Vuoden uusyrittäjäkilpailun finalistit valittu – yleisöäänestys käynnissä
3.6.2026 10:35:10 EEST | Lohjan kaupunki | Tiedote
YritysLohja on valinnut Vuoden uusyrittäjäkilpailun finalistit. Kilpailussa nostetaan esiin alueen uusia yrityksiä, jotka ovat osoittaneet rohkeutta, osaamista ja menestymisen edellytyksiä yritystoimintansa alkuvaiheessa.

Kilpailuun valitut yritykset ovat kaikki hyödyntäneet YritysLohjan uusyrityspalveluja yrityksen perustamisen yhteydessä. Finalistit edustavat monipuolisesti eri toimialoja ja osoittavat, kuinka vahvaa yrittäjyysosaamista Lohjan seudulla syntyy vuosittain.
Kilpailun tavoitteena on tehdä näkyväksi uusia yrittäjiä ja kannustaa paikallisia asukkaita, asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita tutustumaan alueen kasvaviin yrityksiin. Voittajan valinnassa yleisöllä on merkittävä rooli, sillä omaa suosikkiaan voi äänestää verkossa. Äänestysaika on 1.6-9.8.2026.
Yleisöäänestys on avoinna kilpailusivulla, jossa esitellään kaikki finalistiyritykset ja niiden tarinat. Äänestämällä voi samalla osoittaa arvostusta paikallista yrittäjyyttä kohtaan sekä tukea uusia yrityksiä niiden kasvun ja kehityksen alkuvaiheessa.
Kilpailun voittaja julkistetaan äänestyksen päätyttyä. Voittajayritys ehdotetaan myös valtakunnalliseen Vuoden Uusyrittäjä -kilpailuun, jonka järjestää Suomen Uusyrityskeskukset ry. Valtakunnallisessa kilpailussa palkitaan vuosittain menestyksekkäitä yrityksiä, jotka ovat saaneet tukea Uusyrityskeskusten palveluista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika HämeenniemiElinkeinopalvelut yksikön päällikkö, Yrityspalvelupäällikkö
Puh:+ 358447674923mika.hameenniemi@lohja.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
FRIGG Lohjalla30.10.2026 13:07:39 EET | Tiedote
FRIGG ja Lohjan kaupunginorkesteri esiintyvät yhdessä Laurentius-salissa Lohjalla perjantaina 6.11.2026 klo 19. Suomen kansainvälisesti menestynein nykykansanmusiikkiyhtye FRIGG yhdistää pohjoismaista pelimanniperinnettä ja amerikkalaista bluegrassia ainutlaatuisessa ”Nordgrass”-soundissaan. Kapellimestarina toimii Janne Nisonen. Liput NetTicketistä. Konsertin kesto noin 1 h 30 min.
Vähävaraisten ja yksinäisten jouluruokailu järjestetään 20.11.202627.10.2026 16:29:41 EET | Tiedote
Lohjan kaupunki järjestää toista kertaa vähävaraisten ja yksinäisten jouluruokailun perjantaina 20.11.2026 Lohjan Yhteislyseon lukiolla klo 16.30-18.00. Ruokailuun mahtuu 200 ensimmäistä ilmoittautunutta.
Mäntynummen sivistyspalveluiden palveluverkon tilaisuudet loka-marraskuussa 202620.10.2026 10:30:43 EEST | Tiedote
Mäntynummen asukasilta 21.10.2026 Asukastilaisuudessa pääset tutustumaan suunnitelmiin, esittämään ajatuksiasi ja vaikuttamaan oman alueesi tulevaisuuteen. Tervetuloa mukaan keskustelemaan ja osallistumaan! Mäntynummen asukastilaisuus järjestetään Perttilän koululla (Hakulintie 30) keskiviikkona 21.10.2026 klo 18.00–20.00. Asukasalueiden osallistamiskierrokselle on avattu Howspace-yhteistyöalusta, jonne muutosesityksiä voi kommentoida ennen asukasiltaa. Linkki Mäntynummen sivulle: https://palveluverkko-2026.in.howspace.com/mantynummi-taustatiedot ja https://palveluverkko-2026.in.howspace.com/mantynummen-muutokset-kommentoitavaksi. Muutoehdotuksia voi kommentoida myös vastaamalla Webropol-kyselyyn: https://link.webropol.com/s/asukaskysely-mantynummi. Vaihtoehtoisesti kommentit voi välittää halutessaan sähköpostitse palveluverkko@lohja.fi. Alueiden asukkaita osallistetaan ja kuullaan laajasti koko valmisteluprosessin ajan ennen lopullisen esityksen viemistä päätöksentekoon. Valmistelussa
Jaa hyvä esteettömyysteko – äänestys käynnissä 30.10.2026 asti15.10.2026 09:37:48 EEST | Tiedote
On jälleen aika edistää esteettömyyttä nostamalla esiin toimijoita, jotka ovat tiloissa tai palveluissa huomioineet esteettömyysasiat. Tavoitteena on herättää ihmiset huomaamaan esteettömyyden edut kaikkien lohjalaisten näkökulmasta.
Asiakaspalvelusta ruumiiden rakenteluun – Halloween muuttaa työnkuvat Tytyri Elämyskaivoksessa2.10.2026 12:19:22 EEST | Tiedote
100 metriä maan alla rakennetaan parhaillaan elämystä, joka saa kävijät kiljumaan. Tytyri Elämyskaivoksen työntekijöille Halloween tarkoittaa poikkeavaa työrupeamaa: asiakaspalvelun rinnalla ideoidaan maan alaisissa olosuhteissa toimivaa kauhuelämystä, hankitaan rekvisiittaa ja rakennetaan lavasteita – lähes 100 metriä maan pinnan alapuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme