SDP:n Lotta Hamari ja Vihreiden Sofia Virta: Eduskunnan turvallisen odotus- ja vauva-ajan edistämisryhmän kannanotto sosiaalihuoltolain uudistamisesta
2.6.2026 15:50:36 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Eduskunnan turvallisen odotus- ja vauva-ajan edistämisryhmä pitää tärkeänä sosiaalihuoltolain uudistuksen tavoitteita vahvistaa ennaltaehkäiseviä palveluja, varhaista tukea sekä lasten ja perheiden oikea-aikaista avunsaantia. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kuitenkin, että uudistusta toteutetaan lapsen oikeudet, perheiden tarpeet ja palvelujen vaikuttavuus edellä – ei ensisijaisesti säästötavoitteiden näkökulmasta.

Ryhmä on huolissaan siitä, että esitetyt muutokset voivat heikentää erityisesti odottavien perheiden, vauvaikäisten lasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien lapsiperheiden palveluja sekä lisätä alueellista eriarvoisuutta. Palvelujen kaventaminen tai moniammatillisuuden heikentäminen voi johtaa siihen, että tuen tarpeet tunnistetaan liian myöhään ja ongelmat ehtivät kasautua.
Erityisen huolestuttavana ryhmä pitää kasvatus- ja perheneuvonnan lakisääteisyyden sekä moniammatillisen toteutuksen heikentämistä. Kyse on keskeisestä ennaltaehkäisevästä palvelusta, jossa yhdistyvät sosiaalityön, psykologisen osaamisen ja moniammatillisen tuen vahvuudet. Kasvatus- ja perheneuvonta ei ole pelkkää neuvontaa, vaan vaikuttavaa psykososiaalista muutostyötä, jossa tuetaan vanhemmuutta, lapsen kehitystä, mielenterveyttä sekä perheiden vuorovaikutusta.
Turvallinen raskaus, synnytys ja vauva-aika rakentuvat toimivien palveluketjujen sekä oikea-aikaisen tuen varaan. Vanhemmuuden tukeminen, varhaisen vuorovaikutuksen vahvistaminen, mielenterveyden haasteiden tunnistaminen ja perheiden kriisitilanteisiin vastaaminen ovat vaikuttavaa ennaltaehkäisevää työtä, jolla voidaan ehkäistä raskaampien palvelujen tarvetta. Vauva-ajan tuella on tutkitusti merkittävä vaikutus lapsen kehitykseen, turvallisiin kiintymyssuhteisiin ja koko perheen hyvinvointiin. Vanhempien mielenterveyden haasteiden varhainen tunnistaminen ja matalan kynnyksen, helposti lähestyttävien palvelujen saatavuus on keskeistä, jotta apua uskalletaan hakea ajoissa eikä ongelmat jää piiloon.
Ryhmä haluaa nostaa esiin perhekeskustoimintamallin mahdollisuudet moniammatillisen ja monitoimijaisen työn vahvistajana. Malli tukee palvelujen yhteensovittamista, edistää perheiden yhdenvertaista palveluihin pääsyä ja mahdollistaa varhaisen tuen toteutumisen.
Ryhmä pitää ongelmallisena asiakasmaksujen korottamista tilanteessa, jossa monien lapsiperheiden toimeentulo on jo heikentynyt. Maksujen korotukset voivat muodostaa kynnyksen avun hakemiselle ja lisätä eriarvoisuutta erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien perheiden kohdalla.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten mahdollisuudet tehdä työnsä laadukkaasti ja ammattieettisesti edellyttävät riittäviä henkilöstöresursseja, osaamisen jatkuvaa vahvistamista ja työhyvinvoinnin huomioimista. Hallinnollisen työn keventämisestä vapautuvat resurssit tulee suunnata asiakastyöhön, ei henkilöstövähennyksiin. Ryhmä pitää tärkeänä, että terveyssosiaalityön asema osana terveydenhuollon palveluja määritellään jatkovalmistelussa nykyistä selkeämmin.
Ryhmä korostaa, että uudistuksen vaikutuksia on arvioitava huolellisesti erityisesti lapsivaikutusten, palvelujen yhdenvertaisuuden sekä pitkän aikavälin kustannusvaikutusten näkökulmasta. Toimeenpanoa tulee seurata kansallisesti tiiviisti, jotta mahdollisiin heikentäviin vaikutuksiin voidaan puuttua viivytyksettä.
Lopuksi eduskunnan turvallisen odotus- ja vauva-ajan edistämisryhmä korostaa, että sosiaalihuollon uudistuksen tulee vahvistaa vauvojen ja vauvaperheiden oikeuksia sekä varmistaa tuen saatavuus jo raskauden aikana ja vauva-aikana. Uudistuksen toteutus edellyttää riittäviä resursseja ja moniammatillista osaamista, jotta perheiden tarpeet tunnistetaan ajoissa ja tukea voidaan tarjota oikea-aikaisesti. Vaikutukset erityisesti vauvoihin ja vauvaperheisiin on arvioitava huolellisesti, jotta jokaisella lapsella on mahdollisuus turvalliseen elämän alkuun koko maassa.
Keskeiset viestit
- Uudistus ei saa heikentää lasten ja vauvaperheiden palveluja
Erityisesti varhaisen tuen saatavuus ja palvelujen yhdenvertaisuus on turvattava koko maassa. - Säästöjä ei saa tehdä varhaisen tuen kustannuksella
Moniammatillisuuden heikentäminen ja palvelujen kaventaminen lisäävät ongelmia ja kustannuksia pitkällä aikavälillä. - Vaikutukset on arvioitava huolellisesti ja toimeenpanoa seurattava
Erityisesti lapsi- ja yhdenvertaisuusvaikutukset on varmistettava ennen ja jälkeen uudistuksen.
Yhteyshenkilöt
Lotta HamariKansanedustaja
Puh:0504784414lotta.hamari@eduskunta.fiSofia Virta
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Lindén, Kiuru ja Kymäläinen: Ministerit Rydman, Partanen ja Ikonen ovat aiheuttaneet vakavan tilanteen syöpäpotilaiden hoidolle – kuka ottaa vastuun ja korjaa tilanteen?10.7.2026 15:37:27 EEST | Tiedote
Laajaa tyrmistystä on herättänyt sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tuore ohjauskirje hyvinvointialueille. Siinä on otettu kantaa eräiden kalliiden lääkkeiden kustannusvastuuseen. Tämä koskee useita syöpälääkkeitä ja eräitä muita lääkkeitä.
SDP:n Saku Nikkanen: Garden Helsinki -hankkeen epäselvyydet rapauttavat luottamusta8.7.2026 12:24:52 EEST | Tiedote
Epäselvyydet Garden Helsinki -hankkeen ympärillä jatkuvat. Pääministerin viime viikolla antamat vastaukset eivät vakuuta, ja koko ajan nousee uutta tietoa siitä, mitä kulisseissa on tapahtunut.
SDP:n Eveliina Heinäluoma:Hallitus syventää HUS:in hoitojonokriisiä – hoitojonot eivät lyhene leikkaamalla6.7.2026 12:42:53 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomat uutisoi viikonloppuna, ettei HUS saanut kiireettömän erikoissairaanhoidon hoitojonoja lain edellyttämälle tasolle määräaikaan mennessä miljoonaluokan uhkasakosta huolimatta. SDP kansanedustaja Eveliina Heinäluoman mukaan tilanne on vakava, mutta hallituksen ratkaisut tekevät siitä entistä vaikeamman.
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa avaa Kangasalan kulttuuriviikon6.7.2026 12:40:27 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa (sd.) pitää Kangasalan kulttuuriviikon avajaispuheen maanantaina 6. heinäkuuta klo 17.00 Kangasalan pääkirjastolla järjestettävän kirjallisuusillan yhteydessä. Avajaispuheessaan hän nostaa esiin kulttuurin merkityksen ihmisten hyvinvoinnille, yhteisöllisyydelle ja elinvoimaiselle paikallisyhteisölle.
SDP:n Gebhard: Kokoomuksen on tuotava sosiaalityön tutkimusavustukset valtioneuvoston yleisistuntoon3.7.2026 14:47:51 EEST | Tiedote
Kokoomuksella on nyt näytön paikka: ovatko he aidosti vapaan ja riippumattoman tieteen puolella, vai onko kyse sittenkin poseerauksesta sosiaalisessa mediassa. SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard esittää, että kokoomus ja sen ministerit vaativat Rydmanin käsittelyssä olleet sosiaalityön tutkimuksen avustukset valtioneuvoston yleisistunnon käsittelyyn ja äänestävät Rydmanin esitystä vastaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme