SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning Orpolle: Hyvinvointiyhteiskuntaa mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia

8.6.2026 11:55:46 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustaja Paula Werning muistuttaa, että hyvinvointiyhteiskunnan tehtävä on kantaa vastuuta kaikista ihmisistä, myös niistä, jotka eivät juuri nyt kykene kantamaan vastuuta itsestään tai läheisistään.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Pääministeri Petteri Orpo totesi kokoomuksen puoluekokouksessa puolueensa olevan “tavallisen, ahkeran ja hommansa hoitavan suomalaisen puolella”. Werningin mukaan yhteiskunnan tehtävä ei kuitenkaan voi rajoittua vain niiden tukemiseen, jotka pärjäävät omillaan.

– Suurin osa suomalaisista käy töissä, kasvattaa lapsiaan, huolehtii läheisistään ja kantaa vastuunsa. Se on arvokasta. Mutta elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Sairaus, mielenterveyden ongelmat, työttömyys, vammautuminen, uupumus tai perhettä kohtaava kriisi voivat koskettaa ketä tahansa, Werning sanoo.

Hänen mukaansa ihmisen arvoa ei saa mitata työkyvyllä, tuloilla tai sillä, kuinka hyvin hän kykenee selviytymään vaikeuksista yksin.

– Suomessa on ihmisiä, jotka eivät jaksa. On vanhempia, jotka tarvitsevat apua arkeen. On nuoria, jotka kamppailevat mielenterveytensä kanssa. On ikäihmisiä, joilla ei enää ole voimia pärjätä yksin. On ihmisiä, joiden elämä on ajautunut tilanteeseen, jossa omien asioiden hoitaminen ei onnistu ilman tukea. Heidänkin ihmisarvonsa on jakamaton, Werning alleviivaa.

Werning korostaa, että turvallinen arki syntyy paljon laajemmista asioista kuin vain taloudesta.

– Turvallinen arki tarkoittaa sitä, että lapsi saa koulussa tarvitsemansa tuen. Hoitoon pääsee silloin, kun sairastuu. Ikääntynyt ihminen saa hoivaa. Vaikeuksiin joutunut saa apua ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi. Se on hyvinvointivaltion tärkein tehtävä, muistuttaa Werning.

Werningin mukaan SDP:n ja kokoomuksen välinen ero näkyy siinä, miten yhteiskunnan vastuuta tarkastellaan.

– SDP:lle hyvinvointivaltio ei ole palkinto niille, jotka pärjäävät. Se on turva myös silloin, kun ihminen ei pärjää. Yhteiskunnan sivistystä ei mitata sillä, miten hyvin vahvimmat menestyvät, vaan sillä, jätämmekö kaikkein heikoimmassa asemassa olevat yksin, Werning korostaa.

– Suomessa jokaisen ihmisen pitää voida tuntea olevansa arvokas ja turvassa. Ei vain silloin, kun voimat riittävät, vaan myös silloin, kun ne hetkellisesti loppuvat, Werning päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen Keski-Suomen piirin jäsenäänestyksen ykkönen7.6.2026 12:27:30 EEST | Tiedote

Keski-Suomen SDP:n piiri kävi jäsenäänestyksen kansanedustajaehdokkaiden asettamisesta eduskuntavaaleihin vuonna 2027. Jäsenäänestyksen ykköseksi nousi toisen kauden kansanedustaja, SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Piritta Rantanen. – Äänestyksen tulos on minulle iloinen yllätys. Tulos SDP:n keskisuomalaisten jäsenistön parissa kertonee siitä kovasta työstä, mitä olen kansanedustajana tehnyt ja mitä asioita eduskunnassa ajan, toteaa Rantanen.

SDP:n Elisa Gebhard: Excelit eivät karkota naisia – kokoomuksen politiikka karkottaa6.6.2026 08:05:49 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard paheksuu kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran kommenttia siitä, että excelit ja talousluvut eivät vetoaisi naisiin. – On vanhoillinen ajatus, että naiset eivät olisi kiinnostuneita taloudesta. Sen sijaan kokoomuksen politiikka osoittaa käytännössä, ettei kokoomus ole naisten puolella. Kokoomuksessa tunnutaan pitävän naisia tyhminä, Gebhard linjaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye