Keskuskauppakamari: Avoimen korkeakoulun tutkintouudistus on tervetullut, mutta jäämässä liian monimutkaiseksi
3.6.2026 06:57:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää avoimen korkeakoulun tutkintomallia tervetulleena uudistuksena, mutta varoittaa sen muuttuvan tarpeettoman monimutkaiseksi. Myöskään hallituksen esittämä maksujärjestelmä ei ole Keskuskauppakamarin mukaan toimiva.

Nykyisin henkilö voi suorittaa avoimessa korkeakoulussa käytännössä kaikki tutkintoon vaadittavat opinnot, mutta tutkintoa ei voi saada ilman erillistä tutkinto-opiskelijan statusta. Keskuskauppakamari katsoo, ettei uudistus riittävästi korjaa tätä epäkohtaa, jos avoimen korkeakoulun on otettava opiskelijat virallisesti sisään ja määritettävä heille opintoajat.
”Avoimen korkeakoulun tutkinto-opiskelun tulee palvella ennen kaikkea jo tutkinnon suorittaneita ja työelämässä olevia, jotka täydentävät osaamistaan joustavasti omaan tahtiin. Nyt uudistus on muodostumassa tähän tarpeeseen liian monimutkaiseksi”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Hallitus ehdottaa, että tutkintoa avoimessa korkeakoulussa suorittavilta voitaisiin periä vähintään koulutuksen kustannukset kattava maksu. Tämä loisi avoimeen korkeakouluun erillisen maksujärjestelmän riippuen siitä, tähtääkö opiskelija tutkintoon vai ei.
Keskuskauppakamarin mukaan ehdotus ei ole yhdenvertaisuuden näkökulmasta kestävällä pohjalla.
“Selkein ratkaisu olisi, että avoimen korkeakoulun maksut määräytyvät samalla tavalla kaikille opiskelijoille riippumatta siitä, tavoittelevatko he tutkintoa vai yksittäisiä opintoja. Ei ole perusteltua rakentaa kahta erilaista maksujärjestelmää avoimen korkeakoulun sisälle”, Pulkkinen sanoo.
Lyhyttutkinnot vastaisivat työelämän tarpeisiin
Keskuskauppakamarin mukaan tutkintouudistus ei yksin ratkaise työelämän osaamistarpeita, sillä työuran aikana tarvitaan yhä useammin mahdollisuuksia täydentää osaamista nopeasti. Suomeen tarvitaan noin 60 opintopisteen laajuisia lyhyttutkintoja, joita korkeakoulut ovat esittäneet.
“Kaikkeen osaamistarpeeseen ei tarvita kokonaista korkeakoulututkintoa. Työelämä hyötyisi merkittävästi mahdollisuudesta suorittaa nopeasti ja joustavasti työmarkkinoilla tunnustettuja lyhyttutkintoja. Nämä ovat jo kansainvälisesti hyvinkin yleisiä”, Pulkkinen sanoo.
Keskuskauppakamari katsoo, että yhdessä avoimen tutkintopolun, lyhyttutkintojen ja ensikertalaisten vahvemman aseman kanssa uudistus voisi nostaa Suomen koulutustasoa, vahvistaa jatkuvaa oppimista ja vastata paremmin työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin.
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Helteillä ilmalämpöpumppujen tarve kasvaa – asentajan osaamisella merkitystä16.7.2026 10:57:24 EEST | Tiedote
Kesän hellejaksot näkyvät nopeasti ilmalämpöpumppujen kysynnässä ja korjaamisessa. Keskuskauppakamarin pääsihteeri Raisa Harju muistuttaa, että laitteen hankinnassa tai vanhan korvaamisessa huomio kannattaa kiinnittää muuhunkin kuin hintaan. Erityisesti kiireessä tehdyt ratkaisut voivat lisätä virheiden riskiä, jolloin asentajan osaaminen ja kokemus korostuvat.
Ympäristöväittämiin täsmällisyyttä – pelkät vihreät lupaukset eivät enää riitä15.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Markkinoinnin itsesääntelytoimielin Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta (LTL) on soveltanut Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) päivitettyjä markkinointisääntöjä syksystä 2025 lukien. ICC:n mukaan yleistä tai epämääräistä ympäristöväittämää ei pääsääntöisesti saa käyttää ilman täsmennystä. Myös ympäristöväittämiä koskeva lainsäädäntö kiristyy keväällä 2027. Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta on antanut kuluvan vuoden aikana tulkinta-apua useiden yritysten ympäristöväittämiin.
Keskuskauppakamari: Perintö- ja lahjaveron uudistus toimisi myös Suomessa – Ruotsi osoittaa suunnan14.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Ruotsissa tehdyt perintö- ja lahjaveron uudistukset ovat vahvistaneet yritysten kasvua ja kotimaista omistajuutta. Keskuskauppakamari katsoo, että vastaava uudistus voisi toimia myös Suomessa.
Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksen jäsenistä uuteen ennätykseen – osuus nyt jo 37 prosenttia9.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksen jäsenistä nousi tänä vuonna 37 prosenttiin, joka on jälleen uusi ennätys. Ennätykset saavutettiin myös kaikissa yritysten kokoluokissa. Hallituksen sukupuolijakauma on tasapuolinen jo 84 prosentissa pörssiyhtiöistä. Tiedot käyvät ilmi Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta.
Kesä vetää venekaupoille – ole tarkkana veneen kokonaiskustannusten kanssa8.7.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kesälomien alkaessa kiinnostus veneisiin kasvaa, vaikka venekauppa on ollut viime vuosina aiempaa vaisumpaa talouden epävarmuuden ja veneilyn kustannusten nousun vuoksi. Keskuskauppakamarin mukaan hinnan ohella ratkaisevaa on yhä useammin se, mitä veneen mukana todella saa: kunto, varustelu ja tulevat kustannukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme