Varma aktivoi asiakkaitaan ammatillisen kuntoutuksen aloittamiseen – tavoitteena kuntoutuksen vaikuttavuuden parantaminen
3.6.2026 10:03:24 EEST | Varma | Tiedote
Käynnistimme Varmassa kesäkuun alussa pilotin, jolla aktivoimme asiakkaitamme ammatillisen kuntoutuksen aloittamiseen. Pilotin tavoitteena on parantaa kuntouksen vaikuttavuutta.

Pilotin aikana aktivoimme puhelinkeskustelussa kuntoutustukea eli määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä saavia asiakkaita, joiden kuntoutustuki on päättymässä seuraavaan kuukauden loppuun ja joille on myönnetty oikeus ammatilliseen kuntoutukseen.
– Tarkoituksena on, että aktivoinnin avulla ammatillisen kuntoutuksen suunnittelu ja toteutus käynnistyisi mahdollisimman pian, kuntoutusoikeutta ei jätettäisi käyttämättä ja kuntoutustuki ei tarpeettomasti pitkittyisi. Onnistuneena lopputulemana asiakas palaisi ammatillisen kuntoutuksen jälkeen työelämään tai työmarkkinoille, palvelujohtaja Sanna Salminen kertoo.
Ammatillisen kuntoutuksen tavoitteena on tukea asiakkaan työelämässä jatkamista työkyvylle sopivassa työssä, kun työkyky on heikentynyt sairauden vuoksi.
Ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuuksia jää käyttämättä
Puhelinkeskustelun aikana arvioimme kuntoutuksen oikea-aikaisuutta yhdessä asiakkaan kanssa. Voimme ohjata asiakkaan selvittämään mahdollisuuksiaan palata omaan työhön, ja jos tämä ei ole mahdollista, teemme tarvittaessa toimeksiannon kuntoutuskumppanillemme. Kuntoutuskumppanimme tukevat kuntoutussuunnitelman laatimisessa.
Ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuuksia jää harmittavan usein käyttämättä. Esimerkiksi vuonna 2025 annoimme 1 636 myönteistä kuntoutuspäätöstä, mutta 431 asiakkaalla kuntoutusohjelma ei lähtenyt käyntiin. Tämä on erityisen yleistä silloin, kun olemme myöntäneet kuntoutusoikeuden työkyvyttömyyseläkehakemuksen käsittelyn yhteydessä.
– Kuntoutuksesta ei ole hyötyä, jos sitä ei käytetä. Varsinkin kuntoutustuen aikana tulisi käyttää kaikki keinot ennen kuin tilanne etenee kohti pysyvää työkyvyttömyyseläkettä. Tässä tarvitaan myös meiltä työeläkevakuuttajilta aktiivisempaa otetta kuntoutusten käynnistämiseksi. Jokainen yksittäinen kuntoutuksen käynnistyminen on tärkeä, Sanna Salminen painottaa.
Pilottimme jatkuu vuoden loppuun, ja kerromme sen tuloksista loppuvuodesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna SalminenPalvelujohtaja, Kuntoutus- ja työkyvyttömyyseläkepalvelut
Puh:050 599 3671sanna.salminen@varma.fiHanna LeskeläViestintäpäällikkö
Varman hallinto, eläkepalvelut, työkyvyttömyysriskin hallinta, vastuullisuus
Linkit
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla 957 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2025 Varman maksutulo oli 6,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 7,7 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli maaliskuun 2026 lopussa 67,9 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Varmalta 40 miljoonan dollarin lisäsijoitus kvanttitietokoneyhtiö IQM:ään3.7.2026 08:00:08 EEST | Tiedote
Varma teki 40 miljoonan dollarin lisäsijoituksen kvanttitietokoneyhtiö IQM:ään osana yhtiön listautumista Yhdysvalloissa. Sijoituksen myötä Varma oli institutionaalisen lisärahoituspaketin suurin yksittäinen sijoittaja.
Varma made USD 40 million follow-on investment in IQM3.7.2026 08:00:08 EEST | Press release
Varma has made a USD 40 million follow-on investment in quantum computing company IQM as part of the company’s listing in the United States. With this investment, Varma was the largest single investor in the institutional financing package raised as part of the listing.
Eläkeuudistus parantaa eläkevarojen pitkän aikavälin tuotto-odotuksia12.6.2026 07:58:07 EEST | Tiedote
Eläkeuudistus antaa lisää liikkumavaraa eläkevarojen sijoittamiseen ja parantaa sijoitusten pitkän aikavälin tuotto-odotuksia, Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo heinäkuussa voimaantulevasta eläkeuudistuksesta.
Työn muokkausta tulisi käyttää enemmän työkyvyttömyyden ehkäisyssä10.6.2026 09:32:49 EEST | Tiedote
Työn muokkaus auttaa ehkäisemään pitkiä sairauspoissaoloja ja pysyvää työkyvyttömyyttä, kun työtehtäviä, työaikaa tai työolosuhteita sovitetaan työntekijän työkykyyn riittävän varhain. Työpaikoilla on vielä paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia työn muokkauksen käytössä.
Muistutuskutsu toimittajille: Pyramidihuijaus vai kestävä järjestelmä? Eläkeuudistus nostaa sijoittamisen riskiä, riittävätkö eläkkeet nuorille sukupolville?4.6.2026 11:07:55 EEST | Kutsu
Tervetuloa Varman taustoittavaan mediatilaisuuteen, jossa keskustelemme eläkeuudistuksesta. Tilaisuus järjestetään 11.6. klo 10.30-13.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme