Suomen pesimälinnut vähenevät etelässä ja runsastuvat pohjoisessa
9.6.2026 07:15:00 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Pesivien lintujen kokonaismäärä on vähentynyt Suomessa kuusi prosenttia 20 vuoden aikana, mutta alueelliset erot ovat suuria. Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla lasku on ollut jopa 23 prosenttia.

Lintukannat ovat heikentyneet kaikkialla Etelä- ja Keski-Suomessa, kun taas Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa kannat ovat pysyneet ennallaan tai jopa kasvaneet. Tuoreet seurantalaskennat paljastavat, kuinka erilainen tilanne on maan eri osissa. Alueellisten kannanmuutosten taustalla ovat etenkin ihmisen maankäyttö, kuten metsä- ja maatalous, ja ilmastonmuutos.
– Maankäyttö on voimakkaampaa etelässä kuin pohjoisessa, jossa on myös enemmän suojelualueita. Lisäksi ilmastonmuutoksen myötä eteläiset lajit levittäytyvät kohti pohjoista. Lintukantojen kasvu pohjoisessa kertookin ensisijaisesti eteläisten lajien menestyksestä, koska moni Lapille tunnusomainen lintu taantuu, kertoo yli-intendentti ja Luontopaneelin jäsen Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.
Useilla lajeilla, kuten punakylkirastaalla, pensastaskulla, töyhtötiaisella ja peipolla, kehitys on laskeva laajalti Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjois-Suomessa samat lajit ovat voineet jopa runsastua. Varis, harakka ja hömötiainen vähenevät kaikissa maakunnissa.
Odottamattomat häviäjät
Ilmastonmuutoksen pitäisi lähtökohtaisesti hyödyttää eteläisiä lajeja: lämpimämmät olot mahdollistavat leviämisen pohjoisemmaksi. Tilanne ei kuitenkaan vastaa odotuksia. Lehtokertun, sirittäjän, haarapääskyn ja keltasirkun kannat ovat pienentyneet, vaikka niiden pitäisi ilmaston lämmetessä runsastua.
– Monella lajilla esimerkiksi metsä- ja maatalouden tehostumisen aiheuttamat elinympäristöjen muutokset ovat ilmastonmuutosta tärkeämpiä pesimäkantoihin vaikuttavia tekijöitä. Osa lajeista voi kärsiä myös trooppisilla talvehtimisalueilla tapahtuneista muutoksista, kertoo suojeluasiantuntija Tero Toivanen BirdLife Suomesta.
Toisaalta useat eteläiset lajit, kuten peukaloinen, mustarastas, mustapääkerttu ja tiltaltti, ovat selvästi runsastuneet. Niiden menestys ei kuitenkaan riitä kattamaan kokonaislintumäärän laskua kaikilla alueilla.
Peippo ja pajulintu ovat Suomen runsaimmat lajit
Peippo on runsain pesimälaji Lappia lukuun ottamatta kaikissa Suomen maakunnissa. Lapissa runsain laji on pajulintu, joka muualla Suomessa sijoittuu sijalle kaksi. Eri maakunnissa viiden runsaimman lajin joukkoon yltävät metsäkirvinen, keltavästäräkki, mustarastas, räkättirastas, punakylkirastas, punarinta, hippiäinen, harmaasieppo, sinitiainen, talitiainen, järripeippo, vihervarpunen ja keltasirkku.
Suomen maalintujen kannanarviot perustuvat etenkin kesäkuussa tehtäviin linjalaskentoihin. Lintujen alueelliset kannanarviot ja kannanmuutokset julkaistaan tarkemmin kesäkuun puolivälissä ilmestyvässä Linnut-vuosikirjassa.
– Laskentojen tulokset osoittavat, että linnustomme on valtakunnallisesti ja alueellisesti jatkuvassa muutoksessa. Muutokset yleisten lajien pesimäkannoissa kertovat muutoksista ympäröivässä luonnossamme, kokoaa laskentoja koordinoiva museomestari Heikki Helle Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.
Vapaaehtoiset lintuharrastajat tekevät tänäkin kesänä lintulaskentoja eri puolella Suomea. Alustavat tulokset tämän vuoden lintukantojen tilanteesta saadaan selville juhannuksen jälkeen.
Tausta-aineistoa
Alueelliset kokonaislintumuutokset (excel-tiedosto) Pesimälintujen alueelliset kannanmuutokset jaksojen 2006–2014 ja 2020–2025 välillä. Tiedot perustuvat systemaattisiin linjalaskentatietoihin. Lintujen alueelliset kannanarviot ja kannanmuutokset julkaistaan tarkemmin kesäkuun puolivälissä ilmestyvässä Linnut-vuosikirjassa.
Alueiden top 10 runsaudet ja muutokset (excel-tiedosto). Alueelliset kymmenen runsainta pesimälintua 2020-luvulla ja niiden kannanmuutokset jaksojen 2006–2014 ja 2020–2025 välillä. Tiedot perustuvat systemaattisiin linjalaskentatietoihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aleksi Lehikoinen, yli-intendentti, luontopaneelin jäsen, Luonnontieteellinen keskusmuseo (Luomus), Helsingin yliopisto, aleksi.lehikoinen@helsinki.fi, 045 1375732
Tero Toivanen, suojeluasiantuntija, BirdLife Suomi, tero.toivanen@birdlife.fi, 040 7028633
Heikki Helle, museomestari, Luomus, heikki.helle@helsinki.fi, 050 3755626
Marjaana LindyViestinnän asiantuntijaHelsingin yliopisto / Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
Puh:+358 (0)50 5186195marjaana.lindy@helsinki.fiKuvat


Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus on enemmän kuin museo. Helsingin yliopistoon kuuluva Luomus ylläpitää yhtä maailman merkittävimmistä luonnontieteellisistä kokoelmista sekä tekee niihin liittyvää tutkimusta. Kokoelmiin pääsee tutustumaan kolmessa yleisökohteessa Helsingissä: Luonnontieteellisessä museossa sekä Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tekoälyn käyttö heikentää ammattilaisten taitoja huomaamatta24.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Ammattiyhteisöjen pitäisi tunnistaa ammattiensa ydintaidot ja suojella osaamistaan tekoälyltä.
Luonnontieteellisen museon Elämän historia -sali sulkeutuu vuodenvaihteen jälkeen – uusi näyttely avautuu loppuvuodesta 202822.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Elämän historia -näyttelyn tilalle rakennetaan elämän syntyä ja luonnon monimuotoisuuden kehittymistä esittelevä uusi kokonaisuus. Uudistetun näyttelyn on tarkoitus avautua loppuvuodesta 2028 ja rakennustöiden aikataulua suunnitellaan parhaillaan.
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme