Pahuus mellastaa ukrainalaisessa kylässä – uutuusromaani ottaa mallia Kalevalasta
29.6.2026 11:11:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote
Illarion Pavljukin teos on saanut vaikutteita elokuvista mutta myös Kalevala-eepoksesta, sillä romaanin joen nimi on Tuoni.
Puolustusministeriössä työskentelevä Pavljuk on saanut valtiolta matkustusluvan Suomeen, ja hän vierailee sotatilanteesta riippuen Helsingissä lokakuussa.

Illarion Pavljukin Näen että teitä kiinnostaa pimeys kertoo siitä, miten pahuus saa otteensa ihmiskunnasta. Psykologisestä trilleristä tuli heti sen julkaisun jälkeen ukrainalaisen kirjallisuuden merkkiteos, joka myy edelleen. Yhteensä sitä on myyty lähes 200 000 kappaletta ja se on käännetty tai ollaan kääntämässä useille kielille. Nyt se on ilmestynyt suomeksi.
Sarhamurhaaja nimeltä Peto herättää pelkoa
Kiovalainen rikospsykologi ja entinen Ranskan muukalaislegioonan sotilas Andri Gaister lähetetään syrjäiseen Buskiv Sadin kylään tutkimaan nuoren tytön salaperäistä katoamista. Saapuessaan kylään Andri kohtaa apatian ja salailun kyllästämän yhteisön.
Kylässä huhutaan sarjamurhaajasta nimeltä Peto, joka herättää pelkoa koko kylässä. Andri ei usko Pedon olemassaoloon, joten hän alkaa tutkia tapausta. Kadonnut Nadia on ainoa, joka on nähnyt tämän kasvot ja selvinnyt hengissä. Nyt hän on kadonnut kirjaimellisesti maan alle, Peto perässään. Vähän kerrallaan tutkimukset paljastavat myös kylän pimeän puolen, josta ei koskaan puhuta ääneen. Kun Andri sukeltaa yhä syvemmälle mysteeriin, hän kohtaa paitsi kylän arvoitukselliset asukkaat myös omat sisäiset demoninsa.
Romaanissa on paljon viittauksia kirjallisuudesta, elokuvasta ja taiteesta antiikin Kreikan mytologiasta David Lynchin surrealistisiin elokuviin. Illarion Pavljuk on ottanut teokseen inspiraatiota myös Kalevalan myyteistä: romaanin joen nimikin on Tuoni.
Kokemukset Gazassa ja Irakissa opettivat ihmismielen pahuutta
Illarion Pavljuk (s. 1980) palvelee tällä hetkellä puolustusministeriön tiedustelupalvelussa. Pavljuk toimi myös sotareportterina Gazassa. Vaikka hän sai aivotärähdyksen Gazan pommituksissa, hän jatkoi silti vaarallista työtään Irakissa.
Kun sota oli käynnissä Donbasissa vuonna 2015, Pavljuk päätti liittyä vapaaehtoiseksi tiedustelupataljoonaan. Hän oli siis sotaveteraani jo siinä vaiheessa, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa vuonna 2022. Pavljuk on myös monilapsisen perheen isä, joten hänellä oli laillinen peruste olla tarttumatta aseeseen.
Pavljuk halusi kuitenkin tehdä jotain kotimaansa itsenäisyyden puolesta. Sodan alkaessa hänet mobilisoitiin puolustusministeriön tiedustelupalvelun yksikköön. Sieltä hän siirtyi vuonna 2023 johtamaan Ukrainan puolustusministeriön lehdistö- ja tiedotusosastoa, kunnes hän palasi 2024 takaisin puolustusministeriön tiedustelupalveluun.
Sota antoi Pavljukille merkittävän sysäyksen ukrainan kieleen siirtymiselle: Venäjän puolella syntynyt ja kielen lapsena oppinut ukrainalainen kieltäytyi puhumasta julkisesti ”vihollisen” kieltä. Ennen sotaa hänen pääkielensä oli ollut venäjä, vaikka hän ei koskaan ollut tuntenut sitä omakseen.
Pavljukin kokemukset Gazassa ja Irakissa sekä Ukrainan kamppailuista itsenäisyytensä puolesta ovat opettaneet hänelle ihmisyyden pimeän puolen. Romaanin yhteys todellisuuteen on syy sen suureen suosioon Ukrainassa ja muualla maailmassa. Kulttikirjaksi tituleerattu Näen että teitä kiinnostaa pimeys (2020) päätyi BBC:n Vuoden kirjaksi.
Illarion Pavljuk: Näen että teitä kiinnostaa pimeys
ISBN 9789523646230
Aula & Co 2026.
Kirjan on suomentanut Eero Balk.
Kansi on Jussi Kaakisen.
Saatavilla äänikirjana, lukijana on Pertti Huuskonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappalepyynnöt
info@aulakustannus.fiNora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo.
Itsenäisen kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, maailman tunnetuimpiin fantasiakirjailijoihin lukeutuvan Leigh Bardugon teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.
Aula & Co on itsenäinen kustantamo, joka kuului 2021-2024 Storytelille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Kulttuuriteko: Flann O'Brienin klassikkoteos Hullu kuningas puussa suomeksi22.6.2026 15:30:01 EEST | Tiedote
Flann O’Brienin Hullu kuningas puussa on (joidenkin James Joycen kirjoittamien kirjojen ohella) kuuluisin ja pahamaineisin Irlannissa 1900-luvulla julkaistu romaani. Nyt se ilmestyy ensi kertaa suomeksi Kristiina Drewsin suomentamana.
Murhia, mindfulnessia ja pyhiinvaellusta alkukesän dekkareissa27.5.2026 15:12:33 EEST | Tiedote
Karsten Dussen kuoliaaksi naurattaja Murhat ja mindfulness saa jatkoa ja sarjaan perustuva suosittu tv-sarja toisen kauden. Lynn Messinan 1800-luvulle sijoittuvan dekkarisarjan uutuudessa ollaan murhaillallisilla. Abigail Deanin Kun me kuolimme luotaa sitä, mitä tapahtuu rakkaudelle, kun sarjamurhaaja tunkeutuu kotiin.
Matkapäiväkirja Taiwanista voitti Booker-palkinnon20.5.2026 09:28:09 EEST | Tiedote
Matkapäiväkirja Taiwanista voitti maailman arvostetuimpiin kirjallisuuspalkintoihin kuuluvan International Bookerin. Palkinto julkistettiin viime yönä. Kirja voitti myös National Book Awardin. Teoksen on suomentanut Rauno Sainio.
Ukrainalaiskirjailija Jevhenija Kuznetsova lähes loppuunmyytyyn Helsinki Lit -tapahtumaan11.5.2026 15:36:42 EEST | Tiedote
Tunnettu ukrainalainen kirjailija Jevhenija Kuznetsova saapuu Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan lauantaina 23.5. Hän esiintyy myös Akateemisessa kirjakaupassa perjantaina 22.5. Uusin romaani Niin kauan kuin on elämää on ihmissuhderomaani Ukrainan sodan keskellä. Se oli ehdolla BBC:n Vuoden kirjaksi. Kuznetsovan haastattelijana toimii ajankohtainen dokumentaristi ja kirjailija Elina Hirvonen.
"Ruotsin sydänkäpysen" Björn Natthiko Lindebladin Avoimin käsin ilmestyy postuumisti6.5.2026 12:56:10 EEST | Tiedote
Aula & Co julkaisee vuonna 2022 ALS-tautiin kuolleen menestyskirjailija Björn Natthiko Lindebladin postuumin teoksen Avoimin käsin – levollisia viisauksia. Hänen muistelmansa Saatan olla väärässä oli merkittävä myyntimenestys niin Ruotsissa kuin Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme






