Uusi Suur-Savon Leipomo Lounaskahvila avataan tiistaina 9.6. Kauppakeskus Stellaan
3.6.2026 14:00:00 EEST | Osuuskauppa Suur-Savo | Tiedote
Mikkelin torin laidalle Kauppakeskus Stellaan avautuu 9.6. klo 10 Suur-Savon Leipomo Lounaskahvila. Uusi lounaskahvila ja sen leipomonmyymälä ovat osa Osuuskauppa Suur-Savon palvelukokonaisuuksien kehittämistä, tukien arjen sujuvaa asiointia.

Uudessa lounaskahvilassa on tarjolla leipomon tuoreen leipävalikoiman lisäksi myös runsas valikoima suolaisia ja makeita kahvileipiä, suoraan omasta leipomosta sekä leivottuna paikan päällä. Tarjolla on nimensä mukaisesti myös päivittäin vaihtuva kotiruokalounas runsaine salaattipöytineen.
Lounaskahvila sijaitsee Hallituskadun varrella, jossa entiset Babistan ja Rosso Pizzan tilat on päivitetty lounaskahvilan tarpeisiin. Valoisista tiloista avautuu isot ikkunat vilkkaalle kävelykadulle ja Mikkelin torille.
- Kahvilasta on jatkossa helppo napata mukaan paikallisia leipomotuotteita, joista tunnetuin lienee Marskin Arinaruisleipä. Aamuvirkuille on kahvia ja purtavaa tarjolla arkisin klo 7 alkaen. Ja jos edellispäivänä on tuoreita leipomotuotteita jäänyt myymättä, on ne tarjolla seuraavana aamuna edullisesti, toteaa Osuuskauppa Suur-Savon matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä liikennekaupan toimialajohtaja Sami Kovanen.
- Suur-Savon Leipomon tuotteita pääsee maistamaan myös erilaisissa maistatustilaisuuksissa osuuskauppojen eri myymälöissä vuoden ympäri ja jatkossa oman leipomon tuotteet ovat entistä paremmin esillä myös Suur-Savon ABC Liikenneasemilla, kertoo Suur-Savon Leipomon leipomopäällikkö Antti Hänninen.
Lisätiedot:
Sami Kovanen, toimialajohtaja, Osuuskauppa Suur-Savo p. 010 764 0005 tai sami.kovanen@sok.fi
Antti Hänninen, leipomopäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo p. 010 764 0196 tai antti.j.hänninen@sok.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami KovanentoimialajohtajaOsuuskauppa Suur-Savo
matkailu- ja ravitsemiskauppa
liikennekauppa
Antti HänninenLeipomopäällikköOsuuskauppa Suur-Savo / Suur-Savon Leipomo
Puh:010 764 0196antti.j.hänninen@sok.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Liiga-ilta viidellä eurolla: S-Etukortilla etu Jukurit–Pelicans-otteluun 18.9.10.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa asiakasomistajilleen liput vain viidellä eurolla perjantaina 18.9. pelattavaan Jukurit–Pelicans-liigaotteluun. Tuntuva paikallinen etu tuo huippujääkiekon yhä useamman ulottuville ja osoittaa, miten osuustoiminta palauttaa hyötyä omistajilleen ja vahvistaa samalla oman alueen elinvoimaa.
ABC Tuukkalassa pilotoidaan uutta Fast Casual -konseptia1.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mikkeliin Tuukkalan ABC:lle testiin tuleva Fast Casual -ruokakonsepti tarjoaa helposti lähestyttäviä, asiakkaiden toiveiden pohjalta uudistettuja annoksia. Konsepti on kokeilussa 1.9.-1.11.2026 neljässä ABC Ravintolassa eri puolilla Suomea, joista ABC Tuukkala on yksi.
Kätevät pikakassat käyttöön myös Juvan ja Kuortin ABC-asemille26.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo on tuonut asiakkailleen uuden, helpon ja asiointia nopeuttavan vaihtoehdon palveluiden maksamiseen ABC-asemilla Juvalla ja Kuortissa. Pikakassoilla voi tilata ja maksaa kaikkia ABC-aseman tuotteita.
Kosmetiikkaliike Rituals avaa ovensa Stellassa syyskuun alussa20.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisesti tunnetun lifestyle-brändi Ritualsin avajaisia vietetään Kauppakeskus Stellassa 3. syyskuuta. Uusi myymälä rakentuu parhaillaan Tähtitorin laidalle ja avajaistapahtumaa odotetaan Mikkelissä innolla.
Polttoaineiden myynti päättyy Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon mittarikentillä syksyllä13.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo lopettaa Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon yhteydessä sijaitsevien mittarikenttien polttoainemyynnin syksyllä 2026. Muutos ei vaikuta myymälöiden muihin palveluihin, ja tankkaaminen jatkuu normaalisti sulkemiseen saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme