Aviador Kustannus

Arto Julkuselle myönnetty Leppävirran kunnan taiteen ja kulttuurin palkinto

8.6.2026 09:00:00 EEST | Aviador Kustannus | Tiedote

Jaa

Lautakunta palkitsi Julkusen hänen ansioistaan ukulelen soitonopetuksen, tapahtumajärjestämisen ja tietokirjoittamisen saralla.

Arto Julkusen kuva © Timo Heinonen
Arto Julkusen kuva © Timo Heinonen

Palkintoperustelut:

"Arto Julkusella on pitkät yhteydet Leppävirralle. 1980-luvun lopulla Julkunen teki yhteistyötä Leppävirralle muuttaneen Soitinverstaan kanssa. Yhteistyö on jatkunut ja saanut uusia muotoja: yhdessä on soitettu, tapahtumia, klubeja ja konsertteja järjestetty eri puolilla Suomea. Akustinen musiikki, kansanmusiikki ja folk ovat olleet aina lähellä Julkusen sydäntä. Ukuleletoiminta virisi Keski-Savossa 2010-luvulla ja vei miehen mukanaan. Julkunen on kirjoittanut viisi tietokirjaa ukulelesta yhdessä Markus Rantasen kanssa muun kirjallisen tuotantonsa lisäksi. Uusin kirja on tulossa ensi kesänä – aiheena jälleen ukulelet suomalaisessa kansanmusiikissa. Julkunen on kirjoittanut laajasti myös muista aiheista. 2024 julkaistiin suurta kiinnostusta herättänyt ”Hurskaat ja hauraat -tuntemattoman uskonyhteisön tarina.”  

Leppävirralla on järjestetty Tropical Winter Ukulele Festivalia vuodesta 2015. Siihen on kiteytynyt laaja yhteistyöverkosto opetuksen, kulttuuritoimijoiden ja matkailutoimijoiden kanssa. Tammikuun pakkasilla trooppinen tunnelma on kerännyt yhteen jopa lähes 2500 osallistujaa. Festivaalissa osallistutaan työpajoihin, jammaillaan yhdessä, opetetaan soittoa, tehdään hyväntekeväisyyskonsertteja mm. kouluilla ja vanhustenhuollon yksiköissä. ”Festivaalissa yhdistyy itse tekeminen, taide ja tapahtumatuotanto.  Festivaalia on mukana tekemässä monia talkoolaisia. Esiintyjiä tulee kaukaa tähän maailman pohjoisimmalle ukulelefestivaalille. Festivaali on tunnettu ja houkuttelee nimekkäitä artisteja.” 

Arto Julkuselle merkityksellistä on itäsuomalaisen elinvoiman, kulttuurin ja luovuuden kannustaminen ja työn tekeminen sen eteen. Siihen hän kannustaa muitakin."

Lisätietoa palkinnosta Leppävirran kunnan nettisivuilla: https://leppavirta.fi/leppavirta-paivan-palkitut-2026/

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jarkko Malille osoitteeseen jarkko@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Arto Julkusen kuva © Timo Heinonen
Arto Julkusen kuva © Timo Heinonen
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Elokuussa Kulttuurikulmassa Seitsemän päivää lammella -lastenkirjan kuvitusnäyttely20.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Seitsemän päivää lammella kertoo kosteikon eläinasukkaista, niiden viikosta, lyhyestä kesästä ja yhteiselosta rannan kaislikoissa. Kirja kutsuu nauttimaan luonnon tarkkailusta, ja sen lyyrinen kieli ravitsee kaikenikäisten lukijoiden mielikuvitusta. Tuula Sipilä on helsinkiläinen runoilija ja taiteilija, joka on julkaissut runokokoelmia ja lastenkirjoja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja kirjoittaa asiatekstejä työssään viestinnän parissa. Anna Helminen (s. 1994) on tamperelainen kuvataiteilija, kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä. Hän on valmistunut ammattitaiteilijaksi vuonna 2018 ja opiskelee nykyisin sarjakuvataidetta Tanskassa. Anna on toiminut lastenkirjakuvittajana vuodesta 2019 ja pitänyt myös useita taidenäyttelyitä ympäri Suomea. Kirjan kuvittaja Anna Helminen kertoo kuvitusprosessista: "Seitsemän päivää lammella -kirjan kuvittaminen oli rauhallinen ja maalauksellisesti palkitseva prosessi. Tuulan sanat loivat selkeän maailman, johon sain myös itse työskennellessäni ra

Ennakkotiedote: Hannu Ignatiuksen tietokirja kokoaa yhteen kansan muistot Topi Sorsakoskesta – julkistustilaisuus Ähtärissä la 15.8.15.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Hannu Ignatiuksen tietokirja On muisto vain – kohtaamisia Topi Sorsakosken kanssa on julkaistu Aviadorin kustantamana. Ähtäriläissyntyisen Pekka Tammilehdon eli suomalaisten paremmin tunteman Topi Sorsakosken kuolemasta tulee elokuussa 2026 kuluneeksi 15 vuotta. Supersuositun Agents-yhtyeen solistina 80-luvun puolivälissä parhaiten tunnetuksi tullut Topi jatkoi uraansa 90-luvun alkupuolelta lähtien soolouralle esiintyen eri kokoonpanojen solistina ja nautti suurta suosiota tanssikansan keskuudessa. Uransa pari viimeistä vuosikymmentä, vuodesta 1993 vuoteen 2011 Kulkukoirat-yhtyeen kanssa keikkailleen ja levyttäneen artistin hieman resuinen kulkurityylinen olemus, olavivirtamainen ääni ja ystävällinen kansanmiehen luonne menivät suoraan suomalaisten sydämiin. Tamperelainen Hannu Ignatius (s. 1964) on koonnut suomalaisten muistot On muisto vain – kohtaamisia Topi Sorsakosken kanssa -kirjaksi. Aiemmin häneltä ovat ilmestyneet kohtaamisista Tapio Rautavaaran kanssa kertova Tapsa – koko kan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye