Akava ry

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Tuottava ja hyvinvoiva työelämä on yhteinen asia

2.6.2026 11:02:34 EEST | Akava ry | Tiedote

Jaa

Ministeriöt julkistivat 2.6.2026 Kansallisen työelämän kehittämisstrategian vuoteen 2035. Se vastaa tarpeeseen lisätä työn tuottavuutta, työhyvinvointia ja osaamista samanaikaisesti. Strategiatyössä mukana olleet työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, KT, KiT, SAK, STTK ja VTML näkevät, että muodostettu yhteinen tahtotila viitoittaa tietä rakentamaan vision mukaista kestävää kasvua ihmisten ideoista, rohkeudesta uudistua ja yhteistyöstä.

Ryhmä asiantuntijoita keskustelemassa

Strategiaan valittujen muutostavoitteiden uudet teknologiat uudistumisen ajurina, monimuotoisuus luovuuden lähteenä, nuorten hyvä alku työelämään sekä oppiminen työssä kasvun siivittäjänä saavuttaminen on keskeistä onnistumiseksi tulevaisuuden työelämässä. Vuoropuhelu ja yhteistyö ovat edellytyksenä hyvän työelämän rakentamiseksi ja kestävän kasvun aikaansaamiseksi.  

Talouden kasvun moottorina ovat innovaatiot. Työpaikkojen tuloksellisuuteen ja innovaatioiden syntymiseen tarvitaan työyhteisöissä uudistamiseen kannustavaa työkulttuuria, yhteistä kehittämistä ja työn imua.

Suomi tarvitsee yhteistä ymmärrystä työelämän nykytilasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista ja tätä kautta konkreettista toimeen tarttumista. Tässä Suomella on mahdollisuus näyttää mallia myös kansainvälisesti.

Lisätietoja

Akava: puheenjohtaja Maria Löfgren, 040 568 2798

Elinkeinoelämän keskusliitto EK: johtaja Ilkka Oksala, 050 301 8590

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT: neuvottelujohtaja Anna Kukka, 050 347 9342

Kirkon työmarkkinalaitos: työmarkkinajohtaja Anna Kaarina Piepponen, 040 688 1472

SAK, puheenjohtaja Jarkko Eloranta, 020 7740100

STTK: puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi, 050 346 0847

Valtion työmarkkinalaitos: neuvottelujohtaja Sari Ojanen, 0295 530 109

Avainsanat

Akava ry

Akava on korkeakoulutettujen ja korkeakouluopiskelijoiden palkansaajakeskusjärjestö. Edustamme 35 jäsenliittoa, joissa on yli 600 000 jäsentä. Tavoitteenamme on hyvä ja tuottava työelämä, joka perustuu korkeaan osaamiseen. Sen avulla voimme saavuttaa vahvan työllisyyden ja luoda vastuullista talouskasvua. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Akava: Ilman osaamista Suomi pysähtyy23.9.2026 10:01:08 EEST | Tiedote

Akava painottaa, että osaaminen on pitkän aikavälin talouskasvun ja tuottavuuden kulmakivi. Kestävää talouskasvua, uusia työpaikkoja ja parempaa tuottavuutta tekemään tarvitaan osaavia ihmisiä. Suomen koulutus- ja osaamistaso on jäänyt jälkeen monista kilpailijamaista, vaikka työelämä vaatii yhä korkeampaa osaamista. Akava vaatii, että Suomen osaamistasoa nostetaan pitkäjänteisesti tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Akava: Perusteettomiin palkkaeroihin puuttumiseen tarvitaan tehokkaita keinoja15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Hallituksen esitys palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesta toimeenpanosta etenee eduskunnan käsittelyyn. Akava korostaa, että esitystä on korjattava eduskunnassa ja samanarvoinen työ on määritettävä laissa. Oikeussuojan parantamiseksi Akava esittää matalan kynnyksen oikeussuojakeinoa, jossa työntekijä voisi itse tai ammattiliittonsa avustuksella saattaa palkkasyrjintäasian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye