JHL: Pelastajien ja ensihoitajien asemaa on vahvistettava seuraavalla hallituskaudella
4.6.2026 09:00:00 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL muistuttaa, että pelastustoimen ja ensihoidon palvelut ovat keskeinen osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Tehtävämäärät ovat viime vuosina lisääntyneet samalla, kun alan henkilöstön saatavuus on heikentynyt. Eläköityminen, kuormittavat työolosuhteet sekä kiristyvä kilpailu osaavasta työvoimasta vaikeuttavat rekrytointia ja henkilöstön pysyvyyttä.

Pelastus- ja Ensihoitoalan Unioni JHL puheenjohtaja Petteri Häyrinen sanoo, että nykytilanne herättää kasvavaa huolta henkilöstön hyvinvoinnista, riittävyydestä ja rahoituksen tasosta eri puolilla maata.
– Riittävä ja osaava henkilöstö on edellytys nopealle ja laadukkaalle avulle hätätilanteissa. Mikäli henkilöstöresurssit eivät vastaa palvelutarvetta, vaarantuu kansalaisten turvallisuus ja palvelujen yhdenvertainen saatavuus.
Häyrinen muistuttaa, että pelastustoimi ja ensihoito tarvitsevat pitkäjänteistä sekä ennakoitavaa rahoitusta ja resurssointia. Nykyinen rahoitustaso ei kaikilta osin vastaa kasvaviin kustannuksiin ja tehtävämäärien lisääntymiseen. Investoinnit kalustoon, koulutukseen ja henkilöstöön ovat välttämättömiä turvallisuustason säilyttämiseksi.
– On tärkeää, että pelastustoimen ja ensihoidon toimintaedellytykset turvataan osana kansallista turvallisuuspolitiikkaa. Päätöksenteossa tulee huomioida palvelujen kriittinen rooli ja varmistaa, että resurssit vastaavat yhteiskunnan tarpeita nyt ja tulevaisuudessa. Leikkaukset rahoitukseen on loputtava.
Pelastajien eläkeiän alentamiseen tarvitaan ratkaisuja
Häyrinen vaatii, että pelastajien eläkeikää on arvioitava uudelleen vastaamaan työn todellista kuormittavuutta. Alan tehtävät edellyttävät poikkeuksellista fyysistä kuntoa, henkistä kestävyyttä ja kykyä toimia jatkuvassa paineessa, mikä vaikeuttaa työssä jaksamista pitkälle työuran loppupuolelle.
– Pelastajat kohtaavat työssään säännöllisesti raskaita fyysisiä tilanteita, kuten savusukellusta, potilaiden siirtoja ja toimintaa vaativissa ympäristöissä. Työ edellyttää erinomaista lihaskuntoa, kestävyyttä ja toimintakykyä, joita on haastavaa ylläpitää korkealla tasolla iän karttuessa.
Fyysisen kuormituksen lisäksi työ on merkittävästi psyykkisesti kuormittavaa. Henkilöstö altistuu traumaattisille tilanteille, kiireelle sekä jatkuvalle valmiustilalle. Viime vuosina työssä koettu väkivalta ja sen uhka ovat lisääntyneet, mikä heikentää työn turvallisuutta ja kuormittaa entisestään työntekijöiden jaksamista.
– Nykyinen eläkeikä ei riittävästi huomioi työn erityispiirteitä. Monille pelastajille työkyvyn ylläpitäminen eläkeikään asti muodostuu erittäin haastavaksi, mikä lisää riskiä työuupumukseen, työkyvyttömyyteen ja ennenaikaiseen poistumaan alalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan EkströmJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 828 2865hakan.ekstrom@jhl.fiTietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 160 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Järjestöavustusten massiiviset leikkaukset romuttavat sote-alan turvaverkot – Lasku lankeaa kunnille ja hyvinvointialueille2.9.2026 13:14:55 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan sote-järjestöjen avustusleikkausten vaikutuksista hyvinvointialueisiin ja kuntiin. Hallituksen toiminta näyttäytyy tässäkin hölmöläisten peitonjatkamisena.
Regeringens budgetproposition trycker Finland djupare i skuldträsket: jättelika skattenedskärningar är oansvarig politik31.8.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Regeringen föreslår en sänkning av samfundsskatten. Åtgärden tar över 800 miljoner i skatteintäkter från statskassan och skattelättnaden skulle gynna de rikaste finländarna. Medan de rika gynnas av statens politik bjuds det på ytterligare nedskärningar för vanliga medborgare.
Hallituksen budjettiesitys painaa Suomea syvemmälle velkasuohon: jättimäiset veroleikkaukset ovat vastuutonta politiikkaa31.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää yhteisöveron alentamista. Toimi vie valtion kassasta yli 800 miljoonaa verotuloja ja verokevennyksen hyöty valuu rikkaimmille suomalaisille. Siinä missä rikkaat hyötyvät valtion politiikasta, tavallisille kansalaisille on tarjolla lisäleikkauksia.
The Government’s draft budget pushes Finland deeper into debt swamp: massive tax cuts are irresponsible31.8.2026 07:30:00 EEST | Press release
The Finnish Government proposes reducing the corporate tax rate. This is going to reduce Finland’s tax revenue by over 800 million euros, and the benefits will go to the wealthiest. While the rich gain from the Government’s policy, ordinary people are going to face more cutbacks.
Tjänster hotade i huvudstadsregionen: 500 arbetsplatser kan försvinna i Esbos och Vandas samarbetsförhandlingar18.8.2026 09:40:52 EEST | Tiedote
Esbo och Vanda inleder massiva samarbetsförhandlingar inom en snar framtid. Arbetet försvinner inte, och städernas personal blir tvungna att axla en allt större arbetsbörda.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme