalue Tammela ja uusi pientalovaltainen asuinalue Hervantajärvi.

Työssä vertailtiin eri asuinalueiden latvuspeiton ja läpäisemättömien pintojen määrää ja selvitettiin, miten näillä mittareilla voidaan arvioida viherrakenteen riittävyyttä ja sen tuottamia hyötyjä erilaisilla asuinalueilla. Artikkeli liittyy Turun kaupunkitutkimusohjelman rahoittamaan JustTrees-hankkeeseen ja Pääkaupunkiseudun tiedeyhteistyön rahoittamaan CoolGreen-hankkeeseen.

Tutkimuksen mittarit kytkeytyvät suoraan EU:n tuoreisiin ympäristötavoitteisiin: vuonna 2024 hyväksyttyyn ennallistamisasetukseen, jossa ohjataan kaupunkialueiden latvuspeiton ja kaupunkivihreän riittävyyttä sekä EU:n maaperästrategiaan, joka korostaa maaperän päällystämisen minimointia ja luonnontilaisten maa-alueiden käyttöönoton välttämistä.

Viherrakenteen riittävyyttä tavoitellaan myös kansainvälisessä 3-30-300-periaatteessa, jonka mukaan kaupunkialueilla jokaisen asukkaan kodista tulisi näkyä kolme isoa puuta, asuinalueen latvuspeiton tulisi olla vähintään 30 prosenttia ja lähimmälle, monipuoliselle viheralueelle tulisi olla enintään 300 metrin matka.

Tutkimus tuo esiin, että kaupunkirakenteessa viherrakenteelle jää usein hyvin vähän tilaa, koska läpäisemättömien pintojen, eli rakennusten, asfaltin ja kiveysten osuus kasvaa. Erityisesti läpäisemättömien pintojen suuri osuus yllätti: se vaihteli 57–78 prosentin välillä. Tämä johtaa väistämättä siihen, että istutuksille, kuten suureksi kasvaville katu- ja pihapuille ei jää tarpeeksi tilaa. Esimerkiksi uudella Ranta-Tampellan kerrostaloalueella latvuspeitto jäi alle neljään prosenttiin ja suuri osa puista oli istutettu kansirakenteille, joiden rajallinen elinkaari lyhentää puiden elinikää.  

Toisena keskeisenä löydöksenä oli, että vaikka esimerkkialueet eroavat rakentamistehokkuudeltaan ja sijainniltaan, niitä kaikkia yhdisti samantyyppinen läpäisemättömiä pintoja suosiva rakentamistapa, jossa kasvillisuuspeitteisten pintojen määrä ja laatu jää toissijaiseksi. Tämän seurauksena pientalovaltaisia esikaupunkialueita rakennetaan samalla tavalla kuin tiiveintä ydinkeskustaa. Myöskään alueiden paikallisia ominaispiirteitä ja esimerkiksi olemassa olevaa kasvillisuutta ei ole säilytetty riittävästi.

Tutkimus koski kolmea asuinaluetta, mutta se kertoo myös laajemmin tiiviin kaupunkirakenteen haasteista.

“Kaupunkirakenteen liiallinen tiivistäminen ja kasvu heikentävät viherrakennetta ja sen tuottamia ilmastohyötyjä sekä terveys- ja hyvinvointihyötyjä. Lopulta vaikutus heijastuu kokonaisuudessaan kaupungin sosioekologiseen laatuun. Suuri läpäisemättömien pintojen määrä lisää kaupunkitulvien riskiä, helleaaltojen kielteisiä vaikutuksia ja katkaisee yhteyden maaperään, millä on vaikutusta erityisesti lasten immunologiseen kehitykseen”, tutkijat varoittavat.

Rakentamisen ja viherrakenteen väliset ristiriidat olisikin tunnistettava paremmin ja etsittävä ennen kaikkea ratkaisuja kestävämmille asuinalueille. Vain näin voidaan turvata luontohyödyt ja terveelliset asuinympäristöt myös tulevaisuudessa.