Seksitaudit edelleen yleisiä Varsinais-Suomessa – oireettomuus haastaa torjuntaa
8.6.2026 08:45:00 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Seksitauteja esiintyy Suomessa edelleen paljon, ja niiden hoitoon liittyvät käyntimäärät ovat lisääntyneet Tyksin seksitautien poliklinikalla. Erityisesti tippuri on yleistynyt viime vuosina, kun taas klamydiatapaukset ovat hieman vähentyneet.

Seksitaudit tarttuvat yhdynnässä, mutta myös suuseksissä ja seksivälineiden kautta. Tartunta voi jäädä huomaamatta, koska oireita ei aina ole lainkaan.
– Seksitauteja voi olla pitkään täysin ilman oireita. Siksi omaa tilannetta kannattaa arvioida rehellisesti ja hakeutua testiin herkästi, rohkaisee ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Niina Hieta Tyks Ihopoliklinikalta.
Tyks Seksitautien poliklinikan kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti. Vuonna 2025 kirjattiin yli 5 300 potilaskontaktia. Testeihin pääsee helposti oman terveysaseman tai Omaolo-digipalvelun kautta.
Klamydia on Suomen yleisin seksitauti
Vuonna 2025 klamydiatartuntoja todettiin hieman yli 12 000, mikä on vähemmän kuin edellisinä vuosina. Klamydia on usein oireeton, mutta hoitamattomana se voi aiheuttaa esimerkiksi lapsettomuutta. Tauti todetaan näytteestä ja hoidetaan antibiooteilla.
Tippuri on puolestaan yleistynyt nopeasti. Vuonna 2025 Suomessa todettiin yli 2 100 tapausta. Nykyisin tippuri on usein oireeton tai lieväoireinen, mikä helpottaa sen leviämistä.
– Antibioottiresistenssi on kasvava haaste, sillä tippurin hoitoteho on heikentymässä myös Suomessa, Hieta kertoo.
Myös kuppa on yleistynyt viime vuosina, vaikka Turun alueella aiemmin havaittu tapausten nopea kasvu on tasaantunut. Viime vuonna Suomessa todettiin 329 kuppatartuntaa.
Lisäksi harvinaisempi Mycoplasma genitalium -bakteeri voi aiheuttaa klamydian kaltaisia oireita, ja sen hoito voi olla joskus hankalaa antibioottiresistenssin vuoksi. Tykslabissa todettiin viime vuonna 43 Mycoplasma genitalium -tapausta.
Kondylooma ja herpes ovat yleisiä seksitauteja, vaikka niitä ei tilastoida samalla tavalla kuin esimerkiksi klamydiaa. Niiden esiintyvyydessä ei ole havaittu merkittäviä muutoksia aiempaan.
Näin ehkäiset seksitauteja
Seksitautien ehkäisy on yksinkertaista: suojaudu ja hakeudu tarvittaessa testiin. Kondomi ja suuseksisuoja ehkäisevät tartuntoja tehokkaasti. Testiin kannattaa mennä erityisesti uuden kumppanin jälkeen tai jos on oireita tai epäilee tartuntaa.
– Kondomin käyttö on edelleen tehokkain tapa ehkäistä seksitautien tarttumista. Myös säännöllinen testaus on tärkeää, erityisesti jos kumppanit vaihtuvat, Hieta korostaa.
HIV:tä ehkäisevä PrEP-lääkitys on yleistynyt Varsinais-Suomessa, ja sen on aloittanut jo noin 300 henkilöä. PrEP suojaa tehokkaasti HIV-tartunnalta, mutta ei muilta seksitaudeilta, joten kondomin käyttö on edelleen tärkeää. Hoitoon kuuluu myös säännöllinen testaus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina HietaErikoislääkäriVarsinais-Suomen hyvinvointialue / Egentliga Finlands välfärdsområde
Puh:050 4592 564niina.hieta@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varha-sovelluksen chat-palvelun tekninen häiriö koski noin 200 asiakasta14.10.2026 13:33:14 EEST | Tiedote
Varha-sovelluksen chat-palveluissa oli tekninen häiriö, joka alkoi torstaina 8.10. klo 9.10 aamulla ja päättyi maanantaina 12.10. klo 15.
Premiär för raplåten ”Hengenpelastaja” under De hemlösas natt på Domkyrkotorget13.10.2026 08:35:14 EEST | Pressmeddelande
Under evenemanget De hemlösas natt i Åbo kommer låten ”Hengenpelastaja” att framföras för första gången. Artisten bakom låten har själv upplevt hemlöshet och vill nu hjälpa andra.
Hengenpelastaja-rapin ensiesitys Asunnottomien yössä Tuomiokirkkotorilla13.10.2026 08:35:14 EEST | Tiedote
Turun Asunnottomien yö –tapahtumassa kuullaan ensiesitys Hengenpelastaja-kappaleesta. Kappaleen esittäjä on itse kokenut asunnottomuuden ja haluaa auttaa nyt muita.
Varhan aluehallituksen 12.10.2026 kokouksen tarkastamaton pöytäkirja12.10.2026 15:56:43 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tänään kokoontuneen aluehallituksen kokouksen tarkastamaton pöytäkirja julkaistaan tämän tiedotteen liitteenä.
Välfärdsområdesstyrelsen fattade beslut om Varhas framtida servicenät12.10.2026 14:25:48 EEST | Pressmeddelande
Varhas plan om servicenätet för 2027-2029 och visionen till och med 2037 har godkänts. Välfärdsområdesstyrelsens beslut bibehåller det nuvarande servicenätet för social- och hälsotjänster på många ställen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
