Habeo Group Oy

Habeo vahvistaa hankintatoimeaan nimitysjärjestelyllä

3.6.2026 11:58:29 EEST | Habeo Group Oy | Tiedote

Jaa

Habeo Group Oy on vahvistanut konsernin hankintatoimea 1.6.2026 alkaen, kun hankintajohtaja Sami Mustalampi ja hankintapäällikkö Jani Piiroinen siirtyvät konsernipalveluihin vastaamaan koko konsernin hankinnasta.

Hankintajohtaja Sami Mustalampi vasemmalla ja hankintapäällikkö Jani Piiroinen oikealla.
Hankintajohtaja Sami Mustalampi vasemmalla ja hankintapäällikkö Jani Piiroinen oikealla. Habeo Group

Mustalampi ja Piiroinen ovat hoitaneet koko konsernin hankintatehtäviä jo aiemminkin Habeoon kuuluvan ESP Suomi Oy:n palveluksessa. Organisaatiomuutos selkeyttää hankintatoimen rakennetta sekä konsernin sisällä että suhteessa yhteistyökumppaneihin. 

– Muutos tuo ennen kaikkea selkeyttä kaikkien sidosryhmien suuntaan. Hankinnoilla on koko konsernin näkökulmasta tärkeä strateginen rooli, joten toimintamallin on oltava mahdollisimman selkeä niin sisäisesti kuin ulkoisesti, kertoo Habeo Groupin toimitusjohtaja Kari Kohvakka. 
 

Yhteinen hankintamalli tukee koko konsernia 

Mustalammen ja Piiroisen työ koko konsernin hyväksi on ollut toiminnan lähtökohta alusta asti. 

– Käytännössä tehtäviemme sisältö pysyy ennallaan, mutta organisaatiorakenne selkeytyy. Olemme tähänkin asti tehneet hankintaa koko konsernin näkökulmasta ja tuoneet osaamisemme kaikkien yhtiöiden käyttöön. Meillä on hieman erilaiset vahvuusalueet, jotka täydentävät hyvin toisiaan, Mustalampi ja Piiroinen toteavat. 

– Haluamme tehdä toimintamallistamme entistä selkeämmän toimittajille, tukkuliikkeille ja maahantuojille. Tehtävämme on rakentaa konserniyhtiöille mahdollisimman sujuva ja ennakoitava hankintapolku. Kumppanivalintaan vaikuttaa moni asia, joten laadukas taustatyö on tärkeää, jotta loppuasiakas saa oikean ratkaisun oikeaan aikaan, Piiroinen kertoo. 
 

Vahvaa kokemusta sähkö- ja LVI-alalta 

Sami Mustalammella on pitkä kokemus sähkötukkukaupasta ja hankintatoimesta. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Rexel Finland Oy:ssä sekä Sonepar Suomi Oy:ssä erilaisissa johtotehtävissä. 

– Vahvin osaamisalueeni on sähkön puolella, ja pitkän uran myötä verkostot alalla ovat rakentuneet vahvoiksi, Mustalampi sanoo.  

Jani Piiroisella on puolestaan vahva LVI- ja rakentamisalan tausta. Piiroinen on tehnyt pitkän uran Uponorilla sekä kartuttanut hankintajohtamisen kokemusta muun muassa Assemblin Caverion Groupilla. Viimeksi mainitun myötä Piiroisella on erinomainen asiantuntemus aliurakoinnin ja rakentamisen prosesseista. 

– Työhömme kuuluu paljon taustatyötä, neuvotteluja ja vertailua. Parhaimmillaan pystymme ennakoimaan hankintoja niin, että voimme toteuttaa keskitettyjä hankintoja usealle yhtiölle samanaikaisesti. Keskitetty ja tehokkaasti prosessoitu hankintamalli säästää merkittävästi resursseja ja varmistaa hankintojen oikea-aikaisuuden, Piiroinen kertoo. 

Markkinatilanne korostaa ennakoinnin merkitystä 

Kaksikko uskoo, että optimoiduilla hankoinnoilla voidaan aikaansaada edellytyksiä kasvulle.  

– Rakentamisen markkinatilanne on edelleen vaisu virallistenkin lähteiden mukaan, mutta kasvua voidaan tehdä myös haastavassa markkinassa. Hankintojen osalta se tarkoittaa jo mainittua ennakointia ja oikein ajoitettua toimintaa. Markkinatiedon hyödyntäminen onkin työssämme olennaista, Mustalampi toteaa. 

Lähitulevaisuudessa tavoitteena on kehittää Habeo-konsernin hankintatoimea edelleen ja vahvistaa yhteisiä toimintamalleja koko konsernissa terveen kasvun mahdollistamiseksi. 

– Hankinnan nykyinen sijoittuminen konsernirakenteessa tukee tätä tavoitetta erittäin hyvin, Kohvakka summaa. 
 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sami Mustalampi, hankintajohtaja, Habeo Group Oy
Sami Mustalampi, hankintajohtaja, Habeo Group Oy
Habeo Group
Lataa
Jani Piiroinen, hankintapäällikkö, Habeo Group
Jani Piiroinen, hankintapäällikkö, Habeo Group
Habeo Group
Lataa
Habeo Groupin hankinnasta vastaavat hankintajohtaja Sami Mustalampi ja hankintapäällikkö Jani Piiroinen
Habeo Groupin hankinnasta vastaavat hankintajohtaja Sami Mustalampi ja hankintapäällikkö Jani Piiroinen
Habeo Group
Lataa

Linkit

Habeo Group on vuonna 2022 perustettu kotimainen, nopeasti kasvava kiinteistötekniikan ja korjausrakentamisen palvelut laajasti kattava konserni. Tällä hetkellä konsernissa on 26 yhtiötä. Habeon palvelut kattavat laaja-alaisesti kiinteistötekniikan palvelut ja ratkaisut. Ydinosaamista ovat lämmitys, vesi ja viemäri, ilmanvaihto ja ilmastointi, sähkötyöt, jäähdytys ja kylmätekniikka, paloturvallisuus sekä rakennusautomaatio. Teemme myös pienempiä saneeraus- ja korjausurakoita, joissa kiinteistötekniikka on keskeisessä roolissa.

Habeo Groupin logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Habeo Group Oy

LVI-Pitkälä Group osti Suomen Verkostohuollon – palveluverkosto laajenee Kuopioon ja tarjonta vahvistuu Oulussa16.7.2026 14:00:00 EEST | Tiedote

LVI-Pitkälä Group Oy on ostanut Rovaniemellä ja Kuopiossa toimivan Suomen Verkostohuolto Oy:n 15.7.2026. Yrityskauppa vahvistaa LVI-Pitkälän palvelu- ja huoltoliiketoimintaa laajentaen yhtiön toiminnan Kuopioon ja tuoden Habeo Groupiin noin 30 uutta ammattilaista. Yhteisen kasvun ensimmäinen konkreettinen askel otetaan elokuussa Oulussa, missä Suomen Verkostohuolto aloittaa toiminnan uuden toimipisteen voimin.

KK-Sähköpalvelu Oy osaksi ESP Suomi Oy:tä – Habeo-konserni kasvaa jälleen3.7.2026 08:02:28 EEST | Tiedote

ESP Suomi Oy on ostanut ulvilalaisen KK-Sähköpalvelu Oy koko osakekannan 2.7.2026. Yrityskauppa vahvistaa ESP:n asemaa Satakunnan alueella ja laajentaa yhtiön osaamista erityisesti teollisuuden automaatioasennuksissa. ESP on ollut osa Habeo-konsernia vuodesta 2022 eli sen perustamisesta lähtien. KK-Sähköpalvelu kasvattaa Habeo-konsernin yhtiöiden määrän yhteensä 29 yhtiöön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye