Tiedekulma lähtee Poriin – Tervetuloa kuulemaan Helsingin yliopiston tutkijoita ja professoreita SuomiAreenaan
9.6.2026 14:43:36 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Helsingin yliopisto on hyvin edustettuna 23.–26.6.2026 järjestettävässä SuomiAreenassa. Tiedekulma on ensimmäistä kertaa mukana omalla ohjelmallaan ja yliopisto on järjestäjänä SuomiAreenan Ruokapäivässä. Lisäksi Helsingin yliopiston tutkijat ja professorit tuovat tiedenäkökulmaa useissa paneelikeskusteluissa.

Helsingin yliopiston Tiedekulma on ensimmäistä kertaa mukana SuomiAreenassa omalla ohjelmallaan. Keskiviikkona ja torstaina Paviljongissa klo 8.45–9.45 järjestettävissä tiedeaamuissa kuullaan asiantuntijoiden näkemyksiä Ville Blåfieldin haastattelussa.
Keskiviikkona aiheina ovat lihavuuden hoito ja naisten vähätellyt sairaudet, jolloin asiantuntijoina toimivat tutkimusjohtaja Elisabeth Widén ja kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen.
Torstaina keskiössä on maailmanpoliittinen tilanne, jolloin haastattelussa ovat poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma ja sosiaali- ja kulttuuriantropologian tutkijatohtori Annastiina Kallius Helsingin yliopistolta.
Miten tehdään suomalaisesta ruoasta kansallinen ylpeydenaihe?
Helsingin yliopisto on yhdessä merkittävän kumppanijoukon kanssa järjestämässä SuomiAreenan ruokapäivää keskiviikkona 24.6. klo 10–14. Ruokapäivässä keskustellaan siitä, miten suomalaisesta ruoasta, sen tuotannosta ja ruokakulttuurista tehdään nykyistä suurempi kasvutarina, vientituote ja kansallinen ylpeydenaihe.
Tervetuloa kuulemaan Helsingin yliopiston tutkijoita ja professoreita keskusteluissa
Tiistaina 23.6.
Yliopistotutkija Jelena Meinilä keskustelussa Ruokaturvattomuus Suomessa - onko kaikilla mahdollisuus terveyttä edistävään ruokaan? Klo 11–11.45 Kaupungintalon pihan lavalla.
Akatemiaprofessori Minna Palmroth keskustelussa Polku uusista ideoista kestävään kasvuun: miten satsaukset tutkimukseen ja kehitykseen muuntuvat hyödyksi Suomelle? Klo 13–13.45 Kaupungintalon pihan lavalla.
Professori Roope Uusitalo keskustelussa Miljardi säästöön ilman leikkauksia – miksi se ei kiinnosta päättäjiä? Klo 14–14.45 Puuvillan lavalla.
Professori ja aivotutkija Minna Huotilainen keskustelussa Musiikkikasvatus luottamuksen rakentajana suomalaisessa yhteiskunnassa. Klo 15–15.45 Puuvillan lavalla.
Keskiviikkona 24.6.
Tiedeaamu: Lihavuuden mullistuva hoito & naisten vähätellyt sairaudet. Keskustelussa tutkimusjohtaja Elisabeth Widén ja kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen.
Klo 8.45–9.45 Paviljonki-lavalla.
SuomiAreenan ruokapäivä klo 10–14. Ohjelma tarkentuu SuomiAreenan sivuille.
Torstaina 25.6.
Tiedeaamu: Kamppailu maailman suunnasta. Keskustelussa poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma ja sosiaali- ja kulttuuriantropologian tutkijatohtori Annastiina Kallius. Klo 8.45–9.45 Paviljonki-lavalla.
Poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma keskustelussa Onko epäily uusi normaali? Miten media, politiikka ja ihmismieli muokkaavat käsityksiämme maailmasta. Klo 12–12.45 Puuvillan lavalla.
Nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola mukana keskustelussa Tehdään sotea tarpeettomaksi. Klo 12.45–13.30 Rantalavalla.
Yliopistonlehtori ja AIdemoc konsortiojohtaja Anna-Mari Wallenberg keskustelussa Tekoäly ja eduskuntavaalit 2027: mihin menet, Suomi? Klo 17–17.45 Kirkkolavalla.
Perjantaina 26.6.
Tutkija Janne Nikkinen keskustelussa Kuka kantaa vastuun, kun rahapelimarkkina avautuu? Klo 14–14.45 Kirkkolavalla.
FT, filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen mukana keskustelussa Luottamus: Vaara vai turva? Klo 15–15.45 Sata Shipbuilding -lavalla.
Yhteyshenkilöt
Virpi AnttilaVaikuttajaviestinnän asiantuntijaHelsingin yliopisto
Puh:050 566 0643virpi.anttila@helsinki.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Suomen pesimälinnut vähenevät etelässä ja runsastuvat pohjoisessa9.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Pesivien lintujen kokonaismäärä on vähentynyt Suomessa kuusi prosenttia 20 vuoden aikana, mutta alueelliset erot ovat suuria. Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla lasku on ollut jopa 23 prosenttia.
Kaupunkiympäristö muovaa bakteeristoa, ja sillä voi olla vaikutusta terveyteemme5.6.2026 11:50:13 EEST | Tiedote
Leikkipuistojen keinotekoiset kumimatot, aktiivisesti hoidetut kaupunkien viheralueet ja saasteet muokkaavat bakteeriyhteisöjä. Jo melko pienillä saastepitoisuuksilla voi olla vaikutuksia lasten bakteeristoon.
Digituki auttaa painonhallinnassa, mutta yksi malli ei sovi kaikille4.6.2026 07:14:21 EEST | Tiedote
Valmentajan tukema digitaalinen painonhallintaohjelma pienensi vyötärönympärystä, vähensi masennusoireita sekä paransi syömisen taitoja työikäisillä. Kolmen videotapaamisen lisääminen ohjelmaan ei kuitenkaan tehostanut tuloksia.
Sosiaalinen tuki suojaa nuoria – opettajan rooli korostui pandemiassa3.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiset nuoret voivat paremmin, kun he kokevat saavansa sosiaalista tukea perheeltä, ystäviltä, opettajilta ja luokkatovereilta. Uusi väitöstutkimus osoittaa, että opettajan tuki on covid-19 -pandemian jälkeen erityisen tärkeää.
Hinta, maku ja osaaminen ratkaisevat, valitseeko kuluttaja kasvipohjaisen vaihtoehdon3.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Kasvipohjaisten tuotteiden hinnan pitäisi laskea, maun parantua ja kuluttajien ruoanlaittotaitojen kehittyä, jotta yhä useampi suomalainen siirtyisi kasviproteiinien ja kasvipohjaisten maitovaihtoehtojen käyttäjäksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme