Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsinki kunnostaa kirjastojaan kesällä

10.6.2026 08:01:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Jaa

Neljä Helsingin kaupunginkirjaston toimipistettä on kesällä suljettuna remontin vuoksi. Kunnostustöitä tehdään Jätkäsaaren, Maunulan, Pohjois-Haagan ja Vallilan kirjastoissa.

Sisäkuva Maunulan kirjastosta.
Maunulan kirjasto sulkeutuu lattiaremontin ajaksi 22.6. alkaen. Maarit Hohteri

Kirjastojen remonteilla parannetaan tilojen viihtyisyyttä ja toimivuutta. Vaikka osa kirjastoista on kesällä väliaikaisesti suljettuna, palvelut ovat asiakkaiden käytettävissä muualla Helsingin laajassa 38 kirjaston verkostossa.

”On hienoa, että Helsinki panostaa kirjastoihinsa ja niiden pitkäjänteiseen kehittämiseen. Kirjastot ovat kaupunkilaisille tärkeitä kohtaamispaikkoja ja kunnostuksilla varmistamme, että ne palvelevat käyttäjiään entistä paremmin myös tulevaisuudessa”, sanoo Helsingin aluekirjastopalvelujen johtaja Lotta Muurinen.

Kirjastoja kunnostetaan eri puolilla Helsinkiä

Pisin kirjastoremonteista on Vallilan kirjaston uudistus. Kirjasto sulkeutui remontin vuoksi 1.5. ja töiden arvioidaan valmistuvan lokakuun puolivälissä. Remontissa parannetaan kirjaston esteettömyyttä ja viihtyisyyttä muun muassa uudistamalla sisäänkäyntiä, lattiaa ja valaistusta. Samalla lastenkirjastotoiminta saa lisää tilaa.

Muut kolme kirjastoremonttia ovat kestoltaan lyhyempiä. Maunulan kirjasto on suljettuna 22.6. alkaen lattian ylläpitokäsittelyn vuoksi. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan kirjasto avautuu jälleen maanantaina 6.7.2026.

Pohjois-Haagan kirjasto on suljettuna 22.6. alkaen. Remontin aikana korjataan kirjaston rakenteita ja ilmanvaihtoa. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan kirjasto avautuu jälleen elokuussa viikon 34 aikana.

Jätkäsaaren kirjasto on suljettuna 26.6. alkaen lattian kunnostuksen vuoksi. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan kirjasto avautuu jälleen 21.7.2026.  

Kirjastopalvelut remonttien aikana

Remontissa olevan kirjaston asiakkaat voivat valita varausten noutopaikaksi minkä tahansa toisen Helmet-kirjaston. Varauksia voi myös jäädyttää remontin yli, jolloin ne säilyttävät paikkansa varausjonossa.

Suljettuihin kirjastoihin saapuvat varaukset ohjataan lähimpiin kirjastoihin: Vallilan osalta Pasilaan, Jätkäsaaresta Rikhardinkadulle, Maunulasta Paloheinään ja Pohjois-Haagasta Etelä-Haagan kirjastoon.

Tarkemmat tiedot remonteista löytyvät Helmet-verkkokirjastosta:

Vallilan kirjaston remontti
Maunulan kirjaston remontti
Pohjois-Haagan kirjaston remontti
Jätkäsaaren kirjaston remontti

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sisäkuva Maunulan kirjastosta.
Maunulan kirjasto sulkeutuu lattiaremontin ajaksi 22.6. alkaen.
Maarit Hohteri
Lataa
Sisäkuva Jätkäsaaren kirjastosta.
Jätkäsaaren kirjasto sulkeutuu lattiaremontin ajaksi 26.6. alkaen.
Maarit Hohteri
Lataa
Ulkokuva Pohjois-Haagan kirjastosta.
Pohjois-Haagan kirjasto sulkeutuu remontin ajaksi 26.6. alkaen.
Helsingin kaupunki
Lataa
Sisäkuva Vallilan kirjastosta.
Vallilan kirjasto on ollut remontissa toukokuun alusta alkaen.
Rauno Träskelin
Lataa

Linkit

* * *

Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto. 38 kirjastoa, 5 palvelukeskuskirjastoa ja 2 kirjastoautoa tarjoavat tietoa, tarinoita, tapahtumia ja tiloja kaupunkilaisten käyttöön.

Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye