Suomen ympäristökeskus kuvaa meriajokasniittyjä droonilla Hangossa
8.6.2026 09:00:00 EEST | Suomen ympäristökeskus | Tiedote
Syke tekee ilmakuvakartoitusta droonilla Hangon etelärannoilla viikolla 24 (8.–12.6.2026). Kuvausten kohteena ovat rantojen meriajokasniityt.

Suomen ympäristökeskus kuvaa droonilla Hangon etelärannoilla viikolla 24 (8.–12.6.2026). Tarkemmat kuvausajankohdat ja paikat määrittyvät lopulta säätilanteen mukaan.
”Tarkoituksemme on kuvata vedenalaisia meriajokaskasvustoja muun muassa Kolavikenin alueella ja Täktbuktenin eteläpuolella. Samoilla alueilla tehdään myös muita kenttätöitä, esimerkiksi kuvataan vedenalaisia videoita. Videoita käytetään todentamaan ilmakuvauksen tuloksia”, kertoo suunnittelija Ari-Pekka Jokinen Suomen ympäristökeskuksesta.
Hangossa tehtävä kuvaus on osa Suomen vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden kartoitusta. Työ on osa laajaa meriluonnon suojelua parantavaa Biodiversea Life IP -projektia ja luontotiedon keräämisen menetelmiä kehittävää LUOTI-projektia.
Meriajokasniityt ovat tärkeä luontotyyppi
Meriajokaspohjat ovat hiekka- ja sorapohjilla sijaitsevia vedenalaisia niittyjä, joiden koko vaihtelee muutamista neliömetreistä useisiin hehtaareihin. Meriajokaspohjat ovat vuodesta 2023 asti kuuluneet luonnonsuojelulailla suojeltuihin luontotyyppeihin.
Meriajokaspohjia esiintyy Suomen rannikkovesissä noin 1–8 metrin syvyisillä hiekkapohjilla. Suomen rannikolla meriajokaspohjien esiintymistä rajoittaa murtoveden vähäinen suolaisuus, sillä laji vaatii vähintään 5 promillen suolapitoisuutta. Suomesta tunnetut meriajokasniityt sijoittuvat Rauman ja Sipoon välille. Laajimmat kohteet ovat Salpausselkien ja harjujen vedenalaisissa osissa ulkosaariston hiekka- ja moreenisärkillä.
Meriajokaspohjat ovat tärkeä luontotyyppi, sillä ne tarjoavat suojaa ja ravintoa kaloille ja monille selkärangattomille, jotka eivät selviäisi avoimessa ympäristössä. Meriajokkaan lehdillä ja niiden suojissa elää kotiloita, leväkatkoja ja -siiroja, merietanoita sekä silo- ja särmäneuloja, ja meriajokasniityillä myös pohjaeläinyhteisö on monipuolinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suunnittelija Ari-Pekka Jokinen, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 373
Viestintäasiantuntija Eija Järvinen, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 242
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@syke.fi
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
www.syke.fi
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Nostot medialle 2.–6.11.2026 | Maankäyttöpaineet Saamenmaalla ja miten muovin kiertotaloutta vauhditetaan seuraavalla hallituskaudella?29.10.2026 12:53:51 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme mediakatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Gypsum could reduce agricultural phosphorus loading around the Baltic Sea region26.10.2026 09:00:00 EET | Press release
Gypsum treatment reduced phosphorus losses from agricultural soils in the GYPREG project trials conducted in different countries. The results support wider use of the method across the Baltic Sea region, but broader implementation requires local research, effective logistics, appropriate regulation and long-term funding.
Gips kunde minska jordbrukets fosforbelastning i stora delar av Östersjöområdet26.10.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Gipsbehandling minskade fosforläckaget från åkermark i GYPREG-projektets försök i olika länder. Resultaten stöder en bredare användning av metoden i Östersjöområdet, men ett bredare införande förutsätter lokal forskningskunskap, fungerande logistik, tydlig reglering och långsiktig finansiering.
Kipsi voisi vähentää maatalouden fosforikuormitusta laajasti Itämeren alueella26.10.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kipsikäsittely vähensi fosforin huuhtoutumista eri maiden peltomaista GYPREG-projektin kokeissa. Tulokset tukevat menetelmän laajempaa hyödyntämistä Itämeren alueella, mutta käyttöönotto edellyttää paikallista tutkimustietoa, toimivaa logistiikkaa, sääntelyä ja pysyvää rahoitusta.
Tutkimus: Energiakriisi lisäsi puunpolttoa ja arjen energiasäästöä omakotitaloissa26.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Lähes kaikki sähkölämmitteisten omakotitalojen asukkaat pyrkivät hillitsemään energiakustannuksia talven 2022–2023 energiakriisin aikana. Valtaosa turvautui nopeasti toteutettaviin säästötoimiin, mutta vain harvat investoivat pysyviin energiaratkaisuihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
