Komissaari Dombrovskis vierailee Suomessa: keskustelunaiheina kilpailukyky, yksinkertaistaminen ja turvallisuus
8.6.2026 12:30:36 EEST | Euroopan komission Suomen-edustusto | Tiedote
Talouspolitiikasta ja tuottavuudesta sekä lainsäädännön täytäntöönpanosta ja yksinkertaistamisesta vastaava komission jäsen Valdis Dombrovskis vierailee parhaillaan Suomessa. Kaksipäiväisen vierailunsa aikana hän tapaa viranomaisia, päättäjiä, tutkijoita sekä elinkeinoelämän edustajia. Tapaamisissa keskustellaan muun muassa kilpailukyvystä, sääntelyn yksinkertaistamisesta, turvallisuudesta, innovoinnista ja EU-ohjausjakson jatkotoimista.
Komissaari vieraili tänään Helsingin pormestari Daniel Sazonovin kanssa Helenin Eiranrannan lämpöpumppulaitoksella, joka on saanut rahoitusta EU:n elpymis- ja palautumistukiväline NextGenerationEU:sta. Lämpöpumppulaitos vähentää Helenin vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä 80 000 tonnilla korvaamalla fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa lämmöntuotantoa ja tuottamalla kaukojäähdytystä. Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman kokonaismäärärahoista 52 prosenttia on osoitettu ilmastotavoitteita tukeviin toimenpiteisiin. Helenin uuden lämpöpumppulaitoksen kaltaiset investoinnit edistävät sekä Helsingin että Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista ja vähentävät riippuvuutta fossiilisista polttoaineista.
Komissaari totesi vierailullaan: ”On hienoa päästä näkemään Helsingissä omin silmin, miten EU:n rahoituksella saadaan aikaan konkreettisia muutoksia. Eiranrannan lämpöpumppulaitos on loistava esimerkki siitä, miten Eurooppa voi vähentää riippuvuuttaan fossiilisten polttoaineiden tuonnista ja vahvistaa energiaturvallisuuttaan. EU:n elpymis- ja palautumistukiväline suunniteltiin juuri tällaisia hankkeita varten: hanke hyödyttää kansalaisia aidosti ja vahvistaa paitsi Suomea myös koko Eurooppaa.”
Vierailunsa aikana komissaari Dombrovskis tapaa myös presidentti Alexander Stubbin, valtiovarainministeri Riikka Purran ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin. He keskustelevat talousnäkymistä ja poliittisista painopisteistä, kilpailukyvystä, lainsäädännön yksinkertaistamisesta, EU:n itärajan alueiden ja Ukrainan tukemisesta, geopoliittisen tilanteen kehityksestä sekä turvallisuudesta. Komissaari keskustelee näistä kysymyksistä myös eduskunnan suuren valiokunnan jäsenten kanssa.
Yksi komissaarin vierailukohteista on lisäksi suomalaisen syväteknologian huippuyritys IQM Quantum Computers, joka on yksi kvanttiteknologia-alan johtavista yrityksistä myös Euroopan mittakaavassa. Vierailullaan komissaari keskustelee suomalaisten yritysjohtajien kanssa, miten Euroopan innovointivalmiuksia ja talouden häiriönsietokykyä voitaisiin vahvistaa.
Yhteyshenkilöt
Ismo UlvilaTiedotuspäällikkö
Puh:050 541 1122ismo.ulvila@ec.europa.euNina HottiTiedottaja
Puh:050 384 7857nina.hotti@ec.europa.euEuroopan komission Suomen-edustusto
Euroopan komission Suomen-edustuston tehtävänä on:
- Tiedottaa Euroopan unionin toiminnasta ja sen vaikutuksista Suomessa.
- Tarjota suomalaisille tiedotusvälineille ja suoraan kansalaisille tietoa EU:n toimista ja päätöksistä
toimia EU-komission edustajana Suomessa.
- Raportoida komissiolle tärkeistä poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista kehityskuluista Suomessa.
Euroopan komission Suomen-edustuston kotisivu: https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan komission Suomen-edustusto
Tidsfristen för att genomföra NextGenerationEU går ut31.8.2026 14:07:45 EEST | Pressmeddelande
Idag är en viktig dag för faciliteten för återhämtning och resiliens, som är en del av NextGenerationEU. EU-länderna måste före utgången av augusti i år slutföra alla reformer och investeringar som tillkännages i deras nationella återhämtnings- och resiliensplaner. Instrumentet har gett stöd i aldrig tidigare skådad omfattning till EU-länderna med anledning av alla de utmaningar som följt på covid-19-pandemin och Rysslands fullskaliga invasion av Ukraina. ”NextGenerationEU” har bidragit till att skydda våra medborgare och ekonomier i en tid av djup osäkerhet”, säger EU-kommissionens ordförande Ursula von der Leyen. ”Instrumentet har snabbat upp den rena och digitala omställningen och minskat Europas beroende av importerad energi. Reformerna och den stärkta resiliensen kommer också att vara till hjälp för Europas kommande generationer.” NextGenerationEU har stött den ekonomiska återhämtningen vid en kritisk tidpunkt och bidragit till uppsnabbade strategiska investeringar i förnybar en
NextGenerationEU:n toimeenpanon määräaika umpeutuu31.8.2026 13:59:51 EEST | Tiedote
Tänään on tärkeä päivä Euroopan elpymissuunnitelma NextGenerationEU:hun kuuluvan elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) kannalta. Jäsenmaiden on saatettava kaikki kansallisissa elpymis- ja palautumissuunnitelmissaan ilmoitetut uudistukset ja investoinnit päätökseen elokuun loppuun mennessä. Välineellä on tuettu jäsenmaita ennennäkemättömällä tavalla kahdessa suuressa kriisissä eli covid-19-pandemian ja Venäjän Ukrainaa vastaan aloittaman täysimittaisen hyökkäyksen aiheuttamissa haasteissa. "NextGenerationEU-väline auttoi suojelemaan kansalaisiamme ja talouksiamme syvän epävarmuuden aikana", totesi Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen. "Se vauhditti puhdasta ja digitaalista siirtymää sekä vähensi Euroopan riippuvuutta tuontienergiasta. Uudistukset ja vahvempi kriisinkestävyys auttavat myös Euroopan tulevia sukupolvia." NextGenerationEU-välineestä tuettiin talouden elpymistä kriittisenä aikana ja nopeutettiin strategisia investointeja uusiutuvaan energiaan, energiateh
Komissiolta UPM:n ja Sappin ehdotettua yhteisyritystä vastustava väitetiedoksianto26.8.2026 11:02:48 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on ilmoittanut UPM-Kymmenelle (UPM) ja Sappi Limitedille (Sappi) katsovansa alustavasti, että niiden ehdottama yhteisyritys saattaisi rajoittaa kilpailua erityyppisten painopaperien markkinoilla. Painopaperia käytetään painotuotteissa, kuten aikakauslehdissä ja kirjoissa. UPM ja Sappi ovat kaksi suurinta painopaperituotteiden valmistajaa Euroopan talousalueella (ETA). Yhteisyritys loisi ETA-alueelle markkinajohtajan, johon yhdistettäisiin UPM:n painopaperiliiketoiminta Euroopassa ja Yhdysvalloissa, Sappin painopaperiliiketoiminta Euroopassa, osa Sappin erikoispaperiliiketoiminnasta sekä muita oheistoimintoja. Komissio on huolissaan erityisesti siitä, että yhteisyrityksen olisi mahdollista nostaa hintoja ja että asiakkailla olisi liiketoimen seurauksena vähemmän valinnanvaraa. Väitetiedoksianto Komissio aloitti 28. huhtikuuta 2026 perusteellisen tutkinnan arvioidakseen, pystyisivätkö UPM ja Sappi liiketoimen tuloksena vähentämään tiettyjä painopapereita koskevaa kilpai
Europeiska kommissionen är med på Europaforum i Åbo 26–28.8.202618.8.2026 13:49:33 EEST | Pressmeddelande
”Värden, innovationer och säkerhet som grund för EU:s framgång” är utgångspunkten för diskussionerna under Europaforum i år. Detta tema, liksom Europas suveränitet och konkurrenskraft, avhandlas också i intervjun med EU-kommissionens verkställande vice ordförande Henna Virkkunen, samt i panelerna med representationens chef Elina Laurinen och Timo Pesonen, generaldirektör för generaldirektoratet för försvarsindustri och rymdfrågor. Även i år arrangeras Europaforum på Åbo stadsteater. EU-kommissionens representation i Finland står för följande två evenemang under Europaforum: Fredagen den 28 augusti kl. 10.00–10.45 intervjuas Henna Virkkunen, verkställande vice ordförande för EU-kommissionen under rubriken ”Tiden för Europas oberoende är inne – vilket slags Europa håller vi på att bygga upp?” (Huvudscenen) Den tekniska utvecklingen och det geopolitiska läget är tätt sammanflätade och bidrar till att förändra världen, sådan vi känner den i dag. Hur kan vi garantera att europeiska värden d
Euroopan komissio mukana Turun Eurooppa-foorumissa 26.–28.8.202618.8.2026 13:49:33 EEST | Tiedote
Eurooppa-foorumi nostaa tänä vuonna keskusteluun arvot, innovaatiot ja turvallisuuden EU:n menestyksen perustana. Näitä aiheita sekä Euroopan suvereniteettia ja kilpailukykyä käsitellään myös Euroopan komission johtavan varapuheenjohtajan Henna Virkkusen haastattelussa sekä paneeleissa, joihin edustuston päällikkö Elina Laurinen sekä puolustusteollisuuden ja avaruusasioiden pääosaston pääjohtaja Timo Pesonen osallistuvat. Eurooppa-foorumin tapahtumapaikkana on tänäkin vuonna Turun kaupunginteatteri. Euroopan komission Suomen-edustuston tilaisuudet Eurooppa-foorumissa: Pe 28.8. klo 10.00–10.45: Haastattelussa Euroopan komission johtava varapuheenjohtaja Henna Virkkunen: Euroopan itsenäistymisen hetki – millaista Eurooppaa olemme rakentamassa? (Päänäyttämö) Teknologinen murros ja geopolitiikka kietoutuvat tiukasti yhteen muuttaen maailmaa, jonka tunnemme. Miten varmistamme, että eurooppalaiset arvot ohjaavat tätä kehitystä ja kuskin paikalla pysyvät ihmiset – eivät teknologiayhtiöt? Mill
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme