Veronpalautus vaikuttaa toimeentulotukeen
8.6.2026 09:00:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, johon vaikuttavat kaikki tuenhakijan ja hänen perheensä käytettävissä olevat tulot ja varat, myös veronpalautukset. Suurin osa asiakkaista saa veronpalautuksensa elo- tai syyskuussa.
Toimeentulotuki on tarkoitettu niihin tilanteisiin, joissa asiakkaan kaikki yhteenlasketut tulot, varat ja muut tuet eivät riitä arjen välttämättömiin menoihin, kuten vuokraan ja ruokaan.
Toimeentulotukea myöntäessään Kela huomioi kaikki tulot, joilla asiakas voi kattaa menojaan. Myös veronpalautus vaikuttaa toimeentulotukeen, koska se on asiakkaan käytettävissä oleva tulo. Veronpalautus voi pienentää toimeentulotuen määrää tai poistaa tuen tarpeen siltä kuukaudelta, jolloin palautus on käytettävissä.
Verohallinto vahvistaa elokuussa maksettavat veronpalautukset kesäkuun aikana. Ennen kesäkuuta tehdyssä toimeentulotuen päätöksessä veronpalautus on voitu huomioida keskeneräisen verotuksen perusteella. Jos asiakkaan saama veronpalautus on suurempi kuin keskeneräisessä verotuksessa, Kela tarkistaa toimeentulotukipäätöksen. Tällöin toimeentulotuen määrä pienenee.
Jos veronpalautus on pienempi kuin keskeneräisessä verotuksessa ja huomioitu toimeentulotuen päätöksessä liian suurena, asiakkaan täytyy hakea tuen tarkistamista Kelasta. Asiakkaan täytyy hakea päätöksen tarkistamista myös silloin, jos palautuksen maksupäivä muuttuu. Ohjeet ja tietoa tuen tarkistamisesta löytyy asiakkaan saamasta toimeentulotuen päätöksestä.
Tukeen vaikuttaa vain ulosotosta jäljelle jäävä osa veronpalautuksesta
Jos asiakkaan veronpalautus tai osa siitä peritään ulosotossa olevan velan lyhentämiseksi, vain ulosotosta jäljelle jäävä osa palautuksesta vaikuttaa toimeentulotukeen. Jos koko veronpalautus menee ulosottoon, palautus ei vaikuta toimeentulotukeen.
Jos asiakas on saanut toimeentulotuen päätöksen, jossa veronpalautus on jo huomioitu tulona, mutta palautus menee sen jälkeen kokonaan tai osittain ulosottoon, asiakkaan täytyy ilmoittaa asiasta Kelaan. Tällöin Kela tarkistaa toimeentulotuen päätöksen.
Lisätietoa asiakkaille
- Tulot ja varat vaikuttavat toimeentulotukeen (kela.fi)
- Toimeentulotuen palvelunumero: 020 692 207 (ma–pe klo 9–16)
Yhteyshenkilöt
Marja-Leena ValkonenEtuuspäällikköKela
Puh:020 634 3382marja-leena.valkonen@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA:s pro gradu-pris har tilldelats Heini Aaltonen för hennes avhandling om erfarenheter av den sociala tryggheten hos personer med kroniskt trötthetssyndrom (ME/CFS)8.6.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
FPA har tilldelat magisterstuderande i statsvetenskap Heini Aaltonen årets pro gradu-pris. Avhandlingen ger ny och aktuell kunskap om vilka erfarenheter personer med kroniskt trötthetssyndrom (ME/CFS) har av att ansöka om sociala förmåner och vilka utmaningar detta medför. Undersökningen stärker förståelsen för hur systemet för social trygghet fungerar för personer som befinner sig i en utsatt ställning.
Kelan gradupalkinto Heini Aaltoselle kroonista väsymysoireyhtymää (ME/CFS) sairastavien sosiaaliturvakokemuksia koskevasta tutkielmasta8.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Kela on myöntänyt vuoden gradupalkinnon VTM-maisteriopiskelija Heini Aaltoselle. Palkittu tutkielma tuo uutta, ajankohtaista tietoa kroonista väsymysoireyhtymää (ME/CFS) sairastavien kokemuksista sosiaaliturvaetuuksien hakemisesta ja siihen liittyvistä haasteista. Tutkimus vahvistaa ymmärrystä sosiaaliturvajärjestelmän toimivuudesta haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten näkökulmasta.
Cirka 3 000 mottagare av utkomststöd undvek sänkning av utkomststödets grunddel i april genom att anmäla sig hos sysselsättningstjänsterna5.6.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Tack vare FPA:s uppmaningar undvek cirka 3 000 mottagare av grundläggande utkomststöd i april att grunddelen sänktes, eftersom de hade anmält sig som arbetslösa arbetssökande hos sysselsättningstjänsterna. Dessutom undvek cirka 3 000 stödtagare en sänkning av grunddelen, eftersom de på FPA:s uppmaning hade ansökt om primära förmåner.
3 000 toimeentulotuen saajaa vältti tuen perusosan alentamisen huhtikuussa ilmoittautumalla työllisyyspalveluihin5.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kelan kehotusten seurauksena noin 3 000 perustoimeentulotuen saajaa vältti huhtikuussa tuen perusosan alentamisen, koska olivat ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi työllisyyspalveluihin. Myös noin 3 000 tuensaajaa vältti perusosan alentamisen, koska olivat hakeneet Kelan kehotuksen mukaisesti ensisijaisia etuuksia.
Lasse Lehtonen tillbaka på sin post som generaldirektör för FPA1.6.2026 09:36:16 EEST | Pressmeddelande
FPA:s generaldirektör Lasse Lehtonen har återvänt till arbetet 1 juni. Lehtonen säger att han har som mål att tillsammans med personalen bygga upp framtidens FPA så att FPA då också ska kunna betjäna sina kunder på ett smidigt och effektivt sätt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme