Lupa- ja valvontavirasto

Lupa- ja valvontavirasto jakoi 4 miljoonaa koulu- ja oppilaitosnuorisotyön kehittämiseen

8.6.2026 11:00:00 EEST | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote

Jaa

Lupa- ja valvontavirasto on tehnyt päätökset kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön avustuksista. Avustetulla toiminnalla kehitetään koulu- ja oppilaitosnuorisotyötä, vahvistetaan yhteisöllisyyttä sekä nuorten osallisuutta ja toimijuutta. Lisäksi pyritään lisäämään nuorten hyvinvointia ja viihtyvyyttä koulussa ehkäisemällä kiusaamista.

Seitsemäsluokkalaisia ryhmäytymässä.
Seitsemäsluokkalaisia ryhmäytymässä. Kuva: Sylvia Mukheef/Lupa- ja valvontavirasto

Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt avustusta kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävään nuorisotyöhön yhteensä 4 miljoonaa euroa. Avustusta haettiin noin 9,2 miljoonaa euroa. Myönnetty avustus kohdentuu arviolta noin 87 000 lapseen ja nuoreen.

Avustusta sai 76 toimijaa eri puolilta Suomea kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön toimintamallien ja menetelmien kehittämishankkeisiin eri kouluasteille. Tukea saaneissa hankkeissa koulunuorisotyötä kehitetään osana kuntien nuorisotyön palvelukokonaisuutta yhteistyössä opetustoimen ja opiskeluhuollon kanssa. Tärkeintä koulu- ja oppilaitosnuorisotyössä on nuorten kohtaaminen kokonaisvaltaisesti kehittäen nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.  

”On hienoa nähdä, että koulunuorisotyötä kehitetään ja sen arvo nuorten tukena ymmärretään ympäri Suomen. Koulunuorisotyö tavoittaa nekin nuoret, jotka muuten jäävät vapaa-ajan toiminnoista sivuun", kommentoi aiemmin koulunuorisotyössä itsekin toiminut ylitarkastaja Sylvia Mukheef Lupa- ja valvontavirastosta.

Myönnetyt avustukset vuonna 2026
Valtionavustukset - Tutkihallintoa.fi

Lisätietoja
erikoissuunnittelija Outi Savolainen, p. 0295 254 632, etunimi.sukunimi(at)lvv.fi, Lupa- ja valvontavirasto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Seitsemäsluokkalaisia ryhmäytymässä.
Seitsemäsluokkalaisia ryhmäytymässä.
Kuva: Sylvia Mukheef/Lupa- ja valvontavirasto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin. 

Lupa- ja valvontavirasto 
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Lupa- ja valvontavirasto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto

Virallinen uimakausi alkaa kesäkuussa – Suurin osa yleisistä uimarannoista laatuluokitukseltaan erinomaisia8.6.2026 12:41:00 EEST | Tiedote

Virallinen uimakausi alkaa eri puolilla Suomea eri aikaan, samalla käynnistyy yleisten uimarantojen vedenlaadun valvonta. Suomessa on yhteensä 292 yleistä uimarantaa kesällä 2026. Luku ei sisällä Ahvenanmaata. Suurin osa Suomen yleisistä uimarannoista on laatuluokitukseltaan erinomaisia. Viime vuoteen verrattuna uimarantojen määrässä on tapahtunut pieniä muutoksia. Lupa- ja valvontavirasto ohjaa ja valvoo kuntia, jotka vastaavat uimavesivalvonnasta.

Sinileväseuranta käynnistyy – ensimmäinen leväkatsaus juhannusviikolla5.6.2026 09:15:00 EEST | Tiedote

Lupa- ja valvontavirasto seuraa kesällä sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa. Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan yhteistyössä kuntien ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa. Myös Suomen rotarit ja koulutetut yksityishenkilöt osallistuvat aktiivisesti sinileväseurantaan. Seuranta jatkuu syyskuun loppuun asti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye