Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Pahuus mellastaa ukrainalaisessa kylässä – uutuusromaani ottaa mallia Kalevalasta

29.6.2026 11:11:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote

Jaa

Illarion Pavljukin teos on saanut vaikutteita elokuvista mutta myös Kalevala-eepoksesta, sillä romaanin joen nimi on Tuoni. 
Puolustusministeriössä työskentelevä Pavljuk on saanut valtiolta matkustusluvan Suomeen, ja hän vierailee sotatilanteesta riippuen Helsingissä lokakuussa.

Illarion Pavljukin Näen että teitä kiinnostaa pimeys  kertoo siitä, miten pahuus saa otteensa ihmiskunnasta. Psykologisestä trilleristä tuli heti sen julkaisun jälkeen ukrainalaisen kirjallisuuden merkkiteos, joka myy edelleen. Yhteensä sitä on myyty lähes 200 000 kappaletta ja se on käännetty tai ollaan kääntämässä useille kielille. Nyt se on ilmestynyt suomeksi.

Sarhamurhaaja nimeltä Peto herättää pelkoa

Kiovalainen rikospsykologi ja entinen Ranskan muukalaislegioonan sotilas Andri Gaister lähetetään syrjäiseen Buskiv Sadin kylään tutkimaan nuoren tytön salaperäistä katoamista. Saapuessaan kylään Andri kohtaa apatian ja salailun kyllästämän yhteisön.

Kylässä huhutaan sarjamurhaajasta nimeltä Peto, joka herättää pelkoa koko kylässä. Andri ei usko Pedon olemassaoloon, joten hän alkaa tutkia tapausta. Kadonnut Nadia on ainoa, joka on nähnyt tämän kasvot ja selvinnyt hengissä. Nyt hän on kadonnut kirjaimellisesti maan alle, Peto perässään. Vähän kerrallaan tutkimukset paljastavat myös kylän pimeän puolen, josta ei koskaan puhuta ääneen. Kun Andri sukeltaa yhä syvemmälle mysteeriin, hän kohtaa paitsi kylän arvoitukselliset asukkaat myös omat sisäiset demoninsa.

Romaanissa on paljon viittauksia kirjallisuudesta, elokuvasta ja taiteesta antiikin Kreikan mytologiasta David Lynchin surrealistisiin elokuviin. Illarion Pavljuk on ottanut teokseen inspiraatiota myös Kalevalan myyteistä: romaanin joen nimikin on Tuoni.

Kokemukset Gazassa ja Irakissa opettivat ihmismielen pahuutta

Illarion Pavljuk (s. 1980) palvelee tällä hetkellä puolustusministeriön tiedustelupalvelussa. Pavljuk toimi myös sotareportterina Gazassa. Vaikka hän sai aivotärähdyksen Gazan pommituksissa, hän jatkoi silti vaarallista työtään Irakissa.

Kun sota oli käynnissä Donbasissa vuonna 2015, Pavljuk päätti liittyä vapaaehtoiseksi tiedustelupataljoonaan. Hän oli siis sotaveteraani jo siinä vaiheessa, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa vuonna 2022. Pavljuk on myös monilapsisen perheen isä, joten hänellä oli laillinen peruste olla tarttumatta aseeseen.  

Pavljuk halusi kuitenkin tehdä jotain kotimaansa itsenäisyyden puolesta. Sodan alkaessa hänet mobilisoitiin puolustusministeriön tiedustelupalvelun yksikköön. Sieltä hän siirtyi vuonna 2023 johtamaan Ukrainan puolustusministeriön lehdistö- ja tiedotusosastoa, kunnes hän palasi 2024 takaisin puolustusministeriön tiedustelupalveluun. 

Sota antoi Pavljukille merkittävän sysäyksen ukrainan kieleen siirtymiselle: Venäjän puolella syntynyt ja kielen lapsena oppinut ukrainalainen kieltäytyi puhumasta julkisesti ”vihollisen” kieltä. Ennen sotaa hänen pääkielensä oli ollut venäjä, vaikka hän ei koskaan ollut tuntenut sitä omakseen.

Pavljukin kokemukset Gazassa ja Irakissa sekä Ukrainan kamppailuista itsenäisyytensä puolesta ovat opettaneet hänelle ihmisyyden pimeän puolen. Romaanin yhteys todellisuuteen on syy sen suureen suosioon Ukrainassa ja muualla maailmassa. Kulttikirjaksi tituleerattu Näen että teitä kiinnostaa pimeys (2020) päätyi BBC:n Vuoden kirjaksi. 

Illarion Pavljuk: Näen että teitä kiinnostaa pimeys

ISBN 9789523646230
Aula & Co 2026.
Kirjan on suomentanut Eero Balk.
Kansi on Jussi Kaakisen.
Saatavilla äänikirjana, lukijana on Pertti Huuskonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Illarion Pavliuk, kuva: Julia Jupiter
Illarion Pavliuk, kuva: Julia Jupiter
Lataa
Illarion Pavliuk, kuva: Julia Jupiter
Illarion Pavliuk, kuva: Julia Jupiter
Lataa
Illarion Pavliuk, kuva: Julia Jupiter
Illarion Pavliuk, kuva: Julia Jupiter
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo.
Itsenäisen kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, maailman tunnetuimpiin fantasiakirjailijoihin lukeutuvan Leigh Bardugon teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.

Aula & Co on itsenäinen kustantamo, joka kuului 2021-2024 Storytelille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Ukrainalaiskirjailija Jevhenija Kuznetsova lähes loppuunmyytyyn Helsinki Lit -tapahtumaan11.5.2026 15:36:42 EEST | Tiedote

Tunnettu ukrainalainen kirjailija Jevhenija Kuznetsova saapuu Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan lauantaina 23.5. Hän esiintyy myös Akateemisessa kirjakaupassa perjantaina 22.5. Uusin romaani Niin kauan kuin on elämää on ihmissuhderomaani Ukrainan sodan keskellä. Se oli ehdolla BBC:n Vuoden kirjaksi. Kuznetsovan haastattelijana toimii ajankohtainen dokumentaristi ja kirjailija Elina Hirvonen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye