Into Kustannus

Uutuuskirja osoittaa, että Suomi on jo informaatiosodan kohde

9.6.2026 07:00:00 EEST | Into Kustannus | Tiedote

Jaa

Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat Pasi Eronen Watt ja Juha-Antero Puistola näyttävät kirjassaan Valheiden sota, miten kolmen suurvallan kiihtyvä informaatiosota on hiipinyt keskelle arkeamme. Kuka voittaa valheiden sodan, ja mitä Suomen pitäisi tehdä?

Tänään 9.6. ilmestyvä Valheiden sota – Miten suurvallat muokkaavat todellisuutta haastaa suomalaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun mukavuusalueen. Vaikuttamista eivät harjoita vain vastustajat, vaan myös liittolainen voi muuttaa toimintaympäristöämme tavoilla, joihin emme ole tottuneet.

Kolme suurvaltaa toimii kolmella eri logiikalla: Venäjä hajottaa ja Kiina muokkaa. Yhdysvaltojen rooli on toinen: entinen läntisen järjestyksen takaaja on syvenevän riippuvuutemme ja oman poliittisen suunnanmuutoksensa myötä tullut paineen lähteeksi. Liittolaisen kohdalla vaikutus on vaikeinta tunnistaa ja toisaalta myöntää.

– Tulevaisuuden valtakamppailu käydään yhä useammin mielissä ennen kuin se näkyy kartoilla. Todellista valtaa on sillä, joka tietää, ettei yhteistä ”kukkulaa” eli jaettua todellisuutta enää ole, ja osaa toimia sen mukaisesti, Eronen Watt ja Puistola sanovat.

Suomi on jo kohde: ei tulevaisuudessa vaan nyt

Informaatiovaikuttaminen ei tarkoita vain valeuutisia. Se kohdistuu talouteen, teknologiaan, politiikkaan, algoritmeihin ja yhteiskunnallisiin jakolinjoihin jo tänään. Tekoäly on muuttanut informaatiosodan perusteita: ensimmäistä kertaa sisältöä voidaan tuottaa, kohdentaa ja testata teollisessa mittakaavassa lähes reaaliaikaisesti.

Kirja kehottaa siirtämään katseen ulkorajalta sisään: yksi keskeisistä haavoittuvuuksistamme on yhä useammin omat riippuvuutemme ja siitä seuraavat sokeat pisteet. Juuri ne piirteet, jotka tekevät meistä vahvoja, esimerkiksi luottamus, avoimuus, vapaa media ja oikeusvaltio, ovat myös vaikuttamisen houkuttelevimmat kohteet.

– Korkean luottamuksen yhteiskunta on erityisen haavoittuva, koska luottamus perustuu jaettuun todellisuuteen. Samat piirteet ovat silti myös paras suojamme, kunhan emme anna kääntää niitä itseämme vastaan, kirjailijat toteavat.

Mitä Suomen pitäisi tehdä?

Lännen ongelma ei ole tiedon puute vaan rakenteellinen epäsymmetria. Hyökkääjälle vaikuttaminen on halpaa ja usein riskitöntä, kun taas vastatoimet kohdistuvat lähes aina vaikuttamisen kohteeseen, eivät itse vaikuttajaan. Voiko vaikuttamista ylipäätään torjua, vai olemmeko aina takamatkalla?

Kirja esittää muutaman selkeän suunnan. Ensinnäkin tiedon infrastruktuuri, kuten pilvipalvelut, hakukoneet, ja tekoäly, on nähtävä yhtä kriittisenä osana kansallista turvallisuutta kuin sähköverkko tai vaikkapa puolustusvoimat. Toiseksi vasteen on oltava kansalaiselle tunnistettavissa oleva kokonaisuus, ei sirpaleinen toimijajoukko, jollainen Suomella nyt on. Kolmanneksi vastatoimien on ulotuttava itse vaikuttajaan ja hänen kustannuksiinsa, ei vain yleisön valistamiseen. Lisäksi teknologia on otettava aktiiviseen puolustuskäyttöön. Tekoäly ei ole vain hyökkääjän ase, kirjailijat tiivistävät.

– Yksittäiseltä ihmiseltä ei vaadita erehtymättömyyttä vaan valppautta. Epäile sitä, mikä tuntuu liian selvältä, tunnista omat tunnevasteesi ja säilytä älyllinen uteliaisuus. Käytännössä kyse on pienistä päivittäisistä valinnoista: jaammeko vai emme, luotammeko vai epäilemmekö, pysähdymmekö ajattelemaan vai reagoimmeko automaattisesti. Tulevaisuus ei synny yhdestä päätöksestä vaan miljoonista tällaisista mikrovalinnoista. Kyynisyys ei kuitenkaan ole vastaus, vaan vastustajan tavoitetila.

Valheiden sota on nyt saatavissa kirjakaupoista ja lukuaikapalveluista. Kirjailijat kertovat kirjasta tänään 9.6. klo 17 Rosebud Sivullinen Kluuvissa.

Tilaa arvostelukappale

Pasi Eronen Watt on turvallisuuspolitiikan asiantuntija, joka on erikoistunut hybridivaikuttamiseen ja vihamielisiin informaatio-operaatioihin. Hän työskenteli Euroopan ulkosuhdehallinnossa EUvsDisinfo-tiimissä seuraten Venäjän disinformaatiokampanjoita. Aiemmin hän on toiminut ETYJin tarkkailijana Itä-Ukrainan konfliktialueella ja sitä ennen puolustusministeriössä.

Komentaja evp. Juha-Antero Puistola on tutkija ja turvallisuusasiantuntija, joka on erikoistunut suurvaltojen strategioihin ja niiden keinoihin tavoitteidensa saavuttamiseksi. Hänellä on vuosikymmenten kokemus Suomen puolustushallinnosta ja kansainvälisistä tehtävistä. Puistola kirjoittaa ja luennoi säännöllisesti ajankohtaisista turvallisuus- ja puolustuskysymyksistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Juha-Antero Puistola. Kuva: Pavel Tahkovuori
Juha-Antero Puistola. Kuva: Pavel Tahkovuori
Lataa
Pasi Eronen Watt Kuva: Pavel Tahkovuori
Pasi Eronen Watt Kuva: Pavel Tahkovuori
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu kesän ja syksyn 2026 katalogiimme tästä

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye