Myskihärkien suojeluohjelmaan syntyi tärkeä kili Korkeasaaressa
3.6.2026 11:10:02 EEST | Korkeasaaren eläintarha | Tiedote
Korkeasaaressa iloitaan myskihärkien perheenlisäyksestä: laumaan syntyi toukokuussa pikkuinen kili. Tulokas on tärkeä lajin suojeluohjelmalle, jolla eurooppalaiset eläintarhat säilyttävät lajin geneettistä monimuotoisuutta. Kili kantaa edesmenneen isänsä geenejä, jotka ovat Euroopan tarhakannassa harvinaisia.

Kaksiviikkoinen kili kulkee enimmäkseen emonsa vierellä, mutta kirmailee myös itsenäisesti ja unohtuu tutkimusretkilleen. Sen viisivuotias emo on suojellut jälkeläistään hyvin pontevasti ja lauman kaksi muuta jäsentä ovat antaneet emolle sen haluamaa tilaa. Laumatovereita uusi tulokas kiinnostaa ja se on otettu luontevasti osaksi laumaa.
Myskihärillä kili syntyy alle kymmenkiloisena jopa yhdeksän kuukauden tiineyden päätteeksi. Emo imettää kiliä useita kertoja päivässä, mutta pieni myskihärkä alkaa jo maistella hieman oksia ja heiniä emonsa kanssa. Emo ja kili pääsevät halutessaan varjoisampiin ja viileämpiin takatiloihin, mutta ne liikkuvat päivittäin eläintarhan vierailijoiden nähtävillä kallioisessa tarhassaan.
Myskihärkä kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen yhteiseen EEP-suojeluohjelmaan, jolla säilytetään lajin geneettistä monimuotoisuutta. Korkeasaaressa syntynyt kili on tärkeä suojeluohjelmalle, sillä sen isän puolen geenit ovat eurooppalaisessa tarhakannassa harvinaisia. Viime talvena edesmenneen, aikanaan Moskovan eläintarhasta tuodun uroksen jälkeläisiä syntyi Korkeasaareen yhteensä neljä. Edellisistä kileistä kaksi on aikuistuttuaan siirretty muihin eläintarhoihin sukuaan jatkamaan ja yksi vuoden ikäinen uros asuu vielä kotitarhassaan.
Sata vuotta sitten myskihärästä tuli uhanalainen liiallisen metsästyksen vuoksi. Lajin tilanne parani tehostettujen suojelutoimien ansiosta ja nykyään laji luokitellaan jälleen elinvoimaiseksi. Myskihärkiä elää luonnonvaraisina Luoteis-Kanadassa ja Pohjois-Grönlannissa sekä lisäksi niitä on siirretty Länsi-Grönlantiin, Norjaan, Alaskaan ja Venäjälle. Uusi uhka on kuitenkin ilmaston lämpeneminen, joka on yksi syy sille, että eläintarhat pyrkivät ylläpitämään geneettisesti monimuotoista kantaa lajin tulevaisuuden turvana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ulla TuomainenKuraattoriKorkeasaaren eläintarha
Eläintenhoidon ja suojelun toiminto
Mari LehmonenViestinnän asiantuntijaKorkeasaaren eläintarha
viestintä, mediavierailujen ja haastatteluiden järjestäminen
Kuvat




Linkit
Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren eläintarha on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajankohteista, jossa käy vuosittain lähes puoli miljoonaa eri ikäistä vierailijaa. Eläintarha on avoinna vuoden ympäri. Korkeasaaren tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ja jokainen vierailija tukee tätä työtä. Korkeasaaressa elää toista tuhatta eläintä, jotka edustavat noin 160 lajia. Eläintarhan yhteydessä toimiva Korkeasaaren Villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola.
Korkeasaari suojelee luonnon monimuotoisuutta osana eläintarhojen ja suojelujärjestöjen verkostoa. Uhanalaisia lajeja suojellaan kasvattamalla geneettisesti mahdollisimman monimuotoisia kantoja lajien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarhakannan avulla voidaan tukea luonnon heikenneitä kantoja tai palauttaa luontoon sieltä hävitettyjä lajeja. Korkeasaaresta on palautettu luontoon mm. metsäpeuroja ja mongolianvillihevosia.
Eläintarhan toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon Korkeasaaren eläintarhan säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaressa on kolme manulinpentua2.7.2026 11:47:40 EEST | Tiedote
Korkeasaaren manulinaaras on hoivannut pesässä kolmea pentua ja nyt se on johdattanut kahden kuukauden ikäiset jälkeläisensä ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. Pentue on Korkeasaaren manulipariskunnan kolmas. Eläintarhat edistävät huonosti tunnetun keskiaasialaisen arokissan suojelua monin tavoin.
Three Pallas's cat kittens born at Korkeasaari Zoo2.7.2026 11:47:40 EEST | Press release
Korkeasaari Zoo's female Pallas's cat has been nurturing three kittens in her den and has now guided her two-month-old offspring outside for the first time. This is the third litter for the zoo's Pallas's cat couple. Zoos contribute to the conservation of the little-known Central Asian steppe cat in many ways.
Nuoret harmaahylkeet palasivat merelle Korkeasaaren Villieläinsairaalasta26.6.2026 15:17:36 EEST | Tiedote
Aurinkoisella Suomenlahdella Meripelastusseuran alus kuljettaa erikoisia matkalaisia: kahta nuorta harmaahyljettä, jotka olivat keväällä elämänsä ensi viikkoina avun tarpeessa. Kuutit kuntoutettiin Korkeasaaren Villieläinsairaalassa ja nyt on aika palata merelle.
Keisaritamariineille syntyi kaksoset Korkeasaaressa8.5.2026 09:39:03 EEST | Tiedote
Korkeasaaren trooppisessa Amazonia-talossa iloitaan perheenlisäyksestä: keisaritamariinit ovat saaneet kaksoset. Pariskunnan esikoinen syntyi viime syksynä, joten perheeseen kuuluu nyt viisi valkoviiksistä apinaa. Eurooppalaisten eläintarhojen yhteinen suojeluohjelma turvaa lajin tulevaisuutta.
Ahmayllätys Korkeasaaressa: kolme pentua varttuu emonsa hoivissa23.4.2026 09:00:28 EEST | Tiedote
Pentujen 12-vuotias emo on ennätyksellisen iäkäs ensisynnyttäjä. Onnistunut lisääntyminen oli siis iloinen yllätys, vaikka ahmojen tiedettiinkin paritelleen. Edellisen kerran ahmanpentuja on ollut Korkeasaaressa lähes 20 vuotta sitten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme