Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo

Laaja nykytaiteen biennaali Taidevaltakunta´26 avautuu Tampereella 13.6.2026

5.6.2026 11:33:34 EEST | Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo | Tiedote

Jaa

Tampereen taidemuseo tuottaa kesäksi laajan Taidevaltakunta ’26 -biennaalin, joka esittelee nykytaidetta keskustassa Finlaysonin alueella ja kaupunkitilassa sekä Kaukajärvellä Haiharan taidekeskuksessa. Biennaalin teema on Yhdessä, ja sitä on lähestytty monipuolisesti sisältöjen, tekniikoiden ja osallistamisen kautta. Mukana on lähes 80 taiteilijaa, ja suurin osa teoksista on valmistunut tänä vuonna Taidevaltakuntaa varten.

Useat käsiparit ovat lomittain muodostaen tiiviin pinnan.
Anni Kristiina: Delucion of you, 2024. Lyijykynä paperille. Anni Kristiina

Biennaalissa on esillä veistoksia, piirustuksia, maalauksia, taidegrafiikkaa, installaatioita, valokuvataidetta ja mediateoksia. Kesän aikana nähdään myös lukuisia yleisöä osallistavia performansseja. Taiteilijat ja teokset esitellään tarkemmin Taidevaltakunnan omilla verkkosivuilla. Finlaysonin alueen näyttelytiloina ovat vanhat teollisuustilat Väinö Linnan aukion laidalla. Haiharassa näyttelytiloina ovat taidekeskuksen kartano, viereinen piha-alue ja talli.

Osa taiteilijoista on lähestynyt näyttelyn teemaa materiaalisella, esteettisellä, taidehistoriallisella ja muodonannon tasolla. Finlaysonilla Pauliina Parjanen yhdistää muoviin liitetyt mielikuvat keramiikkaan liittyvään käsityötaitoon. Eeva Peuran maalauksissa näkyvät erilaisina yhdistelminä hänen viimeaikaiset aiheensa, kuten puutarhat, sisäelimet, veteen heijastuvat kasvit, sotilaat sekä tähtitaivaan ja veden liike. 

Näyttelyn taiteilijaryhmät haastavat yksilökeskeistä taiteilijakäsitystä ja tuovat esiin yhdessä tekemisen arvoa. Haiharan taidekeskuksessa Jan Anderzénin ja työryhmän installaatiossa voi kuvitella minkälaisia mahdottomat soittimet voivat olla ja miten ne soivat. Finlaysonilla Anna Hyrkkäsen, Katri Monosen ja Mia Saharlan muodostama taiteilijatrio on luonut lavastuksenomaisen tilan, jonka maalaukset, veistokset sekä valolla ja videoprojisoineilla luodut elementit muodostavat muutosten tapahtumapaikan. Yleisö voi seurata installaation muotoutumista uudelleen useita kertoja näyttelyn aikana. MOKA-ryhmä on luonut Finlaysonille MOKA-museon, jossa erilaiset arkiset häpeän aiheet, henkilökohtaiset katastrofit ja koko kansan kömmähdykset ovat saaneet fyysisen muodon.

Monissa näyttelyn teoksissa tarkastellaan yksilön suhdetta läheisiin, yhteisöön tai yhteiskuntaan. Camilla Vuorenmaa on luonut Finlaysonin Vooninki-tilaan seinämaalauksen, jossa käsitellään intiimin ja kaukaisen sukulaisuuden suhdetta sekä sukulaisuuden käsitettä. Haiharan taidekeskuksessa Sanni Sepän akvarelleissa intiimit tunteet limittyvät yhteen yhteiskunnallisten huolten kanssa. Eero Yrjölän ja Aleksi Kolmosen installaatiossa katsomme viattomuutta ja häpeämättömyyttä enkelihahmon välityksellä. 

Osa biennaalin teoksista luodaan vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Finlaysonilla Marko Lampisuon teoksen kuparilaatta on asetettu näyttelytilan ovimatoksi. Kävijät astuvat sille ja jättävät oman jälkensä, joita laatasta otetut vedokset dokumentoivat. Haiharan kartanossa Piia Rossin teoksessa yksittäisten ihmisten tulevaisuuden toiveet kasvavat sadan keraamisen kupin installaatioksi.

Kaupunkitilan teoksista Janne Hokkasen kylttiteos on jo nähtävillä kosken partaalla ja samoin Ilkka Virtasen veistos on paikoillaan Tammerlammessa. Jussi Lahtisen teos Urban AI Art ”We” tulee esille Finlaysonin alueen näyttelytilaan aiemmasta tiedosta poiketen. Teos on nähtävillä myös ratikkapysäkeillä 15.6.–28.6.

Taiteilijoiden yhtenä valintaperusteena on ollut henkilökohtainen sidos hankealueeseen: Pirkanmaahan, Kanta-Hämeeseen tai Päijät-Hämeeseen. Tampereen biennaalissa nämä sidokset muodostavat moninaisen verkoston.

Taidevaltakunta ’26 -biennaali 
Yhdessä 
13.6.–16.8.2026 
Finlaysonin alue ja Haiharan taidekeskus, Tampere

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Useat käsiparit ovat lomittain muodostaen tiiviin pinnan.
Anni Kristiina: Delucion of you, 2024. Lyijykynä paperille.
Anni Kristiina
Lataa
Värikäs maalaus, jossa naishahmot opiskelevat.
Eeva Peura: Field Studies, 2026. Öljy kankaalle.
Angel Gil / Galerie Forsblom
Lataa
Keramiikkaviestos, jossa naisen pää nousee herätyskellosta.
MOKA-ryhmä / Liisa Tarleena Öhman: MOKA-museo (yksityiskohta).
Liisa Tarleena Öhman
Lataa
Nuori nainen makaa sängyssä koiran kanssa, piirrosten ympäröimänä.
Sanni Seppä: Elämä on painajaista, 2026. Vesiväri paperille.
Sanni Seppä
Lataa

Linkit

Taidevaltakunta

Hämeenlinnan taidemuseo, Tampereen taidemuseo ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva perustivat vuonna 2021 Taidevaltakunnan, joka järjestää biennaalinäyttelyn vuorotellen Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Taidevaltakunta on osa kolmen kuvataiteen vastuumuseon alueellista taidemuseotyötä. Kahden vuoden välein järjestettävä Taidevaltakunta-näyttelykonsepti kiertää kolmessa maakunnassa. Konseptin kuuluu taidemuseoiden välinen tiivis yhteistyö, ulkopuolisten asiantuntijoiden antama sparraus ja tulevaisuusajattelu. Oppimisen ja kehittämisen lisäksi keskiössä on myös taidevallan jakaminen ja osallisuuden lisääminen. Taidevaltakunta elää jatkuvasti uudistuvana tutkimuksellisena prosessina, jonka kiinnekohtia ovat kahden vuoden välein toteutuvat näyttelyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo

Yleisö kutsutaan osallistumaan Taidevaltakunta ’26 -biennaalin teoksiin Tampereella24.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Vasta avautuneessa Taidevaltakunta ’26 -biennaalissa kävijät voivat osallistua monin tavoin useiden taiteilijoiden teoksiin ja heittäytyä mukaan erilaisiin performansseihin. Finlaysonin alueella esimerkiksi ratkotaan kuvitteellisia arjen ongelmia päivystävän taiteilijan yksityisvastaanotolla ja Haiharan kartanon pihalla keskitytään kuuntelemaan yli satavuotiaan kuusen ääntä. Performansseissa yhdistyvät kuvataiteen, musiikin, tanssin ja teatterin ilmaisukeinot.

Tammerkosken väliaikaisen sillan rakentaminen katkaisi vedet viikoksi Tammerlammen kesäteoksesta11.6.2026 14:44:33 EEST | Tiedote

Taidevaltakunta ’26 -biennaaliin kuuluvasta Tammerlammen kesäteoksesta katkaistiin suihkulähteen vedentulo viikoksi. Tammerkosken yli ollaan rakentamassa väliaikaista siltaa, ja suihkulähteen vedenotto Tammerkoskesta katkaistiin työmaan takia. Suihkulähde pitäisi olla toiminnassa jälleen keskiviikkona 17.6. Tammerlammessa on vettä, vaikka suihkulähde ei toimi. Veden pinta tulee kuitenkin laskemaan viikon aikana. Tammerlammen kesäteos on tänä vuonna Ilkka Virtasen Homo Nepenthes Mangrove.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye