SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Ammatillisen koulutuksen tilanne ei voi jatkua ennallaan

3.6.2026 08:30:00 EEST | SDP | Tiedote

Jaa

OAJ:n mukaan ammatillisessa koulutuksessa olevat oppivelvolliset saavat lähes lukukauden verran vähemmän opetusta kuin laki vaatii. SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehdon mukaan tilanne kertoo vakavasta epäonnistumisesta koulutuspolitiikassa.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

 – On kestämätöntä, että Suomessa on päädytty tilanteeseen, jossa valtaosa alle 18-vuotiaista ammatillisessa koulutuksessa saa vähemmän opetusta kuin laki vaatii. Ja mikä surullisinta – alennustilan on annettu syntyä aivan silmiemme edessä. Itsekin ammatillisen tutkinnon suorittaneena tiedän, miten suuri merkitys riittävällä ja laadukkaalla opetuksella on nuorten tulevaisuuden kannalta, Perholehto toteaa.

Perholehdon mukaan ammatillisen koulutuksen ongelmia ei voi tarkastella irrallaan poliittisista päätöksistä. Sipilän hallitus pyrki uudistamaan ammatillisen koulutuksen joustavammaksi ja paremmin työelämän tarpeita vastaavaksi, mutta uudistus ei toteutunut ongelmitta.

 – Sipilän hallitus myös leikkasi ammatillisesta koulutuksesta satoja miljoonia euroja ja murensi samalla opetuksen edellytyksiä. Tällä kaudella Orpon hallitus jatkaa samaa linjaa leikkaamalla koulutuksesta 120 miljoonaa euroa lisää, vaikka sen piti olla erityissuojeluksessa. Ammatillisesta koulutuksesta leikkaamisen tie on nyt kerta kaikkiaan kuljettu loppuun, Perholehto painottaa.

 – Ammatillisen koulutuksen tarkoitus ei ole tuottaa tilastoihin tutkintoja, vaan osaavia omien alojensa ammattilaisia. SDP on esittänyt muun muassa valtakunnallista taitotakuuta ammatilliseen koulutukseen, jotta amikset voivat luottaa siihen, että tutkinto todella kantaa. Jokaisella oppivelvollisuuttaan suorittavalla nuorella on oikeus oppia ja saada riittävä määrä laadukasta lähiopetusta, Perholehto päättää.

Yhteyshenkilöt

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Näkkäläjärvi: Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä ja vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava22.7.2026 13:10:14 EEST | Tiedote

Viime viikkoina on käyty tärkeää keskustelua vaalirahoituksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ilman sitä, että Suomessa osa vaalirahoituksesta on julkista, tätä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua ei olisi voitu käydä. Valitettavasti vaalirahoitus on julkista vain ilmoitusvelvollisten ehdokkaiden osalta ja Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eduskuntavaaleissa 2023 jopa 56 % tukisuorituksista jäi hämärän peittoon. Johtopäätös tästä on selkeä. Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä merkittävästi. Onko Orpon hallitus valmis siihen vai tyydytäänkö nykytilaan, jossa vaalirahoituksesta valtaosa jää piiloon? SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kysyy.

SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Kokoomus ei voi pestä käsiään Rydmanista pelkillä somepostauksilla2.7.2026 18:06:12 EEST | Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto pitää kokoomusministereiden julkista arvostelua sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskevista linjauksista hurskasteluna. Kokoomuksen ministerit Hanna-Kaisa Ikonen, Mari-Leena Talvitie ja Karoliina Partanen viestivät sosiaalisessa mediassa torstaina, ettei politiikka saa puuttua tieteen vapauteen ja että tutkimusrahoituksen on perustuttava avoimiin ja tieteellisiin perusteisiin. Perholehdon mukaan viesti on oikea, mutta räikeässä ristiriidassa hallituksen varsinaisten tekojen kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye