Scanfil Oyj

Scanfil täyttää 50 vuotta – pienestä sieviläisestä verstaasta globaaliksi sopimusvalmistuskonserniksi

4.6.2026 16:00:00 EEST | Scanfil Oyj | Uutinen

Jaa
Scanfil täyttää 50 vuotta 4.6.2026
Scanfil täyttää 50 vuotta 4.6.2026

Scanfil rekisteröitiin kaupparekisteriin 4. kesäkuuta 1976, kun Jorma J. Takanen aloitti yritystoiminnan veljensä autotallissa Sievissä, Pohjois-Pohjanmaalla. Yhtiön nimi viittaa sen ensimmäisiin tuotteisiin, suodattimiin, mutta liiketoiminta löysi pian uuden suunnan mekaniikassa ja elektroniikassa.

1990-luku oli Scanfilille voimakkaan kasvun aikaa. Liikevaihto kasvoi viidestä miljoonasta eurosta 220 miljoonaan euroon. Yhtiö listautui Helsingin pörssiin vuonna 2002 ja kansainvälistyi laajentamalla toimintaansa Unkariin, Kiinaan ja Viroon.

Tänään, 50 vuotta perustamisestaan, Scanfil on globaali sopimusvalmistaja, jolla on 16 tuotantolaitosta neljällä mantereella ja yli 4 700 työntekijää. Vuoden 2026 liikevaihtoennuste on 940–1 060 miljoonaa euroa.  

Merkkipäivää juhlistetaan tänään kahdella merkittävällä julkistuksella. Anitra Komulaisen kirjoittama teos Kyllä se oli semmoinen savotta – Scanfilin historia (Siltala) julkaistaan tänään ja kertoo yhtiön viiden vuosikymmenen tarinan. Samalla Scanfil lanseeraa uudistetun brändi-ilmeensä, joka heijastaa yhtiön kasvua ja vakiintunutta asemaa luotettavana valmistuskumppanina.

"Haluamme kiittää asiakkaitamme, kumppaneitamme ja työntekijöitämme heidän vahvasta luottamuksestaan ja yhteistyöstään kuluneiden 50 vuoden aikana", sanoo Scanfilin hallituksen puheenjohtaja Harri Takanen.

Kirja on saatavilla https://siltala.fi ja e-kirjana Storytel- ja BookBeat-palveluista. Lisää Scanfilin historiasta myös: https://www.scanfil.com/fi/yritys

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Scanfil täyttää 50 vuotta 4.6.2026
Scanfil täyttää 50 vuotta 4.6.2026
Lataa

Scanfil lyhyesti

Scanfil Oyj on yksi Euroopan suurimmista elektroniikan sopimusvalmistajista (EMS). Yhtiö palvelee globaaleja toimialajohtajia Aerospace & Defense-, Energy & Cleantech-, Industrial-, ja Medtech & Life Science- asiakkuuksissa. Palveluvalikoimaan kuuluvat suunnittelupalvelut, prototyyppien valmistus, valmistettavuusanalyysi (DFM), testauskehitys-, toimitusketju- ja logistiikkapalvelut, piirilevyjen ladonta, osakokonaisuuksien ja komponenttien valmistus sekä monimutkaiset järjestelmäintegrointipalvelut. Scanfilin tavoitteena on lisätä asiakkaiden arvoa heidän kilpailukykyään parantamalla ja olemalla kansainvälisesti heidän ensisijainen hankintaketjukumppaninsa ja pitkäaikainen valmistuskumppaninsa. Scanfilin pisin asiakassuhde on kestänyt yli neljä vuosikymmentä. Yhtiöllä on maailmanlaajuinen toimituskyky ja 16 tuotantolaitosta neljällä mantereella. www.scanfil.com

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Scanfil Oyj

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye