Demarinuorten 120-vuotisjuhlaliittokokous Tampereella 5.-7.6.2026
5.6.2026 11:35:53 EEST | Demarinuoret | Tiedote
Demarinuorten 120-vuotisjuhlaliittokokous on kutsuttu koolle Tampereelle. Tulevana viikonloppuna noin 160 kokousdelegaattia kokoontuu valitsemaan Demarinuorille uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajat sekä liittohallituksen. Istuva puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka päättää kolmivuotisen kautensa Demarinuorten puheenjohtajana.
– Nousin kolme vuotta sitten puheenjohtajaksi Pinja Perholehdon tultua valituksi kansanedustajaksi. Sain täytettäväksi suuret saappaat ja kautta on värittänyt erityisesti järjestöllinen uudistuminen sekä puolueen oppositiopolitiikkaan osallistuminen. Olemme haastaneet puoluetta ajattelemaan uuden hyvinvointivaltion tarinaa, toteaa väistyvä puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka.
Demarinuorten juhlaliittokokouksessa käsitellään sääntömääräiset kysymykset, mukaan lukien poliittinen ohjelma. Taustalla kuluneella kaudella on hienot onnistumiset niin jäsenhankinnassa kuin alue- ja kuntavaaleissa.
– On hienoa nähdä näin paljon demarinuoria vaikuttamassa järjestön poliittiseen linjaan ja tulevaan liittojohtoon. Nyt on aika juhlia viimeaikaisia onnistumisia sekä keskustella Demarinuorten yhteisestä suunnasta kohti eduskuntavaaleja ja Suomen suunnan muutosta, summaa Demarinuorten pääsihteeri Ilona Untamala.
Lisätietoja:
Ilona Untamala
Demarinuorten pääsihteeri
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona UntamalaDemarinuorten pääsihteeri
Puh:050 443 0820ilona.untamala@demarinuoret.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret
Demarinuorten puheenjohtaja Julia Väänänen: Hallitus syventää alkoholiperheiden lasten ahdinkoa30.6.2026 12:58:51 EEST | Tiedote
Eduskunta on hyväksynyt alkoholilain uudistukset, jotka mahdollistavat alkoholijuomien kotiinkuljetuksen sekä Alkon myymälöiden päivittäisen aukiolon. Demarinuorten puheenjohtaja Julia Väänänen on huolissaan siitä, että päihdeperheiden lapset on unohdettu ja syöstään uudistuksella entistä suurempaan ahdinkoon.
Demarinuorten liittokokous: Varallisuuden keskittymistä on suitsittava demokratian nimissä7.6.2026 17:06:47 EEST | Tiedote
Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n 34. liittokokouksen julkilausuma 7.6.2026.
Demarinuorten uusi liittohallitus on valittu7.6.2026 13:25:27 EEST | Tiedote
Demarinuorten 120-vuotisjuhlaliittokokous on valinnut järjestölle uuden liittohallituksen. Lauantaina puheenjohtajaksi valittiin Julia Väänänen Tuusulasta sekä varapuheenjohtajiksi Mitro Kutvonen Helsingistä ja Anni Lahtinen Mikkelistä.
Demarinuorten uusi puheenjohtaja on tuusulalainen Julia Väänänen6.6.2026 19:47:37 EEST | Tiedote
Demarinuorten puheenjohtajaksi kaudelle 2026–2028 on valittu 24-vuotias Julia Väänänen Tuusulasta. Demarinuoret on kokoontunut Tampereelle 120-vuotisjuhlaliittokokoukseen 160 demarinuoren voimin.
Demarinuorten Kangaskolkka: Jyrkkä ei kokoomuksen nuorisosiiven mielihaluille kyykyttää palkansaajia2.6.2026 10:34:40 EEST | Tiedote
Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka tyrmää kokoomusnuorten mielihalut jatkuvaan työntekijöiden kyykyttämiseen poistamalla lakisääteiset sunnuntailisät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme